Sunnuntaiotteessa Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike”Sitä minkä on saanut joka päivä automaattisesti, ei ymmärrä kaivata ennen kuin se viedään pois. Suomalainen kestävyysjuoksumenestys, elämän suurin rakkaus tai maksalaatikko.”

Näin toteaa kansan syviin tuntoihin kolkutteleva, totisuudessaan toteava ja suurella sydämellä varustettu vanhempi herra. Mielensäpahoittaja.

Mies ei kaipaa etnistä, vaan kelpuuttaa elämänsä lautaselleen mieluummin entistä. Peruna on perheenjäsen ja ruskeakastike sen paras kaveri, ”ruuista tärkein, kaiken kulmakivi ja perusta. Hyvän ja turvallisen vertauskuva. Sillä minä olen kasvanut ja sillä me pidimme kuusi lastamme elossa.” Jos mietit perunoiden valmistustapaa, antaa Mielensäpahoittaja siihenkin ohjeen: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tohtori Kivinkinen kysyi kuoritaanko perunat valmiiksi. Ei tietenkään kuorita. Vain muussia varten kuoritaan.” 

Tuomas Kyrö on yksi suosikkikirjailijoistani, hän sivaltaa sanoja ja lauseita, jotka saavat minut liikuttumaan ja nauramaan. Teräväsanaisista mutta humoristisista kirjoituksista monia palkintoja, kiitoksia ja ehdokkuuksia kerännyt Kyrö on omien sanojensa mukaan sukupolvensa johtavia mielensäpahoittajia. On hän nykyään myös mediapersoona Nelosen Hyvät ja huonot uutiset -televisiosarjan myötä. 

Kyrön luomaan jörrikkämäiseen Mielensäpahoittajaan tiivistyy olemus molemmista papoistani, joita en ole koskaan tuntenut. Siksi kai olen osittain kiintynyt purnaavaan äijänkäppänään – hän toimittaa pappojeni virkaa.

Kirjakaupalla Tuomas Kyröstä keskusteltiin useasti sekä kollegoiden että asiakkaiden kanssa. Kyllä en ollut ainoa, joka Kyröä kainostelematta kehui ja ylisti. Mutta oli eräs rouva hivenen nyreissäänkin, hän kertoi nimittäin pahoittaneensa mielensä, kun koitti illalla nukahtaa, ja miehensä hörötteli vieressä Mielensäpahoittajalle. Ymmärrän. En minäkään voisi nukkua, jos joku toinen vierellä lukisi hyvää kirjaa.

Ruusukirjailija Kyrö

Keväällä 2012 Kirjakauppaliitto ja kustantajat sekä kirjakaupat järjestivät yhdessä ensimmäisen massiivisen tapahtuman Kirjan ja ruusun päivänä. Kyseisenä päivänä jaettiin yli 10 eurolla kirjoja ostaneille kaupan päälle Ruusukirjailijaksi valitun Tuomas Kyrön tapahtumaa varten kirjoittamaa Miniää. Kirja oli lämmin yllätys Kyrön faneille, sillä Mielensäpahoittajista tuttu miniähän siinä joutuu törmäyskurssille appiukkonsa kanssa.

Miniässä on sydämellisin ja inhimillisin rakkauden kuvaus, jonka olen tänä vuonna lukenut. Siksi joulun lähestyessä Sunnuntaiotteessani on Tuomas Kyrön Miniä. 

Tuomas Kyrö: Miniä”Olimme paikalla, kun anoppi lähti ambulanssilla, enkä tiedä kuinka moni meistä silloin jo ymmärsi, ettei hän takaisin tule. Olin samaa jäykkää puuta kuin appiukko. Halusin halata anoppia, mutten päässyt liikkeelle, sanat eivät tulleet. Itkin kyllä, paljon, paljon myöhemmin. 

Appiukko meni petaamaan Hertan puolen sängyn, sitten omansa.

– Eivät ne tiedä minkä kokosta se pystyy nielemään. Menen huomenna syöttämään.

Lapsilla oli oma teoriansa: – Mummu on vähän kipee. Mummu pääsee kohta pois. Mä teen mummulle kortin.

Appiukko käy edelleen katsomassa vaimoaan kolmesti viikossa, ottaa omat perunat ja savukinkkua mukaan, jakaa kaikille sairaalan asukeille. Syöttää. Pitää puolen ja pitää huolen, ei se ole yhdestä halauksesta tai miljoonasta sanasta kiinni. Minä haluan lastani käyvän mummua katsomassa, kyllä omissa maailmoissaan oleva vuodepotilaskin aistii heidän kasvuenergiansa ja pölhöytensä. Ja lapset oppivat näkemään, ettei tämä ole vain nuorten, etenevien ja lukemaanoppivien maailma.

Kun me käymme anopin luona, hän hymyilee aina. Ei varmasti tiedä kuka minä olen, mutta hymyilee, ja ehkä se on paras tehdasasetus jonka siinä sairaudessa voi saada. Hänen vieressään makaa hitaasti kuihtuva hahmo, vaihtuvin nimin, Valma tai Silja, kasvoja jotka voivat kuulua kuusikymppiselle tai yhdeksänkymppiselle, silmät katsovat tyhjinä ohitse, välillä suoraan kohti ja syvälle sisään. Toisesta maailmasta. He harvemmin hymyilevät. Mitä siellä on, minne he ovat menneet? Yhä syvemmäle he putoavat, vajoavat, hitaasti hissuttavat…

Appiukko nostaa anopin vilttiä ylemmäs, etsii radiosta sen kanavan jolta tulee hiihtoa ja syöttäessään hän puhuu hiihdosta poikani kanssa. Miten tänä talvena on suomalaisilla mennyt ja miksi norjalaisilla menee aina hyvin. Hän kokeilee luontevasti minkä lämpöinen on keitto, minkä kokoiset sinne jätetyt juurekset, pystyyko hampaaton suu syömään. Saisi monta rakkausromaania kirjoittaa, että sen hiihtokisa-syöttämishetken ylittäisi.

Mutta tapahtuu siinä myös jonkinlainen puhdistus ja kirkastus. Valta siirtyy sille, jolla on lusikka.

Koetin tätä kaikkea kerran appiukolle ääneen selittää, mutta hän keksi rännistä repsottavan kohdan joka oli korjattava heti.

En tiedä hoidammeko me mieheni kanssa toisiamme aikanaan noin, onko meistä siihen. Olemmeko valmiit luopumaan itsenäisyydestämme, uhraamaan vapaat hetket ja elämän viimeiset vuodet omaishoitoon? Me olemme kasvaneet aikana, jolloin on mahdollista etsiä, hylätä, interreilata, etsiä, hylätä, käydä Kanarialla, yökerhoissa, aerobic-tunneilla, kielikursseilla, vaihto-oppilaana, etsiä, hylätä, hapuilla, kokeilla kommuuniasumista, etsiä, hylätä, tavoitella, ahnehtia.

Löytää.

Valittaa. Hylätä taas. Etsiä seuraavaa.

Appiukko ja anoppi saivat jotain ja pitivät siitä kiinni, koska mitään muuta ei ollut tarjolla. Jäljellä on maailman vahvin side, köynnös, toisiinsa kiinni kasvaneet elämänlangat. He ovat osa sitä kiertoa josta he ovat tulleet, maasta ja omista eläimistä, kurjista vuosista, sotavuosista, pahemman huomisen toiveesta.

Näin minä ajattelen maailmaa syleilevänä päivänäni.

Seuraavana päivänä näen luutuneen, paatuneen, jähmeän, menneen maailman. Jossa toisen sairastuminen yhtäkkiä pyhittää ja poistaa kaikki menneiden vuosikymmenten väärinteot.

Totuus on siellä jossain välissä.”

Viime keväänä monet jäivät harmittelemaan, kun eivät olleet joko kuulleet Kirjan ja ruusun päivän tapahtumasta tai ymmärtäneet tarjouksen ainutkertaisuutta. Tulevana vuonna huhtikuun 23. päivä juhlitaan jälleen kirjallisuutta, silloin kannattaa olla kirjakauppojen läheisyydessä!

Kenet sinä tahtoisit Ruusukirjailijaksi keväällä 2013?

– Kirjallisena. Minna

PS. On Kyrö kirjoittanut paljon muitakin kirjoja Mielensäpahoittajien lisäksi. Kerjäläinen ja jänis on yksi niistä.

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Mielensäpahoittaja, Miniä, sitaatit, Sunnuntaiote, Tuomas Kyrö

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *