Sunnuntaiotteessa lukumatkavinkkejä Italiaan

lukumatkavinkit_italiaanMikä Italiassa kiehtoo? Entä millainen Italia paljastuu tai korostuu fiktiivisten tekstien kautta? Ainakin tuoksujen ja makujen maa täynnä historiaa.

En ole (vielä!) koskaan Italiassa käynyt, mutta kevään ja kesän aikana olen lukenut muutaman romaanin, joiden tunnelmissa olen entisestään herätellyt omia matkustushaaveitani muun muassa Roomaan, Firenzeen ja Palermoon. Italia kiehtoo selvästi kirjailijoita yli maiden rajojen: vain yksi lukemistani teoksista on aidon italialaisen, tai oikeammin sisilialaisen, käsialaa.

Tässä muutama vinkki, jos sinuakin kiehtoo lukumatka Italiaan.

InfernoViihteellinen taideluento

Dan Brown on siitä erikoinen veitikka kirjamaailmassa, että korkeakirjallisuuspiireissä hänen viihteellisiä toimintapläjäyksiään ei arvosteta lainkaan, mutta lukevalle massalle ne kelpaavat enemmän kuin hyvin.

Myönnän ilomielin kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään, sillä kirjallisuus ei ole minulle pelkästään taiteellisten ansioiden metsästystä. Paljon mieluummin luen esimerkiksi viihteellistä kirjallisuutta kuin katson suomalaista tv-tarjontaa hallinnoivaa, löyhäperäisesti tuotettua tositelevisiokuonaa, jota sohvanvaltaajille nykyään suolletaan.

On Brownin toimintajännäreiden kaltaisten bestsellereiden olemassaoloon toinenkin kannatettava syy: niiden myyntituloilla kustantajat voivat julkaista myös laimeasti myyvää mutta kirjallisuuskriittisesti ja -tieteellisesti arvostettavaa taidekirjallisuutta.

Dan Brownin tavaramerkkejä ovat muun muassa lyhyet luvut, jotka päättyvät henkeäsalpaaviin cliffhangereihin. Tällä tehokkaalla keinolla hän saa koukutettua lukijat ahmimaan aina uuden kappaleen, kunnes ollaan jo viimeisellä sivulla. Myös pienet historiaan, symbolismiin tai taidemaailmaan sijoittuvat ”luennot” kuuluvat Brownin repertuaaria, mikä jakaa mielipiteitä kirjoittavassa yleisössä. Minusta ne ovat viihdyttäviä ja tarjoavat hauskaa triviatietoa milloin mistäkin aiheesta historiallisista tapahtumista taideteosten yksityiskohtiin.

Toukokuussa maailmanlaajuisesti ilmestynyt Inferno (WSOY) on neljäs symbologi Robert Langdonin mysteeriseikkailuista kertova jännitysromaani. Tarinan tapahtumat alkavat Firenzestä. Langdon herää sairaalapediltä kärsien muistinmenetyksestä. 

Tästä alkaa Brownin aiemmista teoksista tuttu yhtämittainen aikataulua vastaan juokseva nopeatempoinen kissa ja hiiri -leikki, jossa Langdon on tämänkertaisen aisaparinsa Sienna Brooksin (joka totta kai on kaunis ja älykäs nainen!) kanssa sekä takaa-ajettu että -ajaja. Keskiössä on italialaisen kirjailijasuuruuden Dante Alighierin runoelma Jumalainen näytelmä, jonka runoja Infernon pääpahis jättää vihjeeksi toimistaan.

Taustalla velloo teemana väestönräjähdys, joka nivotaan enemmän ja vähemmän sopivin sanaleikein mukaan juonenkäänteisiin.

Ei Inferno mikään mestariromaani ole, mutta on teos huomattavasti parempi tekele Brownilta kuin sitä edeltänyt Kadonnut symboli (WSOY), jonka loppukliimaksi saa minut edelleen kakistelemaan kummastuksesta. Maneereistaan ja tietyistä ärsyttävistä toisteluistaan, kuten Langdonin eideettisen muistin muistuttamisesta, huolimatta Brown kirjoittaa vetävästi ja viihdyttävästi.

Firenzen lisäksi Infernossa seikkaillaan Venetsiassa ja hypätään myös Turkin Istanbuliin. Jokohan kaikissa kaupungeissa on järjesteillä kiertoajeluja Brownin myyntihitin tapahtumia mukaillen?

Pieni toive minulla on: jospa Infernon kautta joku lukija löytäisi myös Danten Jumalaisen näytelmän pariin. 

KupoliSuomalainen kirjailija ja historiallinen Firenze

Saako näistä toimivaa yhtälöä? Kysymys juolahti mieleeni, kun törmäsin kirjakaupalla Pekka Matilaisen esikoisromaaniin Kupoli (Atena). Turhaan kyseenalaistin, sillä Matilainen vie keskiajan Firenzeen ja murhamysteerin pariin houkuttelevin vedoin ja juonenkääntein. Eikä tämä toki mitenkään ainutlaatuista ole: onhan muun muassa Mika Waltari tallannut samantapaisia polkuja historiallisilla romaaneillaan. 

Kupolin juoni kosiskelee Umberto Econ ja Dan Brownin teoksista tuttua kuviota: arvovaltainen (Kupolissa ylhäisön poika) henkilö löytyy murhattuna ja samalla on kadonnut mysteerinen käsikirjoitus, jota tavoittelevat erinäiset tahot. Koska Kupolin tapahtumat sijoittuvat Firenzeen ja 1400-luvulle, on kaiketi mahdotonta välttää Medicien mahtisukuun törmäämistä, eikä tällaista virhettä ole Matilainen tehnyt.

Kupolin kertojana toimii 16-vuotias Toni, joka avustaa murhasta syytetyn Adriano Roveren ystävää Antonio Loschia mysteerin selvittämisessä. Kaksikko kohtaa kiperiä tilanteita rähjäisillä firenzeläisillä kaduilla ja ilotaloissa kuin myös oikeussalissa.

Harmillisesti täytyy todeta, että kieli ja kuvailu jäivät teoksessa aavistuksen kliinisiksi, vaikka historialliset faktat epäilemättä pitävät paikkansa — onhan kirjailija renesassiajan Firenzen asiantuntija.

En voi kuitenkaan jättää vertaamatta Kupolia aiemmin keväällä lukemaani Milja Kauniston niin ikään 1400-luvulle (mutta Ranskaan) sijoittuvaan esikoiseen Synnintekijään (Gummerus), joka rehevällä kielenkäytöllään herätteli aisteja historiallisen kuvauksen ohessa. Toinenkin vertailukohde minulla on — sillä erotuksella, että vaaka kallistuu nyt Kupolin suuntaan: Jyrki Erran vuosi sitten ilmestynyt esikoisteos Kaunasin sivut (Otava), joka matkii ontuvasti ja liian hidastempoisesti Econ ja Brownin tyyliä mysteerisessä käsikirjoitusmetsästyksessään.

Pienestä nipotuksesta huolimatta voin vilpittömästi suositella Matilaisen Kupolia Brownin Infernosta tai Kauniston Synnintekijästä pitäneille lukijoille: se on molempia vertailukohtia suoraviivaisempi sekä juonessaan että kuvailussaan, mutta sopivan vauhdikas murhamysteeriksi olematta liian verinen yksityiskohdissaan.

Suuren plussan saa Mika Perkiökankaan suunnittelema kansi, joka kultaisessa väriloistossaan herätti huomioni ja ihailuni teosta kohtaan kirjakaupassa. Vertaapa muuten Kupolin ja Infernon kansikuvia. Mikä yhtäläisyys löytyy molemmista? 

Kosto_ikuisessa_kaupungissaNaisetsivä Rooman yössä

Vera Valan romaani Kosto ikuisessa kaupungissa (Gummerus) jatkaa yksityisetsivänä toimivan Arianna de Belliksen tutkimuksia. Luin sarjan ensimmäisen osan Kuolema sypressin varjossa syksyllä 2012 ja ihastuin ikihyviksi Valan tyyliin nivoa yhteen murhamysteeri sekä naisille suunnattu kevyt viihdekirjallisuus romanttisine elementteineen.

Sarjan päähenkilö on italialais-suomalainen Arianna, joka elää ylellistä elämää ja ratkoo rikoksia Italian aistillisissa maisemissa. Draamaa ja tragediaa Ariannan hahmoon lisää lesken rooli ja mysteerinen muistinmenetyksen varjostama menneisyys, romanttista puolta edustaa komea ja vaikutusvaltainen ystävä Bartolomeo.

Kuolema sypressin varjossa syventyi kuvailemaan Tolfan pikkukylässä tapahtunutta murhaa, kun taas kesän 2013 alkupuolella ilmestynyt Kosto ikuisessa kaupungissa nimensä mukaisesti keskittyy miljöönä Roomaan. Parlamentaarikko Anna Lucarellin assyriologiaa tutkiva Laura-sisko on murhattu. Henkirikosta ratkossaan Arianna huomaa Lauran läheisten välillä kytevän monenlaisia jännitteitä pinnan alla. Lisäksi Arianna saa selville arveluttavia tapahtumia muistinmenetyksensä ajalta.

Suomalaisen viihdekirjallisuuden puolella Vera Vala loistaa kirkkaasti. Enkä nyt tarkoita viihdettä millään tavoin vähättelevänä, sillä kyseessä ei ole niin helppo laji kuin kriitikot välillä antavat ymmärtää.

Pidän Valan tyylistä muun muassa siksi, että hän rakentaa pitkäjänteisesti latautunutta tunnelmaa Ariannan ja sarjan miessankarin Bartolomeon välille. Vertailukohtana voisi käyttää Pia Heikkisen sotaromaanin ja chik litin yhdistelmää Operaatio Lipstickiä (Otava), josta kirjoitin aiemmin blogiini. Valan teoksissa paljastetaan pieniä yksityiskohtia erillisten murhamysteereiden ohessa Ariannan menneisyydestä — juuri sopivasti, että lukija koukuttuu ja jää odottamaan malttamattomana uusien salaisuuksien avautumista.

Erityiskiitoksen romaani Kosto ikuisessa kaupungissa saa Charlaine Harrisin The Southern Vampire Mysteries -sarjan jumalaisen viikinkivampyyri Eric Northmanin huomioinnista:

”Me emme jää kotiin syömään popcornia ja haaveilemaan töllön ääreen Eric Northmanin kulmahampaista.”

 Asia, josta muistutan aina ajoittain itseänikin!

Maan_paallaKun miehuus on taistelukenttä

Maan päällä (Siltala) on dramaturgina ja näyttelijänä työskentelevän Davide Enian (s. 1974) esikoisteos. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Palermoon — Enian kotiseuduille — jonka kujilla varttuu kolme sukupolvea miehiä.

Teos on päällekäyvä ja rujoutta pursuava tutkielma miehisyydestä. Se kertoo väkivallasta, nyrkkeilystä, rakastamisesta ja elämästä. Miesten maailmasta, jollaisena kaiketi mafiayhteyksien ja historiallisen kontekstin valossa Italia näyttäytyy yhä tänä päivänä. Maan päällä kertoo myös miesten kyvyttömyydestä puhua vastakkaiselle sukupuolelle, ja tästä syystä naiset jäävätkin kertomuksessa taka-alalle. Tärkeintä on miehinen itseilmaisu, joka saa muodon nyrkkeilyn kautta.

Enian romaani toi mieleeni Francis Ford Coppolan ohjaaman Kummisetä-elokuvatrilogia ja Martin Scorsesen ohjaaman elokuva Kuin raivo härkä. Edellinen mafiaviitteidensä takia, jälkimmäinen nyrkkeilytematiikkansa vuoksi. Mainitut elokuvalliset esimerkit eivät kuitenkaan riitä kattamaan teoksen läpileikkausta, joka nivoo yhteen miehisyyden mittaa avoimessa sodassa ja valtapelien likaamassa sotien varjotiloissa palermolaisilla kaduilla.

Kaiken brutaaliuden keskellä hieroo käsiään yhteen ironia. Romaanin huumori ei naurata, vaan se on nyrkiniskujen tavoin osuvaa ja ruhjovaa. 

Maan päällä ei päästä lukijaa helpolla. Teos on neljästä Italia-aiheisesta lukuvinkistäni ehdottomasti haasteellisin luettava, mutta se myös antaa ennakkoluulottomalle lukijalle paljon.

Suosittelen teosta erityisesti laatukirjallisuudesta pitäville miehille.

Ote romaanista Maan päällä:

”Tiedätkö, mikä teki minuun vaikutuksen isäsi liikanimessä? Se, että se sopi hänelle täydellisesti. Täydellisesti. Hän oli todellakin Paladiini, mutta ei niinkään taistelutyyliltään — ja mitäpä minä sellaisista edes ymmärtäisin. Hän oli Paladiini, koska hän piti yllään haarniskaa, iankaikkista panssaria itsensä ja muun maailman välissä. Hän ei milloinkaan riisunut sitä yltään. On päivänselvää, että vastustajien oli sen takia mahdotonta ennakoida hänen liikkeensä. Hän oli läpitunkematon. Niin nyrkkeilykehässä kuin elämässä.”

Kirjallisena. Minna

PS. Koska kirjabloggaajien mainetta ja arviointikykyä kyseenalaistavat kytkökset kustannusmaailmaan (esimerkiksi ilmaisten arvostelukappaleiden muodossa) ovat herättäneet paljon pohdintoja viime aikoina, aion tästä lähtien ilmoittaa blogissani teosten alkuperän. Tässä bloggauksessa mainitut neljä teosta ovat kaikki omia ostoksiani. 

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Dan Brown, Davide Enia, esikoinen, Firenze, Inferno, Italia, Kosto ikuisessa kaupungissa, Kupoli, lukuvinkki, Maan päällä, murhamysteeri, Palermo, Pekka Matilainen, romaani, Rooma, Sunnuntaiote, Vera Vala

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *