Sunnuntaiote Automiehen maailmasta

Raimo Pesonen: AutomiesTästä sunnuntaista lähtien tulen viikoittain julkaisemaan blogissani Sunnuntaiotteen. Tarkoitus on nostaa esille tekstinpätkän, joka on liikuttanut minua tai ansaitsee mielestäni syystä tai toisesta tulla erityisen huomion kohteeksi.

Ensimmäisen sitaatin otan teoksesta, jota käsiteltiin aiemmin syksyllä lukupiirissäni ja jonka herkulliset lauseet ovat jääneet möyrimään aivojeni perukoille pitkään lukukokemuksen jälkeenkin. Raimo Pesosen Automies (Siltala) on elämänmakuinen ja mustahkolla huumorilla leikittelevä teos, jonka absurdit juonenkäänteet korostavat päähenkilön pinnanalaista viisautta ja syviä tuntoja. 

Kirjassa pohditaan huoltoasemien kahvipöydissä ja ratin takaa muun muassa maailmanloppua, satuja ja jopa suomalaisten viehtymystä kirjoittaa kesäbiisejä kuolemasta: ”Kun suomalaiset laulavat kesästä ne laulavat elämän lyhyydestä, Hullu-Hanna vastaa. Siis kuolemasta. Mieti nyt näitä. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä – tai pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen. Taustalla on koko ajan taju kesän lopusta, haikeus kaiken katoamisesta.”

Valitsemani pidempi ote osoittaa, että Automiehen maailmasta löytyy myös haikeaa runollisuutta, kun hän suorastaan konstanpylkkerömäisesti asettautuu pohtimaan maailman menoa kiveltä käsin.

”Laskettelurinteen vierestä löydän rauhallisen kiven ja kiipeän hetkeksi sen päälle istumaan ja katsomaan kaukaisuuteen. Vettä ja metsää, loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Kuvittelen Kolin puhkaisevan pitkän moottoritietunnelin ja kuinka se haarautuu järven rannassa eri suuntiin teiksi jotka kiemurtelevat metsien läpi pimeän tullen loistamaan syttyvinä helminauhoina ja kuinka teiden varsille kohoaa mainospylväitä kuin uudenaikaisten intiaanien toteemipaaluja. Mietin kuinka talvi tulee ja pimeässä urhoollisesti pyyhkimiään heiluttavat pikkuautot kerääntyvät kaikkialta noiden paalujen juureen ja palaavat taas pimeään tyytyväisinä ihmisiä täynnä. Niillä matkoilla on suunta ja päämäärä, vaikka kauempaa ne voivat näyttää saman kehän kiertämiseltä. Ystävälliset huulet muodostavat sanoja, toivottavat tervetulleeksi uudelleen. Tiet halkaisevat loputtomat metsät ja vaarat, kairautuvat korkeammista kumpareista läpi ja kaikkein hankalimmat ne kiertävät, mutta eivät pysähdy koskaan. Puntti, joka ei Kehä ykkösen sisäpuolelle koskaan vapaaehtoisesti tule, on sanonut että runokirjat on syytä pitää kaukana hänestä, mutta katulamppujen valaisema sateenkiiltävä betoni taivaalle kohoavassa rampissa on sellaista runoutta jota hänkin ymmärtää. Siihen on helppo yhtyä. Ymmärtämättömät puhuvat sorateiden romantiikasta, käsittämättä kuinka lähellä pintaa saattaa vaania niljainen savikerros joka nousee tilaisuuden tullen ylös ja heittää pahaa aavistamattoman ratinkääntäjän tieltä.”

Toivon Pesosen Automiehen löytävän tiensä joululahjapaketteihin – erityisesti niihin, joita availevat Aki Kaurismäen elokuvista tai Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjoista tykkäävät miehet.

Kirjallisena. Minna

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Aki Kaurismäki, Automies, Raimo Pesonen, Sitaatti, Sunnuntaiote, Tuomas Kyrö

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *