”Sampo ei puuttunut sanoja” – Kalevala elää!

Kalevala, Lukeminen on pääasia”Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen.” Kuulostaako värssy tutulta? Jos ei, on tänään 28. helmikuuta juuri oikea päivä kuulla sanat ensimmäistä kertaa. Vietämme Kalevalan päivää, jolloin juhlimme kansalliseepostamme Kalevalaa sekä suomalaista kulttuuria. 

Juhlapäivää ei ole lyöty lukkoon sattumalta, sillä 28.2.1835 Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi esipuheen Vanhaan Kalevalaan. Laajennettu laitos, Uusi Kalevala, julkaistiin vuonna 1949. Juuri jälkimmäistä olemme tottuneet lukemaan kansalliseepoksenamme.

”Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähtäeni laulamahan,
saa’ani sanelemahan.”

Kalevalassa on maailman synnystä kertovia myyttirunoja ja loitsujen sanamagiaa, mutta myös kertovien runojen sankareita. Runojen kautta yhä uudet sukupolvet saavat kuulla Väinämöisestä, Ilmarisesta, Lemminkäisestä, Joukahaisesta, Ainosta ja Louhesta. Sekä tietysti Sammosta, tuosta mystisestä kirjokannesta, rikkauksien myllystä.

Alkusoinnullisuus ja neli-iskuinen runomitta ovat aikojen kulussa helpottaneet laulujen muistamisessa, kun kirjoitustaitoa ei vielä tunnettu. Nykysuomalaisen onneksi Lönnrot keräsi ja kokosi laajasti yhteen vanhoja runoja, joiden kautta saamme nauttia Kalevalan annista nyt, kun vanhat lausujat ja sanavirtojen säilyttäjät ovat kuolleet. 

Kalevala syntyi kansallisromanttisen liikehdinnän kautta 

1800-luvun Turussa vaikutti eurooppalaisen romantiikan aatemaailma, joka korosti kielen ja taiteen kautta syntyvää yhtenäisyyden tunnetta. Turun romantikot ymmärsivät, että ”näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla” asustelevan pienen kansan voimavara piili omaleimaisessa kulttuurissa, jota ryhdyttiin määrätietoisesti kokoamaan yhteen ja kehittämään taiteen voimin.

Elias Lönnrot”Ja synty heidän siellä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liiatenki Suomen kielestä, mitenkä sitä parahiten saataisi tointumaan kirjallisiin menohin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käytettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimitettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa…”

Näin kirjoitti Elias Lönnrot 16. helmikuuta vuonna 1831 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa. Kokouksessa oli läsnä Helsingin yliopiston piirissä toimivia miehiä, jotka uskoivat suomen kieleen ja siitä versoavaan kirjallisuuden tulevaisuuteen.

Sana ”kirjallisuus” keksittiin viikkoa myöhemmin, ja sillä korvattiin aiemmassa pöytäkirjassa mainittu ”kirja keinot”. Kyseessä oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) perustamiskokous. Sana oli Elias Lönnrotin käsialaa.

Kolme vuotta aiemmin Elias Lönnrot (9.4.1802 – 19.3.1884) oli viettänyt kesän Savossa ja Karjalassa runonkeruumatkalla, jonka tavoitteena oli ”nähdä laajemmin omaa maata, oppia tuntemaan sen kieltä eri murteiden mukaan, mutta varsinkin koota sen merkillisen kauniin kansanrunouden tuotteita”.

Ensimmäisen runonkeruumatkan jälkeen seurasi vielä neljä muuta myöhempinä vuosina, ennen kuin Lönnrot oli tyytyväinen keräämiinsä loitsuihin ja kertoviin runoihin, ja sai vihdoin koottua ne yhtenäiseksi runoelmaksi, eepokseksi. Reissujen rahoituksessa häntä auttoi SKS, jonka kautta Kalevala myös julkaistiin ensipainoksena.

Sampoa taotaan yhä tänään

”Nykysuomalaiset Aino ja Ilmari Pohjola asuvat Oulussa Kalevalankujalla, aikaisemmin he asuivat Espoon Tapiolassa. Aamuisin he lukevat Kaleva-sanomalehteä. Perheen vakuutukset ovat Pohjola-yhtiössä. Vieraiden tullessa pöytään katetaan Sampo-tina-astiasto, ja Aino Pohjola pukeutuu Väinämöis-villapaitaan. Ilmari Pohjola työskentelee asfalttiliike Lemminkäisen palveluksessa, Aino Pohjola Kalevala-Korussa. Ilmari Pohjolan isä työskenteli nuorena miehenä jäänmurtaja Sammossa. Aino Pohjola taas on lähtöisin maanviljelijäperheestä, tilalla vilja korjattiin Sampo-leikkuupuimurilla. Perhe kuului Pellervo-seuraan, ja heidät vakuutti Kaleva. Pohjolan perheen kesäpaikka on Hiidenvedellä. Iltaisin he sytyttävät takan Sampo-tulitikuilla.” – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Vaikka kansalliseepos voi monelta suomalaiselta olla lukematta, kuljemme runojen viitekehässä melkeinpä päivittäin. Kalevalaan liittyy mystisyyttä ja runollisuutta sekä ikiaikaista voimaa, joka valjastetaan pysyvyyden ja luotettavuuden symboliksi nimetessä lapsia tai yrityksiä. 

Kalevala on inspiroinut kansallisäveltäjäämme Jean Sibeliusta, kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallelaa ja runoilija Eino Leinoa. Entä mitä kumpuaa nykytaiteeseen kansallisromantiikan helmestä?

Jouni Hynynen: Mies katoaa”Vieri kyynel, vieri toinen”

Seppo Ilmarinen, takoja iänikuinen, luo pajassaan yhä rytmiä suomalaiseen taiteeseen, esimerkiksi (rock)musiikkiin, jonka lyyrikoita Väinämöinen runontietäjänä innoittaa.

Kalevalasta ammentaa aineksia muun muassa Kotiteollisuuden Jouni Hynynen, jonka lyyrisistä taidoista annan seuraavaksi näytteen.  

Kalevalan neljännessä runossa kerrotaan Ainosta, Joukahaisen siskosta, joka hukuttautuu Väinämöisen kosinnan jälkeen. Runon voi lukea kokonaisuudessaan SKS:n verkkosivuilta. Sivujen kätköistä löytyy muuten Kalevalan kaikki runot.

 

Ainon äiti suree lapsensa menetystä:

Emo itki, kyynel vieri:
vieri vetrehet vetensä
sinisistä silmistänsä
poloisille poskillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
poloisilta poskipäiltä
ripe’ille rinnoillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
ripe’iltä rinnoiltansa
hienoisille helmoillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
hienoisilta helmoiltansa
punasuille sukkasille.

Ainon emosen surusta kertovien säkeiden jälkeen voi verrata runon teemaa Jouni Hynysen rocklyriikkaan Tuonelan koivut, joka löytyy Kotiteollisuuden albumilta Iankaikkinen

Vierii kyynel, vierii toinen, vierii
silmistä vesi veden jälkeen
rinnoilta helmoille, helmoilta
joeksi ja joesta järveen
järvi syvä kuin synkin suru on
musta kuin yötaivas pimeä
Tuonelan koivut, lehdettömät
kuiskivat meidän kahden nimeä

Samankaltaisuutta esimerkkien välillä ei voi olla huomaamatta, se kun on suorastaan alleviivattua ja tuotu tarkoin vedoin esiin. Poljento on erilainen ja alkusointu on vaihtunut väljään loppusointuun. Silti sanat vievät Tuonelan rannalle, koivujen alle, surun äärelle.

Pelkkään tekstuaaliseen viittaamiseen Kalevalaan Hynynen ei tuotannossaan tyydy, sillä esimerkiksi runokokoelmansa Mies katoaa (Like) kannessa rocksankari jäljittelee osaa Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarun triptyykistä. Kuvan Gallen-Kallelan maalauksesta voi nähdä Valtion taidemuseon sivuilta.

Sukupuoliroolit ovat vaihtuneet Ainon ja Väinämöisen välillä, ja Tuonelaa kuvaa moderni kaupunkimaisema. Ironia ja yhteiskuntakriittisyys, Hynysen lyriikoiden tavaramerkit, loistavat kirjankin kansikuvasta.

Kyllähän Hynynen on ihana äijänkönsikäs. Lukee kirjoja! Ainakin Kalevalaa ja Väinö Linnaa. 

Tuliterä, Koirien Kalevala, Pohjan akka, Väinämöisen vyöNauti Kalevalasta ja sen muunnelmista!

Jos eepos tuntuu liian hankalalta vastukselta, tässä muutama muu esimerkki, joiden kautta voit nauttia Kalevala-annoksesi tänään.

Lapsille ja lapsenmielisille voisin suositella Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa (Otava) ja Timo Parvelan seikkailullista Sammon vartijat -trilogiaa (Tammi).

Jännityksen ja poliisitarinoiden ystäville vuorostaan suosittelisin Mikko Karpin romaania Väinämöisen vyö (Tammi), joka sekoittaa ripauksen maagisia elementtejä vetävän mysteerin sekaan. 

Naisen näkökulmasta Kalevalaa avaa Seija Vilénin Pohjan akka (Avain), joka hurmasi minut sanojensa voimalla. 

Myös sähköisessä muodossa on tarjolla luettavaa Kalevalan kulttuurihistoriasta, sillä Kalevalaseuran ylläpitämiltä sivuilta löytyy kirjavaa tietoa eepoksen historiasta, merkityksestä ja vaikutuksista. 

Jos kirjallisuus ei juuri nyt maistu tai mahdu päivän ohjelmaan, voit katsoa esimerkiksi AJ Annilan ohjaaman elokuvan Jadesoturin, joka yhdistää Kalevalan myyttejä ja kiinalaista wuxia-elokuvakerrontaa. Myös J. R. R. Tolkienin luoma Keski-Maa on velkaa Kalevalalle, joten Taru Sormusten herrasta sopii nautittavaksi Kalevalan päivänä joko kirjojen tai elokuvien muodossa. 

YLE:n Elävä arkisto tarjoaa videossaan katsauksen Bo Carpelanin, Kaisa Korhosen, Kari Hotakaisen, Hannu Raittilan ja Jari Tervon näkemyksiin Kalevalan merkityksestä.  

Musiikin ystäville voin suositella Jean Sibeliuksen sävellysten lisäksi jo mainitun Kotiteollisuuden rinnalla CMX:n, Mokoman tai Amorphiksen kuuntelua. Kalevalan perintö huokuu suomalaisen rockmusiikin sanoituksista, tunnelmista ja teemoista.

A. W. Yrjänä on mukaillut Kalevalaa esimerkiksi Isohaaran lyriikoissa:

”siis pannaan käsi käteen
sormet sormien lomahan
itketään ja lauletaan
ärjytään ja rähinöidään”

Kulttuuri on kallisarvoista 

Perinteiden arvostuksen rinnalla on syytä katsoa eteenpäin. Yksi tapa säilöä kulttuuria on vaalia kirjallista perintöämme. Kirjoittaminen ja lukeminen perustuvat erinomaiseen, luovaan pyrkimykseen käyttää yhteistä kieltämme, jonka uhkakuvina nähdään muun muassa anglismit ja lyhyeen tekstisisältöön perustuvat mediapalvelut.

Suomalaista kulttuuria voi tukea ostamalla suomenkielistä kirjallisuutta, käyttämällä aktiivisesti kansainvälisesti arvostettua kirjastolaitostamme, käymällä taidetapahtumissa tai musiikkikonserteissa.

Kulttuuria tuetaan puhumalla ja kirjoittamalla hyvää suomen kieltä — ja ennen kaikkea lukemalla.

Millä tavoin sinä juhlistat Kalevalan päivää?

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: A. W. Yrjänä, CMX, eepos, Elias Lönnrot, Jouni Hynynen, Kalevala, Kalevalan päivä, Kotiteollisuus, kulttuuri, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kommentit

Suolapala päivän kunniaksi:

”Vieressä ajavat vakaset,
sirot henkilöt tasaiset,
ukko kuhaa keitteleepi,
akka jyviä nyppii,
kakarat salaatin perähän,
jos on lajike laatua,
blogista löydetty heinä,
pavut kivojen keräämät,
oikein kohdeltu orja.”

(ote, Maria Nokka: http://suolasuinen.blogspot.fi/)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *