Perjantain luetut: mitä kirjoja mukaan viikonloppureissulle?

Kirjallisena. Minna: Perjantain luetutOlen kirjanystävien ainaisen ongelman parissa, kun pakkaan tavaroitani lyhyttä pääsiäislomaa varten. Mitä kirjoja ottaisin mukaani? Mitä haluan lukea reissussa? Lukumaku vaihtelee päivittäin ja joskus jopa hetkittäin, joten kirjoja valitessa on otettava huomioon monta seikkaa.

Yöpöydän pinossa on useampia kirjoja, jotka aion vielä tämän kevään aikana lukea, mutta tällä hetkellä minua eniten kiehtovat viereisen kuvan teokset: Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja (WSOY), Susan Fletcherin Tummanhopeinen meri (Like), Tua Harnon Ne jotka jäävät (Otava), Johanna Holmströmin Itämaa (Otava) ja Milan Kunderan Esirippu (Siltala).

Tiedän, että en ehdi maalla ollessani lukea kaikkia viittä kirjaa. Lisäksi minun pitäisi viikonlopun lomassa poimia ajatuksia tutkimustani varten Olli Löytyn toimittamasta teoksesta Rajanylityksiä — tutkimusreittejä toiseuden tuolle puolen (Gaudeamus) sekä Anu Koivusen ja Mikko Lehtosen toimittamasta teoksesta Kuinka meitä kutsutaan? Kulttuuriset merkityskamppailut nyky-Suomessa (Vastapaino). 

Ei ole helppoa sovittaa yhteen nautintopohjaista lukemista ja opiskelua varten tarkoitettua kirjallisuutta.

Yiyun Li: KulkuritAsian kanssa olen painiskellut koko kevään, kun koitan jakaa aikaa molemmille lukemistarpeille. Ristipaineiden alla olen huomannut tarttuvani vapaa-aikana mieluummin keveisiin kertomuksiin kuin suurempaa sanomaa kantaviin teoksiin. Hieman harmitellen luin esimerkiksi kiinalaissyntyisen Yiyun Lin romaanin Kulkurit (Tammi) yhden illan aikana, vaikka kyseiseen teokseen olisin halunnut kuluttaa enemmän tunteja. Olisin mielelläni antanut pohdinnoille mahdollisuuden kasvaa rauhallisen ja syvällisen lukemisen myötä, mutta koska takaraivossa painoi ajatus kiireestä, oli minun hotkittava teos yhdellä haukkaisulla. 

Nopean lukuprosessin vastapainona sain onneksi iloita Yiyun Lin romaanin myötä raikkaan polveilevasta keskustelusta, kun käsittelimme kirjaa Oulun pääkirjaston lukupiirissä aiemmin tässä kuussa.

Keskustelun kautta saatoin palata tarkemmin teoksen aiheisiin: 1970-luvun lopun Kiinaan Kurajoelle, jonka rannalla pesiytyy mittava kavalkadi ihmisiä. Heistä jokainen on omalla tavallaan kulkuri ja uhri yhteiskunnan valtarakenteissa. Vallan rajalla, vastavoimien välissä, on voittajia ja häviäjiä, mutta voitotkin tahtovat olla lyhytaikaisia. Elämä esitellään julmana leikkinä, jossa isä joutuu maksamaan tyttärensä teloituksessa käytettävän luodin. 

Kulkurit oli koskettava romaani, jota suosittelen (lukupiirini voimin) laatukirjallisuuden ystäville, joilla on aikaa paneutua teoksen ajatuksia herättäviin aiheisiin. 

Lomalla (vaikka lyhyellä sellaisella) on tarkoitus kuitenkin rentoutua, joten viikonloppua varten haluan jotain mukavaa lukemista. Kurkistetaanpa tarjokkaiden sisälle. 

Gregoire Delacourt: Onnen koukkujaGrégoire Delacourt: Onnen koukkuja (WSOY)

Muriel Barberyn Siilin elenganssiin (Gummerus) verrattu Onnen koukuja (La liste des mes envies, suom. Leena Leinonen) kertoo keski-ikäisestä lankakauppiaasta Jocelynistä, joka voittaa lotossa 18 miljoonaa euroa. Jo ei ryntää suoraan lunastamaan voittoaan, vaan jää miettimään rahapalkinnon tarjoamia vaihtoehtoja ja seuraamuksia. 

Ranskalaisen Grégoire Delacourtin kirjan luvataan olevan ”suloisenkarvas romaani onnen hauraudesta”. Sivumääräkin on kynnyksetön: vain 164.

Työkaverini kirjakaupalla ehti Delacourtia jo suitsuttaa minulle, ja teosta tullaan käsittelemään lukupiirissäni huhtikuussa, joten Onnen koukkuja on lähiaikojen lukulistallani.

Jo kirjan ensimmäiset sanat herättävät pohdiskelua: ”Me valehtelemme aina itsellemme.”

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri (Like)Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Olen aiemmin lukenut Susan Fletcheriltä vuonna 2011 ilmestyneen romaanin Noidan rippi, joka kertoi noitavainojen aikaisesta Skotlannista. Fletcherin tarinankerronnan taito vakuutti minut, ja Tummanhopeinen meri (The Silver Dark Sea, suom. Jonna Joskitt-Pöyry) on ollut toivelistallani siitä lähtien, kun näin kirjasta esittelyn Liken kevään luettelossa.

Kustantajan mukaan Tummanhopeinen meri on ”lumoava kirja meren sylkemistä tarinoista, jotka kimmeltävät kutsuvasti”. Esittely kiehtoo ainakin minua!

Takakansi kertoo myös, että tarina alkaa, kun Parla-saaren rantaan huuhtoutuu muistinsa menettänyt mies. Kuka hän on?

Kirja alkaa perinteisen sadun tapaan: ”Olipa kerran mies.”

Tua Harno: Ne jotka jäävätTua Harno: Ne jotka jäävät (Otava)

Tua Harno voitti syksyllä 2012 käsikirjoituksellaan Pentti Saarikosken kunniaksi järjestetyn kirjoituskilpailun. Ne jotka jäävät on yksi kuluvan kevään esikoisteoksista, romaani, jota muun muassa Ylen Aamun kirjan Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat kehuneet lupaavaksi. 

Mitä se pitää sisällään? Kustantajan mukaan Ne jotka jäävät on ”kaunis ja viisas kertomus sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden tunteesta”. Romaani kertoo Frida-nimisestä naisesta, jonka isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Isä on kadonnut, ensin oman mielensä pimentoihin ja lopulta kokonaan. Cohenin laulujen kautta Frida pyrkii selvittämään isänsä arvoitusta. 

Kirja alkaa kauniin kutsuvasti: ”Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun.” 

Johanna Holmström: Itämaa (Otava)Johanna Holmström: Itämaa

Kati Hiekkapellon Kolibrin (Otava) tavoin Johanna Holmströmin uutuusromaani käsittelee maahanmuuttoon liittyviä ongelmia romaanikerronnan keinoin. Itämaa (Asfaltsänglar, suom. Tuula Kojo) kertoo muslimiksi kääntyneen suomenruotsalaisen äidin ja uskonnollisesti maallistuneen maahanmuuttajaisän tyttäristä, joiden ei ole helppoa löytää omaa paikkaansa Helsingin kaduilta. 

Samiran ja Leilan äiti pakenee Koraaniin ja isä maanmiestensä turviin. Leila kulkee parkour-porukassa, mutta isosisko Samira tahtoo ulos tiukasta maailmankuvasta. Kun Samira tutustuu Piteriin, skinijengin jäseneen, syttyy räjähdysherkkä lataus. Miten käy tytöille?

Kirja alkaa voimallisesti: ”Kaikki naimisissa olevat naiset ovat huoria.”

Milan Kundera: EsirippuMilan Kundera: Esirippu (Siltala)

”Maailman eteen oli ripustettu legendoista kudottu maaginen esirippu. Kun Cervantes lähetti don Quijoten matkaan, hän repäisi tuon esiripun kahtia. Maailma avautui harhailevan ritarin edessä koko proosansa koomisessa alastomuudessa.”

Seitsemän osan kautta — Jatkuvuuden tiedostaminen, Die Weltliteratur, Asioiden ytimeen meneminen, Mikä on romaanikirjailija?, Estetiikka ja eksistenssi, Revitty esirippu ja Romaani, muisti, unohdus — tshekkiläissyntyisen Milan Kunderan esseekokoelma Esirippu avaa romaanin olemusta ja sen keskeistä merkitystä taiteessa.

Kunderan esseet ovat saaneet Suomen Kuvalehden toimittajan Riitta Kylänpään miettimään romaanitaiteen merkitystä: ”[E]n ole varma mitä olisin, jos en olisi lukenut niitä romaaneja mitä olen lukenut. Varsinkin nuorena, mutta myöhemminkin. Romaanit ovat tarjonneet paljon myös lohtua. Luen useita kirjoja rinnatusten, mielialan mukaan. Väsyneenä selailen keittokirjoja. Luen loppuun vain ne kirjat, jotka ovat mielestäni hyviä, viimeksi Milan Kunderan esseekokoelman Esirippu.”

Artikkeliin on vastannut kirjailija Marko Hautala blogissaan, joka puolustelee romaanin tarinankerronnallista voimaa: ”Syntyisikö kriisimieliala siis vain sen tosiasian vähittäisestä tajuamisesta, että romaani on sittenkin parhaiten kotonaan perinteisessä tarinankerronnassa. Se on laajemmasta näkökulmasta ”uusi” (novel) vain pintapuolisten muotoseikkojensa osalta. Pohjimmiltaan se on nuotiotarinan ja eepisen runoelman uudestisyntymä, joka on vain päivittynyt lähemmäksi yksilön näkökulmaa. Kysy vaikka George R.R. Martinilta, jonka lukijat eivät ole mistään kriisistä kuulleetkaan. Enkä nyt tarkoita myyntilukuja, vaan sitä, miten ihmiset hänen romaaninsa kokevat.”

Myös kirjailija Jukka Laajarinne bloggasi Kylänpään artikkelin pohjalta. Laajarinne pohtii romaaneja ammattilukijuudesta käsin: pitäisikö kirjaa avata kirurgin tavoin vai nauttia siitä tarinana? Hän päätyy edellisen kautta jälkimmäiseen: ”Olen joskus melko kevyenkin juonivetoisen viihteen vietäväksi antautuessani havainnut: juuri tämä oli sitä, mikä minut kirjallisuuden pariin toi, ja minähän… hyvänen aika, minähän nautin siitä edelleen!”

Luulen, että Kunderan esseet ovat minulle kirjallisuudentutkimuksen opiskelijana varsin rikasta aineistoa. Syystäkin Riitta Kylänpää käsittelee omassa artikkelissaan Kunderan rinnalla Paul Austerin ja J. M. Coetzeen kirjekokoelmaa Tässä ja nyt – kirjeitä ystävyydestä (Tammi), josta itse kirjoitin blogiini aiemmin helmikuussa. Kirjallisuuden muotoja käsiteltiin ihastuttavan laajasti Austerin ja Coetzeen välisissä kirjeissä, mutta myös kauniin polveilevasti, kyseenalaistaen ja romaanitaidetta avaten. 

Kunderan ensimmäinen osa esseekokoelmasta alkaa sanoilla: ”Isäni oli muusikko.”

Mitä sen jälkeen paljastuu, selviää minulle todennäköisesti tulevana viikonloppuna, sillä Kunderan Esirippu on yksi kirjoista, jonka otan mukaani. Nyt pitää vielä päättää, otanko samalla neljä muuta esittelemääni teosta mukaan, ja annan viikonlopun aikana itselleni mahdollisuuden tarttua mihin tahansa niistä…

Pohdiskelmistani pääsemme jokaisen viikonlopun aloittavaan kysymykseen:

Mitä sinä olet lukemassa?

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Esirippu, Gregoire Delacourt, Itämaa, Johanna Holmström, Lukuvinkit, Milan Kundera, mitä kirjaa lukisin, Ne jotka jäävät, Onnen koukkuja, Perjantain luetut, Susan Fletcher, Tua Harno, Tummanhopeinen meri

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *