Miten sytyttää lapsia ja nuoria kirjallisuuden äärelle?

kirjoja_nuoruudestaKuluneella viikolla on juhlittu lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Vaan onko sitä juhlittu tarpeeksi tai oikealla tavalla? 

Suomen Kirjasäätiön lasten- ja nuortenkirjallisuudelle suunnattu Finlandia Junior -palkinto myönnettiin 26.11. Kreetta Onkelin lastenromaanille Poika, joka menetti muistinsa (Otava). Palkintotilaisuudessa Onkeli kertoi Helsingin Sanomille halunneensa ”kirjoittaa kunnollisen, vanhanaikaisen lastenromaanin. Ei satoja sivuja taikatemppuja, vaan todellisia asioita, johon lapset voivat samaistua”

Onkeli myös kritisoi, että fantasiakirjallisuus on yksipuolistanut tarjontaa lukemistojen suhteen. 

”On tietenkin hyvä, että lapset ylipäätään lukevat, mutta en sitten tiedä kuinka sivistävää tuollainen kirjallisuus on, jos se on pelkästään sitä.”

Onkelin kommentit herättivät närää mielessäni. Miten niin lapset eivät muka voisi samaistua fantasiakirjallisuuden hahmoihin? Ihan samalla tavalla fantasiassa käsitellään ihmisyyttä, yhteiskunnallisuutta, yksinoloa tai ystävyyttä, vaikka hahmoina nyt sattuisikin olemaan esimerkiksi peikkoja, ihmissusia tai velhoja.

”Fantasia vastaa tarpeisiin, jotka ovat syvemmällä kuin arki”, kirjoitti kirjailija Magdalena Hai sivuillaan noin vuosi sitten. Niinpä. Fantasiassa — ei toki kaikissa fantasiakirjoissa, mutta suuressa osassa — asioita käsitellään allegorisesti. Fantasiakirjallisuus opettaa ja sivistää (jos sellaiseen nyt tarvitsee aina tähdätä kirjallisuudessa) lasta ihan huomaamatta. 

Suosittelen lukemaan Hain koko teksti, sillä se valaisee spekulatiivisen fiktion luonnetta varsin onnistuneesti.

Niin, pitääkö lukemisen olla aina sivistävää? Ja toisaalta: eikö kaikki lukeminen sivistä?

Kirja-alan haasteet ja mahdollisuudet

Finlandia Junior -palkintotilaisuudessa kustannusjohtaja Minna Castrén nosti Kirjasäätiön edustajan puheessa esille sen, että vaikka Suomessa julkaistaan monipuolisesti sekä kotimaista että käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, vain pieni osa siitä pääsee esille. 

Castrénin puheenvuoro oli mielestäni viisas, tärkeä ja ajatuksia herättävä, joten ohessa pidempi ote kyseisestä puheesta. 

”Lapsuus ja nuoruus muovaavat ihmisestä sen mikä hän ytimeltään on — tämä syvän inhimillinen tosiasia on meille tuttu. Suomi on maa, jossa verrattain suuri osa vanhemmista, sellaisistakin jotka eivät itse ole kirjojen suurkuluttajia, haluaa tarjota lapselleen mahdollisuuden tutustua lukemisen maailmaan. Jos ihmisiltä kysyy, mitkä ovat heidän elämänsä merkittävimpiä lukukokemuksia, miltei kaikille tulee ensimmäisenä mieleen lapsuuden rakkaimmat kirjat, ne joita luettiin uudelleen ja uudelleen, ne joiden kautta mielikuvituksen portit avautuivat. Usein nuo kirjat ovat lastenkirjallisuuden klassikoita. Luemme ja annamme lapsillemme samat kirjat jotka olivat meille itsellemme lapsina tärkeitä. Haluamme jakaa oman kokemuksemme ja välitämme samalla perinnettä eteenpäin. Tämä takaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoiden aseman säilymisen vahvana lukijasukupolvien ketjussa. Mutta mitä tapahtuu tämänhetkisessä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentässä? Millaisia uutuuksia ilmestyy ja kuinka ne löytävät tiensä lukijoiden luo?

Suomessa julkaistaan vuosittain ilahduttavan suuri määrä kotimaista ja suomennettua lasten- ja nuortenkirjallisuutta, proosaa ja lyriikkaa, kuvakirjoja, sarjakuvia, tietokirjoja, puuhakirjoja — lajien ja tyylien kirjo on laaja. Meillä on poikkeuksellisen vahva ja omaperäinen lastenkirjakulttuuri joka ammentaa perinteistä ja uudistuu rohkeasti. Lasten- ja nuortenkirjallisuudessamme on lämpöä, iloa ja valoa, villiä mielikuvitusta, huumoria ja arjen anarkiaa. Vakavia aiheita ei kaihdeta, ja kaikki elämän värit mahtuvat tarinoihin mukaan. Vahvuutensa ansiosta suomalaiset lasten- ja nuortenkirjat kiinnostavat myös ulkomaisia kustantajia. Potentiaali on valtava. Vaan miten saada huomiota lasten- ja nuortenkirjauutuuksille alati kovenevassa kisassa ihmisten vapaa-ajasta? Ellei tieto kirjauutuuksista välity kohderyhmälle innostavassa muodossa, kirjan tie tyssää alkuunsa. Kirja-alan yhteinen haaste on löytää tapoja tuoda entistä paremmin esiin näitä upeita kirjoja, kirjoittajia ja kuvittajia ja heidän työtään, jotta suositukset ja tieto uutuuksista leviäisivät mahdollisimman laajalle ja innostuksen kipinät syttyisivät.

Suomalaisessa mediassa lasten- ja nuortenkirjallisuus ei juuri pääse juhlimaan. Palstamillejä, radio- ja ruutuaikaa on tarjolla todella niukasti potentiaalisen kiinnostuneen kohderyhmän kokoon verrattuna. Ruohonjuuritasolla kirjastoissa, kouluissa ja kerhoissa tapahtuvan esittely- ja suosittelutoiminnan rinnalle peräänkuulutan suomalaiselta medialta näkyvämpää ja vahvempaa panosta suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden innostavassa esilletuomisessa. Perinteisen median lisäksi uuden median mahdollisuudet tulisi saada käyttöön. Oleellisinta olisi löytää näkökulma siihen mikä saa nuoret lukijat aidosti syttymään. Pakolla ja painostamalla innostus ei tartu. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnot ovat yksi tällainen keino tuoda loistavia uutuuksia lukijoiden tietoisuuteen.”

Miten lapset löytävät kirjojen äärelle?

Minna Castrénin puhe herätti kysymysnipun mielessäni.

  • Kirjoja ostavat lähinnä aikuiset. Ostavatko he sellaisia kirjoja, joita lapset/nuoret oikeasti tahtovat lukea? Onko kirjakaupoissa tarpeeksi monipuolinen valikoima, jotta ostotilanteessa vanhempi voi oikeasti tehdä valintoja erilaisten teosten taikka genrejen suhteen? Saako lapsi/nuori ostaa itse kirjoja? 
  • Kun perhe käy kirjastossa, kuka valikoi, mitkä kirjat lainataan kotiin luettavaksi? Onko se jälleen aikuinen vai onko lapsi/nuori mukana kertomassa mielipiteensä? Onko lapsella/nuorella aikaa kierrellä kirjastossa ja tutkia hyllyjen sisältöä?
  • Millaisia kirjoja kouluissa nostetaan esille? Onko enää koulukirjastoja? Käyvätkö lapset/nuoret enää kirjastossa opetuksen puitteissa?
  • Millä keinoilla kirjallisuudesta tehtäisiin tarpeeksi innostavaa, jotta lapset/nuoret löytäisivät vapaa-ajastaan tilaa lukemiselle?

Niin, miten?

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Finlandia Junior, Kreetta Onkeli, lasten- ja nuortenkirjallisuus, Magdalena Hai, Minna Castrén, Sunnuntaiote

Kommentit

Kiitos kommentista, Anna!

Ihan totta, uteliaisuus saa lapsen lukemaan! Muistan itsekin, että luin lapsuudessa (luen tosin edelleen) kirjoja kartuttaakseni tietoa erilaisuudesta: eri kulttuureista, ihmisistä ja näkemyksistä.

”Miten niin lapset eivät muka voisi samaistua fantasiakirjallisuuden hahmoihin?” Tarvitseeko yleensäkään samaistua? Ahmin koululaisena yhteeen aikaan esimerkiksi Dickensin ”Pickwick-kerhon jälkeenjäääneitä papereita”. En varmasti halunnut samaistua noihin huvittaviin herroihin. Juuri erilaisuus voi kiinnostaa eniten. Uteliaisuus saa lapset lukemaan, loputon uteliaisuus.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *