Lukukuun tarinoissa jäljitetään elokuun parasta lukukokemusta (ja kuljetaan Harjukaupungin salakäytävillä)

lukukuun_tarinatLuitko yhden erityisen hienon teoksen vai peräti monia hyviä kirjoja elokuun aikana? Kiinnostavia lukuvinkkejä tarvitaan aina. Jaa siis vinkkisi muillekin! 

Elokuun elonkorjuuta

Bloggaaminen on tässä kuussa kärsinyt armottomasti erinäisten reissujen takia. En ole ehtinyt olla tietokoneen äärellä, mutta ehkä siitä syystä lukeminen on sujunut sutjakkaammin kuin esimerkiksi heinäkuussa. Joskus tuntuu siltä, että ainainen tietokoneen ja internetin tietolähteillä oleminen hidastaa muuta lukemista. Tuntuuko sinusta samalta? 

esikoisetBlogissani olen esitellyt tässä kuussa lyhyesti viisi esikoiskirjailijaa: Milla Ollikaisen, Marissa Mehrin, Pauliina Rauhalan, Maija Muinosen ja Veera Niemisen. Kiitos heille vastauksista! 

Toivoakseni saan vielä muutamia esikoiskirjailijaesittelyjä vastauksineen blogiini. Niistä (ehkä) siis myöhemmin lisää.

Edellä mainittujen kirjailijoiden teoksista olen ehtinyt lukea vasta Ollikaisen Veripailakat (Like), joka oli rikosromaanina raikas ja talvinen tuulahdus luettavaksi elokuun lämpiminä päivinä.

Niemisen Avioliittosimulaattoria (Tammi) ajattelin aloitella vielä myöhemmin tänään, sillä lauantai-illan lukemistoon sopii mainiosti humoristinen rakkauskertomus. Myös Rauhala ja Mehr ovat lukemiskohteina lähiaikoina, sillä Taivaslaulua (Gummerus) käsitellään sivustomme lukupiirissä syyskuussa ja Veristen varjojen oopperan (WSOY) valitsin lokakuun kirjaksi Oulun pääkirjaston lukupiiriin. Muinosen Mustat paperit -romaania (Teos) en ole ehtinyt vielä hankkia valikoimiini, mutta enköhän senkin vielä hanki ja lue syksyn aikana. 

Entä ne parhaat lukukokemukset?

Niitä on kaksi, ja ne molemmat ovat Atenan kustantamia. Ruotsalaisen Fredrik Backmanin liikuttavan hauskaa romaania Mies, joka rakasti järjestystä käsittelen tarkemmin huomenna Sunnuntaiotteessani

Teoksen huumorista huolimatta taisin lukiessa enemmän itkeä kuin nauraa.

harjukaupungin_salakaytavatToinen on jyväskyläläisen äidinkielenopettajan Pasi Ilmari Jääskeläisen palkittu Harjukaupungin salakäytävät

En oikeastaan edes tiedä, miksi minulta hukkui vuosia, ennen kuin tartuin Jääskeläisen kehuttuun tuotantoon. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että vihdoin sukelsin siihen. Ja sukeltaa minun piti, Harjukaupungin salakäytävät oli nimittäin upottavan syvä merkityksellisyydessään, ja silti se kannatteli lukijaa ”cinemaattisuuden” tummilla aalloilla viimeisille sivuille saakka.

Romaani kertoo kustantaja Olli Suomisesta, joka velloo keski-iän kriisin syövereissä. Arkinen perhe-elo kulisseineen romahtaa, kun Ollin lapsuudenihastus Kerttu Kara ilmestyy kuvioihin. Menneisyyden painolasti sekoittuu nykyisyyteen maagisen realismin hengessä, kun kerronta vaihtelee eri aikatasojen välillä muistojen salakäytävillä.

Miljöönä toimii Jyväskylä, ja paikkakunnan nähtävyydet tulevat niin vahvasti kosiskellen tekstissä esille, että teoksen ilmestymisen jälkeen kaupungissa on ruvettu järjestämään maagisia kävelykierroksia. 

Virtuaalisuus vs. todellisuus

”Nämä M-hiukkasiksi kutsutut imaginääripartikkelit toimivat niin, että tunkeutuessaan ihmisen sisälle ne aktivoivat hänen elokuvallisen syväminänsä lisäten tilapäisesti hänen cinemaattisuuttaan, toisin sanoen kykyä nousta arkisen eettis-normatiivisuuden yläpuolelle niin ajatuksissa kuin toimissa, rakentaa itselle kontekstissa tarkoituksenmukainen hahmo ja manifestoida oma eksistenssi elokuvallisen esteettisiä tapoja hyödyntäen. (Kerttu Kara: Elokuvallinen elämänopas)”

Romaani leikittelee vieraan ja tutun, keksityn ja todellisen välimaastossa. Yksi Olli Suomisen kriisikurimuksen sytykkeistä on Kerttu Karan menestysteoksen, Elokuvallisen elämänoppaan, lukeminen.

Cinemaattisuutta ja imaginääripartikkeleita (eli merkityksellisyyshiukkasia) viljelevä Elokuvallinen elämänopas — jota kuvitteellisena kirjana lainataan tekstissä taajaan — tunkeutuu Ollin tajuntaan. Kirjan lukemisen ohessa Olli liittyy Facebookiin, ja sosiaalisen median välityksellä hän päivittää suhteensa Kertun kanssa, mutta kohtaa samalla uudestaan myös muita lapsuudentovereitaan.

Elämä koostui kohtaamisista ja eroista. Ihmisiin tutustuttiin ja sitten suurin osa heistä unohdettiin, usein hyvästä syystä. Kun paikka vaihtui, vaihtuivat ihmisetkin, ja siinä piili armo. Facebook kuitenkin kutisti välimatkat pariin klikkaukseen ja pakotti ihmiset olemaan yhteydessä toisiinsa ikuisesti. Sellaisena se oli kuin Danten ideoima helvetillinen rangaistus.

Otsikon salakäytäviä teoksessa riittää. Voisi kai ajatella, että Facebookin virtuaaliset salakäytävät mahdollistavat hetken cinemaattisuuden kokemuksen. Henkilö voi luoda itselleen kontekstissaan tarkoituksenmukaisen identiteetin sosiaalista mediaa varten ja nousta arkisen elon ylä- ja ulkopuolelle imaginääripartikkelien, kuten tykkäämismäärien, avulla.

Salakäytäviä riittää myös teoksen henkilöiden unohdetuissa, painajaismaisissa muistoissa sekä kirjallisissa ja elokuvallisissa viittauksissa, joita teksti vilisee. Harjukaupungin salakäytäviä olisi mielenkiintoista peilata tarkemmin erityisesti Enid Blytonin Viisikkoja vasten, sillä kyseisen sarjan henkilöihin (koiraa myöten) nojataan Jääskeläisen teoksessa vinksahtaneella tavalla. 

Entä lopetus?

Kehujen ja maagisten piirteiden lisäksi en tiennyt Harjukaupungin salakäytävistä paljon mitään ennen teoksen lukemista. En esimerkiksi ollut tietoinen viimeisten sivujen draamasta, mikä käy kyllä ilmi jo kustantajan sivuilta, jos esittelytekstin tarkemmin lukee. Teokselle on olemassa (ainakin) kaksi erilaista loppua, rouge ja blanc. Oman pokkariversioni loppu oli mallia rouge, mutta kävin tietysti lukemassa Atenan sivuilta blancin täydentääkseni ihastuneen hämmennykseni.

harjukaupunkiMerkityksellisyyshiukkaset syöksähtelivät lukukokemuksen aikana ja aiheuttivat minussa sekä kutkuttavaa poltetta että ajatusten virtaa. Ihan jokaista palapelin palaa en saanut kohdilleen, mutta kuten esimerkiksi Salla kirjoitti blogissaan luettuaan romaanin toistamiseen, ”[o]n kirjoja, jotka ovat kertakäyttölukemista, mutta hyvät kirjat — kuten Harjukaupungin salakäytävät — toimivat uusintakierroksillakin”. Ehkä seuraavalla lukukerralla ajatusvirtaani loksahtaa uusia ymmärryksiä. 

Vielä yhden lainauksen nappaan tekstistä:

”Lopulta hän päätti, ettei kaikkea ilmeisesti ollut tarkoitettukaan ymmärrettäväksi ihan kokonaan. Jotkut hyvät asiat elämässä vain piti ottaa vastaan sellaisenaan, liikoja kyselemättä.”

Niinpä.

Kirjallisena. Minna

PS. Jos joskus Pasi Ilmari Jääskeläisen kohtaan, tekisi mieli kysyä häneltä yksi kysymys elokuvallisuuteen viitaten:

Onkohan teokselle olemassa vielä kolmas loppu nimeltään bleu

PPS. Jääskeläiseltä ilmestyy lokakuussa uusi, odotettu romaani Sielut kulkevat sateessa. Lisätietoja teoksesta voi lukea Atenan sivuilta: www.atenakustannus.fi

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Atena, Harjukaupungin salakäytävät, Lukukuun tarinat, Lukuvinkit, Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kommentit

Kiitos ennakkotiedosta, koska Knausgård-sarja on kuuluu lumemattomien lukemattomien kirjojen sarjaan.
Kunhan saan tuota sängyn vieressä olevaa pinoa vähän matalammaksi…

Oi, lämmin kiitos vastauksestasi, Pasi! <3 Heräsin aamuun ihan uusin silmin, kun näin kommenttisi ja aloin miettiä tarkemmin sinistä loppua. Täytyykin lukea vielä uusiksi rouge ja blanc, että saan ajatukseni kasaan. Esitän jatkokysymyksiä, jos/kun satumme kohtaamaan esimerkiksi kirjamessuilla Helsingissä. 🙂

Mahtavaa, että on kirjoja, jotka tarjoavat tällaista pohdintaa (jatkumohakuisuuden virrassa)! Lukiessa olo oli muutenkin kuin Liisalla Ihmemaassa, Harjukaupungin salakäytävät sisälsi maagisen hyvää tarinankerrontaa.

Kirjakammarin täti, minä sitten niin ilahduin taas kommentistasi! Olet hurjan ahkera lukija. 🙂 Ihanaa myös kuulla, että pidit Nälkävuodesta. Se on minunkin suuri suosikkini. Adichielta voin suositella myös Purppuranpunaista hibiskusta, siitä pidettiin eräässä aiemmassa lukupiirissäni (Suomalaisella Kirjakaupalla) hyvin paljon.

Jokos muuten olet lukenut Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaa? Kolmatta osaa – ja varmasti myös kahta aiempaa – käsitellään sivustomme lukupiirissä lokakuussa.

Mehr, Ollikainen, Rauhala ja Muinonen on jo lainassa. Nieminen taitaa nyt jäädä kolmen kovan alle eli varauksessa Kyrö, Hotakainen ja Westö.

Harjukaupungin salakäytäviä pyörittelin käsissäni, mutta sinne jäi vielä kirjastoon.

Elokuun lukulistani:

Heikkinen, Antti Pihkatappi
Holmström, Johanna Itämaa
Salminen, Pauliina Miehittäjän morsiamet : rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa
Huotarinen, Vilja-Tuulia Seitsemän enoa
Kilpi, Marko Jäätyneitä ruusuja
Mäkelä, Matti Syrämmen kieli
Mäkelä, Matti Ihmisen olosijat
Sipilä, Jarkko Valepoliisi
Simukka, Salla Valkea kuin lumi
Rajakylä, Sami Pätkärunoilija
Lindgren, Minna Kuolema Ehtoolehdossa
Iivari, Annakaisa Tyttöministeri
Hustvedt, Siri Kesä ilman miehiä
Flynn, Gillian Kiltti tyttö .
Adichie, Chimamanda Ngozi Puolikas keltaista aurinkoa Nesser, Håkan Sukujuhlat
Rasi-Koskinen, Marisha Katariina
Tuomainen, Antti Synkkä niin kuin sydämeni
Remes, Matti Tappaja
Ruiz Zafón, Carlos Tuulen varjo
Ollikainen, Aki Nälkävuosi

Ehdottomasti näistä ykköseksi nousee Ollikaisen Nälkävuosi. Hyvä kakkonen on Puolikas keltaista aurinkoa. Sen enempää näitä nyt kommentoimatta.

Voit kysyä kohdatessammekin, mutta vastaan jo nyt täällä: tuo myyttinen kolmas loppu rakentuu lukijoiden mielessä kahden kirjoittamani pohjalta. Ehkä osaat itse vastata tähän: Millainen olisi tuo kolmas loppu, joka ei olisi rougen lailla verinen eikä blancin lailla valkea? Onko O.S:lla muita mahdollisuuksia kuin joko elää cinemaattinen polkunsa loppuun saakka tai hyväksyä jatkumohakuisuus ja kaikki, mikä siihen sisältyy…? 🙂

Kiva että tykkäsit kirjasta! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *