Kymmenen kysymystä – kirjabloggaaja vastaa!

lyhtyKirjasfäärin ihastuttava Taika pommitti minua kymmenellä kirjoihin liittyvällä haastekysymyksellä. Tenttilukemisto sikseen, on antauduttava vastaamaan. 

1. Minkä runon tai romaanin lauseen muistat ulkoa?

”Ei elämästä mitään jää eikä siitä mitään mukaansa saa. Kun sen tajuaa, tällaisen tavallisenkin minuutin arvo nousee aika kuulkaa paljon.” — Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (WSOY 2010)

”Jos, sanoo tyttö, juurtaa jalat mullan läpi, ne ovat vihmainen juurakko, sormista puhkeaa lehtiä, muuttuu puuksi itse, sinä virtaat käsieni lävitse, versot nousevat. Mutta maapohja on jäätä, sydän hiiltä, palaa hitaasti ja loputtomiin – –.” — Saila Susiluoto: Auringonkierto (Otava 2005)

Muitakin on, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen. Susiluodon Auringonkierto on järisyttävän kaunis proosarunokokoelma, jonka lauseisiin tulee palattua usein — varsinkin, jos mieli on alakuloinen. Toisaalta siinä vaiheessa muistelen joskus myös Scarlett O’Haran kuuluisia sanoja:

”Onhan huomenna taas uusi päivä.” — Margaret Mitchell: Tuulen viemää (Otava 1937/1991)

Tosin tämän lauseen kohdalla mieleeni tulee ensimmäiseksi Vivien Leighn melodramaattisuudessaan toiveikas tulkinta Tuulen viemää -elokuvassa, ks. YouTube-video

2. Mitä kirjaa suosittelet yleensä, kun joku pyytää suosittelemaan jotain kirjaa?

Ah jaa. En lähtisi suosittelemaan mitään yksittäistä kirjaa suurelle joukolle. Toki olisi sivistyksen kannalta hienoa, jos kaikki suomalaiset olisivat lukeneet esimerkiksi Kalevalan (1849) tai Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870) — suomalaisen kirjallisuuden kivijalkaan muuratut teokset —, mutta liekö moinen koskaan toteutumiskelpoinen ajatus. Itsensä sivistäminen on aina positiivinen asia, mutta kuultuani kirjakauppavuosieni aikana liian monesta suusta, että lukemisesta on tullut mörkö, jota ei voi ylittää eikä kiertää, tahtoisin mieluummin kuunnella, millaisia muita kiinnostuksen kohteita lukemista hakevalla on. Sen jälkeen miettisin sopivanlaista teosta hänelle.

shantaramToisin sanoen: ei ole olemassa yhtä ainokaista kirjaa, joka sopisi kaikille. Siksipä on hienoa, että Suomessa (ainakin vielä) julkaistaan monipuolisesti erilaista kirjallisuutta. Lukemista löytyy varmasti jokaiselle sellaista tahtovalle. Tärkeintä olisi löytää se ensimmäinen kipinä, joka avaa mahdollisuuksia kartuttaa lukukokemuksia laajemmalti.

Himolukijoille heitän kuitenkin haasteen nimissä ilmoille kaksi teosta: Lukupiirini, joka aloitti kokoontumiset Oulun Suomalaisella Kirjakaupalla ja siirtyi myöhemmin Oulun pääkirjastoon, suosituin kirja on yhä edelleen Gregory David Robertsin Intia-eepos Shantaram (Siltala 2010). Toinen suosikki mahtaa olla Aki Ollikaisen palkittu esikoisromaani Nälkävuosi (Siltala 2012). Siinä muutama yleispätevä suositus, joiden takana seison.

3. Sorrutko ostamaan kirjan pelkän nimekkeen tai kansikuvan perusteella?

Vaikka kansitaiteesta olen nillittänyt useamman kerran blogissani ja hyvä kansi houkuttelee minut tarttumaan nopeasti kirjaan hyllyjen tai pöytien äärellä, kyllä vähintään takakansitekstin pitää myös olla toimiva ostamista ajatellen. Eli tiirailen kirjaa yltä ja alta ennen valintoja, useimmiten selaan myös sisältöä: luen ensimmäisen sivun tai tarkistan, miltä näyttää kirjan layout. Ostopäätöksen saatan kuitenkin tehdä sekunneissa.

Jep, olen hävyttömän herkästi innostuva impulssiostelija. 

4. Mikä oikolukuvirhe ärsyttää eniten?

Pienet kauneusvirheet ärsyttävät eniten, esimerkiksi ylimääräiset tai puuttuvat kirjaimet sanoissa. Kyseiset erheet olisivat olleet helposti hoksattavissa ja korjattavissa. Myös yhdyssanakömmähdykset pistävät silmään. 

5. Mikä kirja istuu kirjahyllyssäsi lukematta aina vaan?

Ooo, niitä on hävettävän monta! Kirjahyllyssäni on metreittäin kirjoja, joita olen ostanut (lähinnä alesta) pahan päivän varalle. Esimerkkinä mainittakoon vuosia sitten kirpputorilta hamuamani Alexandre Dumas nuoremman romaani Kamelianainen, joka on edelleen lukematta. Hänen isänsä kuuluisimmat teokset (Monte-Criston kreivi ja Kolme muskettisoturia) on toki luettu. 

6. Mikä on (oli) salainen lukupaheesi?

Olen tunnustanut paheeni jo aiemmin, se on paranormaali romantiikka (jatkossa PNR). Stressaantuneena tai muuten väsyneenä päädyn usein selailemaan Goodreadsin suosituksia eskapismin toivossa. Jos vastaan tulee juoneltaan yksikään kiinnostava PNR-romsku, jolla on tähtiä vähintään neljä viidestä (en tuhlaa näissä kirjoissa aikaani lukijakunnan arvottamiin keskinkertaisuuksiin), tilaan e-kirjan joko iBookstoresta tai Amazonista iPadilleni.

PNR:ää luen sähköisessä muodossa lähinnä siksi, että kivijalkakirjakaupoista harvemmin löytyy kyseisen genren kirjallisuutta — varsinkaan niitä eniten tähtiä saaneita teoksia. Laadulla on merkitystä paheissakin, vaikka PNR nyt ei mitenkään Suurta Kirjallisuutta ole. 

Viime aikoina kelvoiksi havaittuja PNR-romskuja ovat:

  • Thea Harrisonin lohikäärmemuodonmuuttajia ja muita myyttisiä olentoja sekä haltioita (hyviksiä ja pahiksia) sekoittava Elder Races -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Dragon Bound ja Storm’s Heart viihdyttivät. Kolmas osa, Serpent’s Kiss, jäi kesken, kun sarja alkoi toistaa liiaksi maneereitaan. Tämä tahtoo olla valitettavan yleistä koko genressä muutenkin. Kirjailijat ikään kuin luottavat siihen, että lukija jaksaa lukea samantapaisia juonikuvioita sarjoista ja kirjoista toiseen. Myynnillisesti homma tuntuu toimivan englanninkielisillä alueilla, mutta silti jotain kunnianhimoa kaipaisin näinkin kliseiseen romantisen viihteen alalajiin kuin PNR.
  • shadow_of_nightElizabeth Hunterin Elemental Mysteries -sarja (A Hidden Fire, This Same Earth, The Force of the Wind ja A Fall of Water) yhdistelee vetävästi samoja elementtejä kuin Deborah Harknessin All Souls -trilogia: vampyyreita, noitia, alkemiaa ja salaliittoja — huomattavasti kevyemmällä otteella tosin. Historian professorina työskentelevän Harknessin trilogiassa on ilmestynyt vasta kaksi osaa, A Discovery of Witches (suom. Lumottu, WSOY 2012) ja Shadow of Night. Kolmas osa, The Book of Life, julkaistaan kesällä 2014. Harmillisesti WSOY päätti jättää kääntämättä sarjan jälkimmäiset osat, mutta jos kielitaito riittää, tähän sarjaan kannattaa tutustua, vaikka PNR ei kiinnostaisikaan. Siitä riittää iloa ja laatua historiallisten romaanien ystäville, salaliittoteorioista pitäville ja myös rakkauskertomusta kaipaaville. 

7. Mikä on paras kirjan pituus sivumäärissä laskettuna?

Liian lyhyet kirjat tuppaavat ärsyttämään ja paksumpiin tiiliskiviin tarttuminen voi joskus tuntua luotaantyöntävältä, mutta en siltikään lähtisi pakottamaan/rajoittamaan romaaneja mihinkään tiettyyn sivumäärään. Esimerkiksi Aki Ollikaisen Nälkävuodessa on sivuja alle 150 ja Gregory David Robertsin Shantaramissa yli tuhat. Molemmat sivumäärät ovat perusteltuja, kun ne on käytetty hyvin.

Hyvällä kustannustoimittamisella on todennäköisesti jotain tekemistä asian kanssa. 

8. Epilogit, puolesta vai vastaan?

Jos epilogi kuuluu romaanin juoneen, ok. Jos se on varattu kirjailijan selittelyille ja kiitoksille, ei kiinnosta. 

9. Kartta kirjan tapahtumapaikoista, hot or not?

Ei välttämätön, mutta esimerkiksi spekulatiivisen fiktion parissa kartasta on joskus apua maailman hahmotuksen kannalta. Myös historiallisten romaanien kanssa kartoista on hyötyä, koska maiden rajat ovat siirtyneet ja nimet muuttuneet vuosisatojen tai -tuhansien aikana. Taitava kirjailija tosin osaa loihtia teksissään lukijan silmien eteen maisemat.

10. Mikä on paras humoristinen kirja?

Tämä on paha. Huumorini tahdon mahdollisimman mustana, melankolisena tai ikuisesti kypsymättömän luonteeni takia törkeän keskenkasvuisena. En oikeastaan lue kirjoja nauraakseni, käyn mieluummin stand up -klubeilla — tai oikeammin yhdellä klubilla täällä Oulussa: Ookko Nää Nauranussa — kuuntelemassa koomikkoja livenä. Se on mielestäni yksi parhaista rentoutumistavoista. 

Koska yhden ainoan (parhaan) humoristisen kirjan valitseminen on lähestulkoon mahdotonta, luettelen kirjailijoita/heidän teoksiaan, jotka ovat huvittaneet minua muodossa tai toisessa.

  • Tuomas Kyrö (WSOY, Siltala, Teos), jonka huumoriin sekoittuu myös surumielisyyttä ja osuvimmillaan nyrjähtänyttä yhteiskuntakritiikkiä.
  • Hugleikur Daggson (Atena), jonka juttujen kohdalla joutuu miettimään, saako tällaisille jutuille edes nauraa. Aion muuten nauraa Hugleikurille livenäkin: hän tulee maaliskuussa Suomeen stand up -kiertueelle (ks. tarkemmat tiedot Ookko Nää Nauranu -klubin sivuilta)!
  • Mustaa huumoria ja alkoholinhuuruisen road-romaanin tarjoili Sami Lopakka esikoisellaan Marras (Like 2014). 
  • Pertti Jarla — eritoten kaikki Rivo-Riittaan liittyvät stripit.
  • Patrick deWitt, jonka tragikoominen Sistersin veljekset (Siltala 2012) parodisoi länkkäreitä.
  • evanovichJanet Evanovich, jonka nolojen ja täpärien tilanteiden palkkionmetsästäjä-Stephanieta jaksan yhä edelleen seurata. Evanovichin Stephanie Plum -sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä 20 osaa (englanniksi, suomeksi WSOY:n julkaisemana kymmenkunta) muutamien lyhytkertomusten lisäksi. Sarja vetoaa kaiketi aiemmin mainittuun keskenkasvuiseen minääni.
  • Helen Fieldingin Bridget Jones — Elämäni sinkkuna (Otava 1998) oli mainio pastissi Jane Austenin iki-ihanasta klassikosta Ylpeys ja ennakkoluulo. Toinen osa, Bridget Jones — Elämä jatkuu (Otava 2000), oli sekin lystikkään ironinen, mutta sarjan kolmatta, viime syksynä ilmestynyttä osaa en ole vieläkään lukenut — koska olen itsepintaisesti herra (Mark) Darcyn fani ja tiedän — kuten varmaan muutkin Darcy-fanit — Mad about the Boyn alkutilanteen. 
  • Erlend Loen Supernaiivi (Like 1998), koska: hakka.
  • Nick Hornbyn levykauppaa pitävän miehen keski-iän kriisiä käsittelevä Uskollinen äänentoisto (WSOY 2000) on brittihuumorissaan toimiva.

”Sydämenasioista puhuttaessa en tiedä onnettomampia ihmisiä kuin ne, jotka pitävät eniten popmusiikista, enkä tiedä, onko heidän ahdistuksensa popmusiikin aikaansaamaa, mutta ainakin se joukko on kuunnellut surullisia biisejä pidempään kuin elänyt onnettomana.” — Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto (suom. Irmeli Ruuska)

Kiitos nokkelista kysymyksistä, Taika! Haasteeseen kuuluu uusien kysymyksien asettaminen viidelle bloggaajalle. Jaan sen eteenpäin blogeihin (kamalaa rajoittamista tällainen viiden porukka!): Yöpöydän kirjat, Tuhat ja yksi kirjaa, Kirsin kirjanurkka, Kaikkea kirjasta ja Tuulevin lukublogi. Ilahtuisin myös suunnattomasti, jos blogini lukijat vastaisivat ainakin yhteen kysymykseen seuraavista. 

Pähkinät ja utelut:

  1. Millainen lukija olet?
  2. Kuulutko lukupiiriin tai muuhun kirjoista keskustelevaan yhteisöön? Miksi tai miksi et?
  3. Fiktiivinen kirjasto, joka on jäänyt mieleesi?
  4. Millainen on ihanteellinen kirjakauppa?
  5. Minkä romaanin miljöössä tahtoisit seikkailla?
  6. Kirjailija, jonka tahtoisit tavata?
  7. Jos elämäsi olisi romaani, mikä sen nimi olisi?
  8. Lempilukuasentosi?
  9. Kirja, joka on jäänyt kesken?
  10. Kirja, johon palaat aina uudestaan?

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Blogistania, haaste

Kommentit

Ihania vastauksia, Iris! Pitäisiköhän meidän ruveta miettimään kirjabloggarien yhteismatkaa Prinssi Edwardin saarelle? 😉

Kiitos Tuulevi! Hurmaavalta kuulostaa tuo sinun ihanteellinen kirjakauppasi. 🙂

Olisi mukava kuulla vastauksiasi, Ilona! Hauskoja tällaiset haastepostaukset: tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain kiertohaasteen blogiini.

Minna, vastauksesi olivat mahtavia ja itse esittämäsi myös todella hyviä! Täytyypä ihan pohdiskella, josko saisin vastattua edes joihinkin :).

Kiva, että tartut haasteeseen! 🙂 Mielensäpahoittajan loppu on vetisteltävän surumielinen, siksi se on varmaan jäänyt mieleen. Susiluotoa taas olen lukenut niin usein, että väistämättäkin useita kohtia runoista on syöpynyt muistiin.

Kiitos haasteesta 🙂 Ihaillen luin noita ensimmäisen kysymyksen vastauksia. Tarttee uudelleen kurkistella muiden kysymyksiä, valinnanvaikeus kysymyksissä saattaa iskeä ja viiden blogin valinta 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *