”Kun meri jäätyy” – Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää Vaikka Ulla-Lena Lundberg on pitkän linjan kirjailija, tutustuin häneen ensimmäistä kertaa vasta Jään myötä. Lundberg osoittautui taitavaksi merellisen maiseman kuvailijaksi, ja alun hiljalleen virtaavan juonen kehittelyn jälkeen tarina suorastaan tempaisi mukaansa lähestyen vääjäämättä upottavaa huippukohtaansa jännitysnäytelmän tavoin.

Jää on aistivoimainen ja kaunis kuvaus saaristolaiselämästä iloineen ja suruineen. Tarina alkaa, kun nuori pappi Petter Kummel saapuu vaimonsa Monan ja pienen tyttärensä Sannan kanssa Luodoille. Suomessa eletään sotien jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa, vuosi on 1956. Saaristoseutu ei ole kärsinyt mantereen ja erityisesti Helsingin tavoin pommituksista, mutta elämä on edelleen säännösteltyä niin elintarvikkeiden kuin tunteidenkin saralla.

Petter Kummel on iloinen uuden seurakuntansa äärellä ja ”hänen rinnassaan palaa tuli, jota lietsoo kaikki se, mitä hän elämänsä aikana haluaa kokea ja tehdä”. Idyllisen luotolaiselämän särkyvyydestä annetaan kuitenkin varoitus jo ensimmäisessä luvussa papin astuessa maihin, sillä ”vene liukuu laiturista aivan kuin meri tahtoisi ottaa hänet takaisin, ja salmen yli käy kylmä viima”.

Kun miljöönä on Ahvenanmaan ulkosaaristot, repaleiset luodot, jossa toisen ihmisen luo on välimatkaa, löytyy siitä vertauskuvallisuutta yhteisöllisyyteen ja ihmisyyteen. Tarina kuljettaa lukijan eteen erilaisia kohtaamispareja: pappi tapaa uuden seurakuntansa ja ihanneyhteisönsä; ihminen uhmaa luontoa ja säätiloja. Jopa luotolaiset ovat jakautuneet kahteen leiriin: lukkari paljastaa pastorille, että ”[j]otkut itäluotolaiset eivät vetäisi hukkumaisillaan olevaa länsiluotolaista avannosta”.

”Täällä ihmisellä on aina yhteys taivaaseen”

Papin edustama uudempi taivaaseen kurottava usko kohtaa Luotojen vanhat uskomukset, joiden esiintuonti herättää maagisia piirteitä muuten realistisessa kerronnassa. Ikiaikaisia voimia kuunteleva Posti-Anton on hahmona varsin merkityksellinen. Hän on aalloilla ja jäillä kulkeva viestintuoja, joka kuljettaa sekä eläviä että kuolleita mukanaan. Luotojen henget suojelevat niihin uskovaa ja kertovat heikoista jäistä, meren ja veden myllertävistä vaaroista.

Luodolta toiselle kuljetaan kesäisin veneillä, kun taas talvella jää yhdistää luotoja ja helpottaa kanssakäymistä. Ihmisyys löytyy pinnan alta, jään sulaessa. Yhteisö on sellainen kuin ihmisen yhteisöt kaikessa inhimillisyydessään ovat: sen sisältä löytyy kateutta ja salaisia rakkauksia, mutta myös lämmintä ystävyyttä ja turvaa. Seurakunnallisuutta. Rakentaminen toimii temaattisesti yhdistävänä tekijänä yhteisössä, kun Luodoille suunnitellaan terveystaloa ja siltaa Kirkkosaareen. Rakennusprojektit ja pappi tuovat Luotojen ihmiset sisäisistä ristiriidoista välittämättä yhteen.

”Ihminen on sellainen että hän liikkuu pinnalla ja voi unohtaa pitkiksi ajoiksi sen mitä pinnan alla on. Se vaipuu näkyvistä ja tilalle tulee muuta.”

Jää on kirjana lämmin ja huumorissaan lempeä, jopa viipyilevän sensuelli, mutta kätkee sisälleen jään petollisen kylmyyden, voiman rikkoutua ja viiltää. Kuoleman. Teos sopisi erinomaisesti lukupiirikirjaksi, sillä siitä löytyy pohdiskeltavia teemoja ja koskettavia tarinoita, joiden soisi tulevan käsitellyksi laajemmin.

Yksi hurmaavimpia tekijöitä kirjassa oli Petterin ja Monan intohimoinen rakkaus, jota kuvaillaan vihjailevan leikkisästi: ”He katsovat toisiinsa ja sitten poispäin. Pappi ojentaa kätensä ja papinrouva perääntyy, ottaa Sannaa kädestä ja kävelee lyhyin askelin kuin kyyhkynen. Pappi seuraa pörhistellen, sisällään koko ajan kujertaen, puhurista huolimatta kuumana kuin sula malmi. Ovesta sisään, papinpuku pois. Ja?” Teksti vetää suuta hymyyn, ja pappispariskunnan eloa on herkistävää lukea.

Is vai Jää?

Ulla-Lena Lundberg on suomenruotsalainen kirjailija, joten hänen kirjoittamansa käsikirjoitus on luonnollisesti ruotsinkielinen. Oma kielitaitoni ei valitettavasti riitä lukemaan syvällistä kaunokirjallista tekstiä toisella kotimaisella, joten luin suomennoksen. Jään (Is) käännöksen on tehnyt Leena Vallisaari. Kieli on kauniin kuvailevaa ja sujuvaa, mutta joukossa on myös kummastuttavia sanavalintoja ja lauseita, kuten ”[s]iksi väki ovat tähyillyt vähän tavallista tarkemmin” (s. 8) ja ”[s]e on jo tehty siellä, missä kylissä ollaan pahimmillaan pulassa” (s. 24).  Onko kyseessä kaunokirjallisuudessa sallittua kokeilevaa kieltä vai oikoluennan puutteesta kärsiviä pikkumokia? Teen toki itsekin kieliopillisia virheitä (pitäisi kerrata suomen kieltä!), mutta muuten mainion tekstin seassa esimerkkien kaltaiset kömmähdykset häiritsivät omaa lukunautintoani. Eivät ne lukemisen iloa latistaneet, mutta kaihersivat siihen aavistuksenomaisen loven.

Tiistai-illan Finlandia-ehdokkaiden esittelytilaisuudessa Oulun pääkirjastolla nousi yleisöstä esille kysymys, miksi suomenruotsalaisten kirjailijoiden teokset nousevat ehdokkaiksi myös käännettyinä painoksina. Eikö niiden pitäisi nimenomaan olla ehdokkaina ruotsiksi? Ymmärrän kritiikin, mutta siihen on hankala löytää ratkaisua suomalaisesta kielijärjestelmästä. Enhän itsekään olisi kyennyt lukemaan teosta ruotsiksi, mikä olisi ollut harmillista näin hienon kirjan kohdalla.

Käännöksessä alkuperäisestä tekstistä katoaa aina palanen, koska monien sanojen eri merkitykset eivät siirry suoraan toiselle kielelle, ja käännös on kääntäjän tulkinta siitä, mitä kirjailija saattoi tarkoittaa käyttämällä tiettyä sanaa. Kaikki kunnioitus kääntäjien haastavalle ja arvokkaalle työlle, sillä minusta ei siihen olisi. Osittain tämän takia luen englanniksi ilmestyneet teokset pääasiassa kääntämättöminä. Aihetta tullaan epäilemättä käsittelemään tulevassa lukupiirikeskustelussa J. K. Rowlingin Casual Vacancyn (Paikka vapaana) kohdalla.

Kuka voittaa Finlandian?

Eilisen tilaisuuden lopuksi kaikki paikallaolijat saivat leikkimielisessä äänestyksessä tuoda esille mielipiteensä seuraavasta Finlandia-voittajasta. Äänestyksen korkeimmalle pistesijalle ylsi suvereenisti Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Toiseksi tuli Ulla-Lena Lundbergin Is/Jää ja kolmanneksi Juha Seppälän Mr. Smith. Seppälän teosta en ole vielä ehtinyt lukea, mutta kirja odottelee vuoroaan lukujonossa. Vaikka toivon voittoa Nälkävuodelle, on Seppälä Ollikaisen rinnalla toinen voittajaveikkaukseni. Presidentti Tarja Halosen valinta paljastetaan 4. päivä joulukuuta. Siihen ei ole enää monta päivää, mutta niiden päivien sisällä ehtii lukea vielä monta kirjaa. Tänään aion tarttua David Foster Wallacen teokseen Hauskaa, mutta ei koskaan enää – esseitä ja argumentteja.

Mitä kirjaa sinä luet tällä hetkellä?

Kirjallisena. Minna

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: arvostelut, Jää, Teos, Ulla-Lena Lundberg

Kommentit

Minä myös! Nyt odottelen kirjan saapumista – minä kun tahdon haluta vielä paperisia (ja mieluusti kovakantisia) versioita kirjoista. Onneksi lukemisto ei odottaessa lopu kesken. Tulevan viikonlopun aion pyhittää aavistuksen kepeämmälle ja romanttisemmalle kirjallisuudelle. Tänään taidan uppoutua Zoraida Cordovan The Vicious Deep -nimiseen teokseen (http://www.zoraidawrites.com/p/books.html), joka on odotellut vuoroaan jo tovin.

”a novel about books and technology, cryptography and conspiracy, friendship and love.”

Olin myyty heti alussa.

Moi Henri!

Mukavaa huomata, että olet liittynyt mukaan Lukemisen sivuille! Odotan jo kovasti hetkeä, että pääsemme aloittamaan keskustelun Rowlingin teoksesta.

Koska englanti sujuu lukukielenäsi, niin tsekkaapa Robin Sloanin Mr. Penumbra’s 24-Hour Bookstore -kirjan esittely: http://www.robinsloan.com/penumbra/. Kirja vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta ja monitahoiselta, että taidan käydä itsekin tilaamassa kyseisen opuksen ”kotikirjakauppaani”. 🙂

Sain eilen yöllä Rowlingin ”The Casual Vacancy” teoksen luettua, eli uutta pesään vaan.

Seuraavaksi listalla ovat Dave Grohlin ”This is a Call” elämäkertaa sekä Jim Butcherin jo vuonna 2003 julkaistu ”Dresden Files” -sarjaan kuuluvaa ”Death Masks” -kirja.

Tämän blogitektin perusteella ”Jää” olisi myöskin mielenkiintoinen luettava. Harmi, ettei sitä löyty Kindlelle 😉

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *