Kävin etsimässä kovaa seuraa vuoteeseen

minna_et_wallace… kirjakaupasta.

Päämäärä oli selvillä ja kädet valmiiksi ojossa, kun hakeuduin hyllyjen välissä kohti David Foster Wallacen uutta novellikokoelmaa Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja (Siltala). Olen odottanut lisää Wallacea ilmestyväksi Juhani Lindholmin herkullisella suomennoksella siitä lähtien, kun luin vuonna 2012 julkaistun esseekokoelman Hauskaa, mutta ei koskaan enää.

Periaatteessa Wallace edustaa Karl Ove Knausgårdin ohella lukemistossani sellaista tekstityyliä, jota en tavallisesti lue. Molempien kohdalla olen kuitenkin koukuttunut älyyn ja rosoisuuteen sekä siihen, etten voi ikinä ennakoida, mitä kirjailijan mielikuvituksesta seuraavaksi eteeni ryöpsähtää.

Pysähdyin kirjahyllyn äärellä Wallacen teoksen ensimmäiselle sivulle, flirttailin sanojen kanssa vai flirttailivatko ne minulle:

”Kun heidät esiteltiin toisilleen, mies lohkaisi vitsin, koska toivoi itsestään pidettävän. Nainen nauroi äärimmäisen kovaa, koska toivoi itsestään pidettävän. Sitten molemmat ajoivat kotiin suoraan eteensä tuijottaen, kummallakin kasvoillaan aivan samanlainen vääristynyt ilme.”

moyes_kinnunenNo, en ajanut kotiin. Olin tuolloin vasta matkalla yliopistolle, kun koukkasin (vastoin järkeäni) kirjakaupan kautta ja päädyin hankkimaan Wallacen kokoelman lisäksi kaksi muuta romaania viikonloppua varten.

Perustelin kirjahankintojani mahdollisella netittömyydellä — olen nimittäin muuttamassa ylihuomenna, enkä ole lainkaan varma, että uudessa kodissani toimii netti heti perjantaina. Samaan aikaan koitin (oikeasti koitin!) turhaan muistuttaa itseäni kaikista jo pakatuista kirjalaatikoista ja niiden tolkuttomasta määrästä.

Eikö mikään riitä?

Ei, kun on kyse kirjoista. Myönnän olevani toivoton niiden suhteen ja haen häpeilemättä lisää lukemista ja hiplailtavaa kotihyllyyni iltojeni iloksi. Ystäväni Niina, joka pitää Yöpöydän kirjat -blogia, lohkaisikin kuvailun:

”Minna on kirjapuuma: näkee uusia, koskemattomia kirjoja eikä voi vastustaa itseään.”

Guilty as charged.

Minna

PS. Kasvoillani taisi olla onnellisen kirjanörtin huokaileva ilme koko loppupäivän. Eikä suotta!

Comments

Teksti: Miia

Kommentit

Moi Iris ja kiitos kommentistasi! Huomasin sen vasta äsken, siksi vastaamiseni on viivähtänyt. Moyesin kirjan annoin itse asiassa pienen harkinnan jälkeen eteenpäin, enkä ehtinyt lukea sitä ennen luovuttamista. Täytyy jossain vaiheessa kuitenkin joko ostaa se uusiksi tai lainata kirjastosta. Olisin hömpän tarpeessa! 🙂

Ihana tarina! Joko olet ehtinyt lukea Jojo Moyesin kirjan? Oli mielestäni iiiihana…

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi, Kynämatkailija!

Eiköhän tärkeintä ole se, että rakkaus kirjoihin säilyy – oli puumamuoto sitten millainen tahansa. Kirjapuumana ei elo ole tylsää.

Olipas eloisa iloisa tarina, kiitos Minna!

Miksikähän kutsutaan tällaista kirjapuumaa, joka jättää haalimansa kirjat suurelta osin hyllyyn, kesäkissakirjoiksi… joka rakastaa niitä silti eikä hylkää…

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *