Day 3: Shapes

me_tarvitaan_uudet_nimetKuvahaasteen kolmas päivä: kirjan muodollinen nautinto sekä sananen NoViolet Bulawayn romaanista Me tarvitaan uudet nimet (Gummerus, suom. Sari Karhulahti).

Tänään olen pohtinut kirjan muotoa. Kuinka esine voikin olla niin täydellisen muotoinen!

Suorakulmion mallinen kirja on helppo sujauttaa käsilaukkuun, kun lähtee päiväksi yliopistolle tai minne tahansa reissuun. Harvoin kuljen missään ilman kirjan painoa laukussani — olo olisi oikeastaan ontto ja alaston, jos en tietäisi, että laukussani odottelee vuoroaan eli sopivaa luppohetkeä uskollinen kumppani.

Periaatteessa pokkaria tai mikiä olisi helpompi kantaa laukussa, mutta en ole turhan ranttu: jos nyt en sattumoisen ole lukemassa järkälemäistä tiiliskiveä, kelpaa mikä tahansa kesken oleva teos mukaan. 

Tiesitkö muuten sitä, että kirjan suorakulmion mallinen muoto on peräisin keskiajalta ja pohjautuu pergamenttien valmistukseen? Kun eläimen nahasta leikattiin pää- ja raajaosat pois, jäi jäljelle pitkänomainen suorakulmio. Tätä ihanteellista muotoa yhä edelleen noudatetaan kaikissa kirjaformaateissa — jopa tableteissa, joiden kautta voi lukea sähkökirjoja. 

Muotoseikat eivät painotu pelkästään suorakaidemaiseen olemukseen, vaan kirja saa ilmeensä myös kansitaiteesta. Hyvä kansi toimii houkuttelevana ja oivaltavana käyntikorttina sisällön suhteen.

Esimerkiksi Eveliina Rusasen suunnittelema kansitaide NoViolet Bulawayon romaaniin Me tarvitaan uudet nimet on värikylläisyydessään herättelevä: se varmasti pistää silmiin kirjakauppojen hyllyillä. Kansikuvituksesta on löydettävissä halkaistun guavan näköisiä figuureita — hedelmän, joka kuuluu olennaisesti romaanin sisältöön. Kertojana toimiva Kulta ystävineen varastaa ja ahmii nälkäänsä jopa raakoja guavoja mahanpuruista välittämättä. 

Kun ylivedettävää kantta tarkastelee lähemmin, huomaa paperin rypyläisen pinnan muistuttavan kankaan säikeitä. Aivan kuin kansi viittaisi afrikkalaisilta toreilta löytyviin värikkäisiin batiikkikankaisiin. 

Kansi vie miljööseen.

me_tarvitaan_uudet_nimet_kangas”Käteeni osuu aika nopeasti rantapyyhkeen kokoinen batikkikangas. – – Katsoessani kangasta muistan, miten ihanalta tuntui olla oikeasti torin kaltaisessa paikassa, missä ihmiset oli yhdessä, vietti aikaa yhdessä, eli yhdessä ennen kuin meidän maa luhistui. Sydäntäni alkaa särkeä kuten tätä nykyä käy aina silloin kun ajattelen kotia, joten panen kankaan syrjään – –.”

Romaanin Kulta asuu Paratiisi-nimisessä hökkelikylässä. Päivät kuluvat leikkien Etsikää bin Ladenia ja haaveillen oikeasta paratiisista, kuten Amerikasta. Kertoja katselee kotimaahansa ja ystäviinsä kohdistunutta väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta lapsenomaisin silmin, ja tämä piirre siirtyy kielellisenä tehokeinona kirjan sivuille. 

Suomentaja on totisesti tehnyt hyvää työtä kielen kanssa ja tavoittanut kouriintuntuvasti lapsen ymmärtämättömyyden aikuisten maailmasta.

Me tarvitaan uudet nimet kertoo koti-ikävästä, jota haaveensa toteuttanut ja toiseen kulttuuriin muuttanut Kulta kaltaisineen tuntee kaukana toisella mantereella. Se kertoo kasvavasta kuilusta esi-isien maahan, ystävyyden ja sukujuurien katkaisemisesta sekä mahdottomalta tuntuvasta sopeutumisesta uuteen kulttuuriin. 

Zimbabwelaissyntyistä Bulawayoa on verrattu luonnollisesti kahteen muuhun afrikkalaissyntyiseen naiskirjailijaan, Chimamanda Ngozi Adichieen ja Taiye Selasiin, jotka hekin käsittelevät teoksissaan Afrikan ongelmia ja pohjatonta juurettomuutta uusilla kotiseuduilla.

Yksi syy, miksi rakastan kirjallisuutta, on se, kuinka paljon maailma avautuu ja kuinka paljon ymmärrys toista ihmistä kohtaan kasvaa, kun saa lukea Bulawayon romaanin kaltaisia kertomuksia. Taidokas kaunokirjallisuus herättää empatiaa. Se on ihan tutkittua tietoa*, ei pelkkä muodollinen huomatus!

Minna

* Ks. Kersti Juvan bloggaus Kotuksen sivuilta lisäviitteineen.

  • Bloggauksessa mainittu romaani on kustantajalta saatu arvostelukappale.

Comments

Teksti: Miia
Avainsanat: Gummerus, haaste, Me tarvitaan uudet nimet, NoViolet Bulawayo, Photo a Day

Kommentit

Lopussa kerrontatyyli tosiaan koki muutoksen, mutta minusta juuri siinä vaiheessa syventyi kertojan tapa käsitellä luopumista ja juurettomuutta sekä kahden maan tai kulttuurin välillä elämisen tuskaa. Koskettava kirja monessa mielessä.

Erityisen hyvän tästä kirjasta teki sen lapsinäkökulma. Ehkä kirjan loppuosa sisällöllisesti jäi hieman köyhemmäksi, mutta ehdottomasti suosittelen luettavaksi tätä ja kansi varmasti siihen monen saattaa houkutellakin, toivottavasti vaikka se.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *