Kiss, kiss, Kissanainen

Michelle Pfeiffer nuolaisee lateksihihaansa ja hieroo sillä lateksimaskilla peitettyä Kissanaisen naamaansa. Tim Burtonin toinen viittasankaritulkinta Batman – paluu (1992) kehrää parhaiten, kun Pfeifferin kissahahmo heiluttaa ruoskaansa.

Homssuinen sihteeri Selina Kyle muuttuu onnettomuuden jälkeen kissamaiseksi, äkkipikaiseksi ja ylisensuelliksi voimanaiseksi, jonka pääkonna Pingviini ja tätä vastaan taisteleva Batman haluavat puolelleen. Pfeiffer nostaa takapuolen pystyyn kuin kiimainen eläin. Hänen hahmonsa korostaa Burtonin suurella rahalla lavastetussa goottisadussa, kuinka naisen valta on riippuvainen seksuaalisuudesta.

Micheal Keatonin toisen kerran tulkitsema, vähäpuheinen Batman jää sivuhahmoksi, mutta Danny de Vito lyllertää ja ärisee vakuuttavasti Pingviininä. Viemäreissä kasvanut outolintu kaipaa yhteiskunnan hyväksyntää. Burton tekee hänen rikoksistaan ymmärrettäviä, ei puhtaan pahuuden ilmentymiä.

Synkät hahmot ja yksityiskohtainen yöllinen lavastus eivät onnistu pelastamaan kunnianhimoista sarjakuvaelokuvaa, jonka suuri tarina harhailee kuin lepakko taivaalla.

Burton suunnitteli pitkään tekevänsä Pfeifferin kanssa elokuvan Kissanaisesta, mutta valitettavasti hanke ajautui osaamattomiin käsiin, ja vuoden 2004 Catwoman-pannukakun pääosassa kiemurteli Halle Berry. Selina Kylen hahmo saa kesällä jälleen uuden esittäjän, Anne Hathawayn, kun Chistopher Nolanin Batman-trilogia huipentuu Yön ritarin paluussa. Ennakkomateriaalin perusteella Kissanainen on tosikkomaisen Nolanin käsittelyssä muuttunut ujoksi kissimirriksi.

Tero Kartastenpää

Batman – paluu ma 21.5. klo 21.00 Sub ***1/2

(Batman Returns, USA 1992). 122 min. O: Tim Burton. N: Michael Keaton, Michelle Pfeiffer, Danny DeVito, Christopher Walken.

Comments

Teksti: Plaza

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *