Tohtori Raimo parantaa Yle Radio Suomessa

Anarkiaa radioaalloilla

Martti Suosalo on toiminut sekavien poliitikkojen terapeuttina Tohtori Raimona jo kolme vuotta. Imitaatioista vastaa tietenkin tuhatääni Jukka Puotila.

Tohtori Raimo taitaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat terapiamuodot.
Näyttelijä Martti Suosalo toteaa, ettei ole saanut lähes mistään roolista yhtä positiivista palautetta kuin omalaatuisena valmentajana radion huumorisarjassa Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti.
”Moni lähettää viestiä, että Tohtori Raimo on perheessä viikonloppujen yhteinen asia”, Suosalo sanoo.
”Martti kantaa sarjaa”, luonnehtii käsikirjoittaja-ohjaaja Miira Karhula.
”Suosalolla on uskomaton kyky olla kuulostamatta loukkaavalta, vaikka jutut olisivat pahoja.”
Raimon terapioihin turvautuvat niin politiikan koulukiusaajat kuin puurtajatkin. Niinistöt ja Sipilät hoitaa imitaattori-näyttelijöiden ”vanhempi valtiomies” Jukka Puotila. Naisäänistä vastaavat Erja Manto ja Nora Rinne.
”Erjan hahmoista varmaan hienoin on Turun oma tyttö Kike Elomaa. Erja on itsekin Turusta”, Suosalo kehuu konkaria.
Tohtori Raimolla on juuret satiiritraditioon. Puotila ja Manto ääntelivät jo 1990-luvun televisiossa Iltalypsyssä. Karhula puolestaan kuului animaatiosatiiri Itse valtiaiden tiimiin seuraavalla vuosikymmenellä. Uutta vertailuryhmääkin on, sillä Joonas Nordmanin Pelimies-sarja on tällä hetkellä imitaatioapajilla MTV3:ssa.
Joulukalenteri nettiinkin
”Raimon hahmo pystyy menemään yli puoluerajojen. Radio jumppaa aivoja enemmän kuin kuvallinen sarja”, sanoo Suosalo.
Karhulan mukaan radio on anarkistisempi väline kuin televisio.
”Jos olisimme tehneet Tohtori Raimoa kuvan kanssa, olisimme olleet oikeudessa jo monta kertaa. Joulukuuksi teemme Tohtori Raimon päivittäisen joulukalenterin, joka tulee radion lisäksi myös nettiversiona. Netti voi olla yhtä rouhea kuin radio. Sinne pistämme Monty Python -tyyppisesti liikkuvia leukoja joululahjatoiveineen”, käsikirjoittaja selittää.
Imitaattorien tykitystä
Persut, ”jättimäinen maali satiirille”, ovat mukana Ylen hallintoneuvostossa, mutta oikeasti sarja on ollut katkolla vain Jukka Puotilan sairastumisen takia. Puotilalla todettiin vuosi sitten kesällä suusyöpä, mutta Jarkko Tamminen heittäytyi onnistuneesti lennosta tuuraajaksi.
Traaginen vaihe pakotti sarjan kehittymään, sillä nykyään Puotila ja Tamminen esiintyvät erikoisjaksoissa yhdessä.
”Se on melkoista tykitystä molempien ollessa paikalla. Mutta mä en onneksi joudu imitoimaan”, Suosalo kommentoi.
”Kerran yritin, kun Jukka oli myöhässä. Vähän tapailin jo Niinistöä. Ajattelin, että nytkö on tilaisuus räväyttää.”
Äskettäin Suosalo sai kyllä sarjassa esittääkseen Donald Trumpin. Tämä kritisoi Timo Soinia ”populismin pienuudesta”.
Taituroidessaan vuosituhannen taitteessa elokuviin näköishahmoja Suosalokin joutui opiskelemaan heitä. Jope Ruonansuu otti yhteyttä, koska halusi tuttunsa Irwinin tyylin menevän oikein. Jope näytti, kuinka kurkku kuivataan ja sitä väristetään. Reino Helismaan henkilökuvaan Suosalo taas nappasi osviitaksi Papukaija G. Pula-ahon hampaat yhdessä -replikoinnin, vaikka klassikkohahmoa esittikin Leo Jokela!
”Toi on niin diippii!”
Martti Suosalolla on menossa harvinainen välivuosi. Hän ei harjoittele uusia rooleja. Perheessä on kuitenkin tuoreehko elokuvayhtiö Euphoria Film, jonka toimitusjohtajana Suosalo kantaa tavaroita. Valmisteilla on puolison Virpi Suutarin iso dokumentti Alvar Aallosta.
”Teimme tällaisen kommunistisen teon, että otimme omat tuotantovälineet haltuun. Pyrimme kohtelemaan työntekijöitä viimeisen päälle. Maksetaan hyvää palkkaa ja välillä tarjotaan hyviä illallisia.”
Tohtori Raimon – valtakunnan terapeutin tekeillä olevassa jaksossa politiikan murheenkryynit taas avautuvat yltiöpositiivisesti. Raimo-ryhmäkin kun innostui Vain elämää -sarjan kuolemattomista lausahduksista: ”Toi on niin diippii, mitä sä sanot, toi on niin huikeeta.”
Pakkohan niitä on soveltaa.

Tohtori Raimo Yle Radio Suomessa lauantaina kello 10.50  

Teksti Jussi Karjalainen

Comments

Teksti:TV-maailma
Avainsanat: Martti Suosalo, tohtori Raimo

Kommentit

Hyvä tohtori Raimo. Nauran jutuillenne aivan mustana. Vmo ihmettellee,että hulluksi tuo on tullu. Mutta aivan sama. Poliittinen satiiri on vaikea laji. Mutta matkiminen on mahtavaa. Esim Sipilä on luontevampi kuin hän itse koskaan. Hyvä tohtorit.Pidätte punavihreyden saastuttamaa YLE:ä pystyssä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *