Yrjö Jylhä: Kiirastuli

Talvella Taipaleessa 

Kiirastuli on yksi Suomen tunnetuimpia runokokoelmia. Vähemmän tunnettu on sen tekijä Yrjö Jylhä.

Nuori Voima -lehden lukijat saivat silmilleen ensimmäiset iskut syyskuussa 1922: Turha säälin pyytämistä / jatkaa maassa madellen: ken ei helly kyynelistä, / nöyrtyy alla nyrkkien. Kun Olavi Paavolainen sai viimein selvitettyä, kuka on nimimerkki Y, hän ihmetteli, miten nyrkkeily sopi runoilijalle. Rytmilajeja molemmat, vastasi 19-vuotias, Tampereelta Helsinkiin opiskelemaan tullut Yrjö Jylhä. Voimien toisiinsa iskeytymisestä tuli Jylhän laji, draamasta sen rakenne: voitto, raivo, hurma tai tappio. Sodasta tuli Jylhän draamoista suurin. Koukunniemen vastaisku Taipaleessa oli Jylhän johtaman komppanian ensimmäinen taistelu, jossa kuoli 25 miestä, haavoittui 16. Jylhä, itsekin kraapun lonkkaansa saanut, syytti menetyksistä itseään. Käskemisen ja ihmisten suojelemisen ristiriita ei jättänyt häntä koko sodan aikana. Taakan paino on luettavista runossa Näky. Kirvesmäessä ja Terenttilässä torjuttiin kaikki talvisodan hyökkäykset. Mitä vannottiin, se pidetty on, yli päämme kun löi tulilaine; / ja rinnalla tuntomme tuomion / muu kunnia meille on arvoton, / katinkultaa kiitos ja maine, päätti Jylhä runonsa Hyvästi Kirvesmäki.

Jylhä ei kirjoittanut runojaan rintamalla. Hän latasi mielikuvia ja vaikutteita muistilippaaseensa. Koukunniemessä hän oli pistäytynyt jo palavassa Hynnien talossa Läämäellä. Se käynti on Tuomittu talo -runossa. Tulenjohtoupseeri Erkki Könkkölä sai Diogeneen hahmon runossa Vain vartio valvoo. Tunnetun runon Kohtaus metsässä taustalla on Jylhän törmääminen kahteen viholliseen juoksuhaudassa. Lauri Laasasenaho sitoi Jylhän korsussa kasvojen alaosan konekiväärisuihkussa menettänyttä miestä. Runo on Kolme sanaa. Sotamies Kujala lähti 7. maaliskuuta hakemaan vettä. Kaulaan ammutun miehen veret valuivat kaivoon. Runossa Kaivo Jylhä nostaa inhimillisyyden aseveljeydenkin yläpuolelle. Mies oli lähtenyt hakemaan vettä haavoittuneen sitä pyytäessä.

Jylhällä oli mielessään talvisotaversio J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Ensimmäiset kahdeksan runoa postitettiin kustantajalle 10.2.1941. Kiirastuli ilmestyi pääsiäiseksi 5. huhtikuuta. Kokoelmassa on 32 runoa. Siitä tuli yksi Suomen tunnetuimista runokokoelmista. Jylhä oli kuvannut ”helvetin kaikkia irtipäässeitä voimia”, mutta runoilijan sisimmän minuuden tunsivat huonosti nekin, jotka itseään läheisinä pitivät. Suomen Kuvalehdessä julkaistiin jatkosodan vuosina useita Jylhän runoja. Niistä ensimmäinen, sittemmin Kiirastuli- kokoelmassa julkaistu runo Vuoksen vartio ilmestyi 1939. Runo on päivätty 31. lokakuuta: Täällä me seisomme, tänne me jäämme, / kunnes on taas murtunut idän paine / tai tulilaine / lyö yli päämme. SK:n kansikuvassa lokakuussa 1941 Jylhä seisoo entisen, täysosuman saaneen korsunsa reunalla Taipaleenjoella. Jatkosota oli alkanut kesäkuussa. Jylhä oli jo ennen jatkosotaa sodan vanki. Mikään myöhempikään kokemus ei irrottanut häntä henkisesti Taipaleenjoelta ja Kirvesmäestä. Kun William Shakespearin draamojen hitaasti edennyt suomentaminen valmistui, ja kun maailman lyriikan viimeinen suomennettu valikoima oli valmis ja oma Runoja-kokoelman neljäs painos tarkastettu, kaikki sanottava oli jo kansien välissä.

Jouluaattona 1956 Jylhä ajoi taksilla veljensä Väinön perheen luo Turkuun. Hän oli 56-vuotias, hänellä oli pitkälle edennyt syfilis, vainoharjaisia pelkoja ja narkoottinen lääkeriippuvaisuus. Joulumatkalla hänellä oli mukanaan muutamia päiviä aikaisemmin nostetut tekijäpalkkiot Runoja-teoksesta ja ase. Se, sodanaikainen FN-pistooli, Jylhällä oli aina mukanaan. Jylhä ampui itseään ohimoon 30. joulukuuta iltapäivällä wc:ssä. Veljensä kirjoituspöydälle hän oli jättänyt avoimena Kiirastuli-kokoelman aukeaman Näky-runon kohdalta. Hän oli alleviivannut yhden rivin. Runossa Jylhä näkee sydänyön ja pakkashuurujen takaa kohti käyvät miehet, tunnistaa heidät Koukunniemessä kaatuneiksi. Alleviivatulla rivillä miehet muistuttavat komppanianpäällikköään: Sun paikkas meidän luonamme on ollut ja on aina. Miehet vaativat Jylhää puhaltamaan heihin taas hengen, tulevien vuoksi, pojanpoikain takia. En tiedä mitä vastaisin, mun on niin raskas olla, / kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla.

Juttu perustuu Vesa Karosen ja Panu Rajalan teokseen Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija (Otava 2009). Se on ensimmäinen kattava kuvaus Kiirastulen kirjoittajasta, runojen taustoista ja tähän saakka julkaisemattomista Taipaleenjoella kirjoitetuista kirjeistä.

Teksti: Risto Lindstedt/SK

 

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/kiirastuli]

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Kiirastuli, Yrjö Jylhä

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *