Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Matkalla paratiisiin

Rähjäinensiirtolainen sai Ville Tietäväisen piirtämään sarjakuvaa pelottavanarkisestaongelmasta. Mies oli kuin huutomerkki muotiliikkeen kirkkaan ikkunan edessä. Hänellä oli likaiset housut ja nukkavieru puvuntakki, jonka kaulus oli pystyssä. Leuassa kasvoi monen päivän sänki, hiukset olivat jo harmaat ja paenneet ohimoilta, silmät olivat alakuloiset ja ryhti kumara. Hänellä ei olisi varaa ostaa Bossin merkkivaatteita. Tuskinpa niitä hänelle edes myytäisiin. Mutta mies ei ollutkaan muotikadulla ostoksilla vaan töissä. Ville Tietäväinen arveli, että mies oli kotoisin Pohjois-Afrikasta ja noin 40-vuotias. Mies avasi matkalaukkunsa, joka oli täynnä tahmaukkoleluja. Yhden niistä hän heitti ikkunalle.

Tietäväinen seurasi, miten lelu alkoi hiljalleen liikkua. Näytti kuin se olisi osannut kieriä liukasta pintaa pitkin akrobaattisen taitavasti. Kun se oli valunut alareunaan, mies nosti sen yhä uudelleen ylös. Ohikulkijat eivät kiinnittäneet mieheen mitään huomiota. Ilmeisesti he olivat tottuneet näkyyn, joka Tietäväisen silmissä toi rivon ristiriidan rikkaiden ihmisten puleerattuun ympäristöön.
Joku kuitenkin reagoi. Muotiliikkeen ovi avautui, ja vihainen myyjä käski miestä pakkaamaan tavaransa ja häipymään. Kun myyjä pesi ikkunaa, pohjoisafrikkalainen oli jo seuraavan muotiliikkeen kohdalla. Pian tahmaukko lätsähti uuteen ikkunaan ja aloitti hitaan mutta varman valumisen alaspäin.

Ville Tietäväinen jatkoi matkaansa. Tuskinpa kaveri oli ajatellut myyvänsä tahmaukkoja, kun oli aikoinaan päättänyt lähteä Eurooppaan, Tietäväinen mietti. Ehkä tästä saisi lyhyen sarjakuvatarinan?

Pariisin 9. kaupunginosan tapahtumista on kulunut seitsemän vuotta, ja Ville Tietäväinen piirtää sarjakuvaa työhuoneessaan Helsingin Kalliossa. Tahmaukkoja kaupannut mies on muuttunut Rashidiksi, ja hän asuu vielä pikkukaupungissa Pohjois-Marokossa.
Rashid on samanikäinen kuin Tietäväinen, 37. Pohjoismarokkolaiseksi Rashidilla on tummahko iho, mutta Tietäväinen selittää sitä sillä, että päähenkilön perhe on tullut maalta. Rashidilla on mustat kiharat, leukaparta ja viikset. Ulkonäkö on sympaattinen ja elintasoon nähden jopa huoliteltu.

Sarjakuva on kuvittajana tunnetuksi tulleen Tietäväisen keino kertoa uskottavia tarinoita. Yön kantama -työniniminen albumi on hänen kolmas sarjakuvansa. Edellinen, Linnut ja meret (Tammi 2003), palkittiin kritiikin kannuksilla 2004 ja julkaistiin Ranskassa 2005. Yön kantamasta ei tule sarjakuvanovellia, kuten Tietäväinen kaavaili. Käsikirjoituksessa on peräti yli 210 sarjakuvasivua. Urakka on Suomen oloissa valtava, mutta sille on syynsä. ”Tämä tarttui minuun tahman tavoin”, Tietäväinen tunnustaa. ”Näky oli lohduttomuudessaan niin vaikuttava ja ristiriitainen, että tuntui kuin jokin ulkopuolinen taho olisi dramatisoitunut sen valmiiksi. Eihän sellaista voi oikeasti olla.”

Todellinen mittakaava paljastui kuitenkin vasta, kun Tietäväinen yritti selvittää, miten mies oli päätynyt myymään tahmaukkoja, mitä hän lähtiessään oli ajatellut ja keitä hän elätti kotonaan. ”Ajattelin selviytyä urakasta Wikipedia-tasoisesti, mutta mitä enemmän tiesin, sitä enemmän jäi valkoisia aukkoja. Halusin tietää lisää.” Vastauksia Tietäväinen etsi myös laittoman siirtolaisuuden historiasta. Hän havaitsi lisää ristiriitoja, joita ilman tahmaukkomiehen tarinaa ei voinut kertoa. Hän huomasi, miten yleismaailmallisia ovat syyt, jotka saavat ihmiset ja kansat siirtymään paikasta toiseen. ”Minulle ei ollut itsestäänselvyys, miten typerältä ja inhottavalta tuntuu tänä päivänä elintasopakolainen-käsite”, Tietäväinen sanoo. ”Ei sillä ole merkitystä, minkä takia lähtee kotoaan – aina ei tarvitse olla sotaa, heinäsirkkoja tai nälänhätää.” ”Ei kukaan huvikseen lähde. Kyse on aina omasta ja läheisten elämästä.”

Rashid on läsnä Tietäväisen työhuoneessa, tai ainakin Rashidin pää, joka on tehty askartelumassasta. Tietäväinen katsoo päästä mallia silloin, kun hän piirtää Rashidia hankalasta kulmasta tai kun valo osuu päähenkilön kasvoihin kahdesta suunnasta. Rashid ei ole sarjakuvan ensimmäisillä sivuilla kovin ilmeikäs, mutta umpimielisyyteen on syynsä. ”Rashidin tunteet ovat pinnan alla”, Tietäväinen sanoo.

Hän on luonut Rashidille myös persoonallisuuden. Rashid on koraanikoulun käynyt tapamuslimi, joka työskentelee tarinan alussa kisällinä jellaba-ompelimossa. Hän on yritteliäs ja tekee työtä innokkaasti, mutta ylpeys ei anna tehdä mitä työtä tahansa, vaikka tulot ovat pieniä ja satunnaisia. Rashid on sisukas ja toiveikas, vaikka perheen elättäminen on vaikeaa. Rashid asuu vaimonsa Aminan ja yksivuotiaan tyttärensä Amalin kanssa vanhempiensa luona, mutta ei heidän nurkissaan vaan katolle rakennetussa hökkelissä. Rashid haluaa olla tarpeellinen. ”Tulla mieheksi, itsenäistyä”, Tietäväinen selittää. ”Ja hoitaa itse oman perheensä asiat.”

Yksityiskohtaiseen kerrontaan hän ei olisi päässyt ilman tutkimustyötä. Piirtäjä etsi tietoa kuin tutkija tai journalisti, mutta löydöt olivat aluksi hajanaisia ja epämääräisiä. Sitten Tietäväinen kuuli Marko Juntusesta, antropologista ja arabian kielen osaajasta, joka oli tehnyt väitöskirjan laittomasta siirtolaisuudesta. Juntunen oli Marokossa asuessaan selvittänyt paitsi marokkolaisten motiiveja lähteä Eurooppaan myös ihmissalakuljettajien toimintaa. Väitöskirjan lukeminen oli Tietäväiselle tarinan kannalta ”todellinen avaaja”, mutta sekään ei vielä riittänyt. Pohjoisafrikkalaisen siirtolaisen ääriviivat alkoivat hahmottua, mutta sisältö – ympäristö, ihmiset ja motiivit – puuttuivat yhä. Tietäväinen halusi itse nähdä, mistä siirtolaiset lähtevät ja minne he tulevat. Hän pyysi Juntusta oppaakseen ja tulkikseen Luoteis-Marokkoon ja Etelä-Espanjaan, Almeríaan. He viettivät siirtolaisten reitillä yhteensä kuusi viikkoa kesällä 2005. Sillä matkalla Rashid syntyi.

Eurooppa näyttäytyy laittomille siirtolaisille paratiisina, kuten 35-vuotiaalle marokkolaismiehelle, jonka luona Ville Tietäväinen ja Marko Juntunen asuivat Larachessa. Mies oli sekä Juntusen väitöskirjan että nyt Tietäväisen sarjakuvan päähaastateltava, esikuva Rashidille. Hän eli perheineen vanhempiensa katolla, kuten sittemmin myös sarjakuvan päähenkilöt. Mies oli yrittänyt kolmesti Eurooppaan. Kerran hän oli päässyt Espanjaan asti, mutta hänet oli palautettu heti rantapusikosta löytämisen jälkeen. Hän oli lähtenyt matkaan aina ilman perhettään, joka jäi kotiin odottamaan paremman elämän tuliaisia. Euroopasta mies lähettäisi rahaa ja tavaroita, ja lopulta kaikki voisivat muuttaa sinne.

”Ilmeisesti hän ei enää uudelleen pyrkinyt Eurooppaan, joko hän oli seestynyt tai lannistunut”, Tietäväinen kertoo. ”Kun olimme Larachessa, tulo lahden yli Eurooppaan oli tehty entistä vaikeammaksi, rajavartiointia oli tiukennettu ja muukalaisiin suhtauduttiin Espanjassa entistä jyrkemmin.” Mutta halu Eurooppaan ei ollut vähentynyt. ”Marokossa on aitoa kurjuutta. Siellä on valtavia alueita, joissa on täystyöttömyys. Koulutettu väki ei saa töitä”, Tietäväinen selittää lähtemisen motiiveja. ”Maassa on turhautunut fiilis ja läpikorruptoinut hallitus, jolta ei juuri apua tule. Kaikki haluavat virkamiehiksi, jolloin voi auttaa itsensä tai kaverinsa Eurooppaan.”
”Marokko on kurjistuvaa Afrikan reuna-aluetta. Turisteille näytetään kuvia, joissa maa näyttää satumaiselta. Käytännössä se on avoviemäriä ja muovipusseja.”

Marokkolaiset tietävät, että muualla Afrikassa asiat ovat vielä huonommin. ”He suhtautuvat Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan samalla tavalla kuin me suhtaudumme Pohjois-Afrikkaan. Heille oma elämä ei ole kurjinta mahdollista mutta kestämätöntä kumminkin.”
”En ole pystynyt käsittämään, mistä köyhät kerta toisena jälkeen haalivat rahaa lähtemiseen. Väärennetty viisumi tai salakuljetus maksaa poskettomia summia. Mutta perheen elättämisen ylpeydestä ollaan valmiita maksamaan.” Myös Rashid toimii kuten esikuvansa ja päättää vaikeuksien ajamana sittenkin etsiä onnea Euroopasta. ”Eikö paratiisia voi etsiä missä vain?” Rashid kysyy. ”Minä en petä itseäni. Lähden tästä helvetistä heti kun voin, paratiisia etsimään”, Nazim, ystävä, vastaa. Mutta paratiisissa asuu käärme – tai pikemminkin käärmeitä.

Yön kantama -albumi syntyy apurahan avulla. Ville Tietäväinen sai muotoilutoimikunnalta taiteilija-apurahan viideksi vuodeksi, josta on vielä kolme vuotta jäljellä. Hän on laskenut tarkkaan, miten sarjakuvan pitää valmistua. ”Nelisen päivää voin käyttää yhteen sivuun, viikon siis puoleentoista sivuun. Tahdilla voin tehdä myös tilaustöitä, graafista suunnittelua ja kuvituksia.” Hän tekee aukeaman kerrallaan valmiiksi alusta loppuun. Nyt hän on sivulla 31. Kun mukaan lasketaan alku- ja loppusivut, sivuja on kaikkiaan 216.

”Apurahaa voi syyttää tai kiittää siitä, että teen näin megalomaanista projektia”, Tietäväinen hymähtää. Ensimmäisen matkan jälkeen hän ja Juntunen kävivät vielä Barcelonassa ja uudelleen Almeríassa. ”Vihannes- ja hedelmätarhoilla kävi ilmi, että alkupettymysten takia monien siirtolaisten paratiisi olikin siirtynyt Barcelonaan. Sinne myös sarjakuvani päättyy.”

Kirjalla ei ole vielä kustantajaa. Tietäväinen kuitenkin uskoo, että sellainen löytyy helpommin, kun albumi on valmis vuonna 2010. Hän aikoo tarjota sitä myös ulkomaille, kuten Linnut ja meret -kirjaakin. Ville Tietäväisen tavoite on selkeä. ”Toivon että lukija voi päähenkilöiden kuvauksen kautta ymmärtää, miltä heistä tuntuu, miten he päätyvät ratkaisuihinsa ja miksi he antautuvat suuriin vaaroihin.” ”Hirvittävän surullisesta vyyhdistä on kyse, vaikka kansantaloudellisessa mielessä puhutaan laittoman tai laillisen siirtolaisuuden tärkeydestä lähtömaille. Vain ani harvat menestyvät ja pystyvät rahaa viemään tai lähettämään takaisin. Suurimmalla osalla ei ole aavistuskaan siitä, miten vaikeaa on elää laittomana siirtolaisena Euroopassa.”

Yllättävimmät ja pelottavimmat kokemukset siirtolaisten elämästä paljastuivat Almeríassa. Tietäväinen kertoo, että siellä hän ensi kerran tunsi häpeää siitä, miten Eurooppa kohtelee siirtolaisia. Tietäväisen häpeän hetkiin palataan, kun Rashid on päässyt Espanjaan. Siellä hänen elämänsä muuttuu.

Suomen Kuvalehden artikkeli Näkymättömät kädet.

Teksti: Jyrki Jantunen/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Näkymättömät kädet, Ville Tietäväinen

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *