Uutuuskirja: Laura Gustafsson kertoo huorasatuja

Esikoiskirjailija, blondi, feministi, bloggaaja, eläinten puolustaja. Tätä kaikkea on Laura Gustafsson. Hän jatkojalosti Teatterikorkeakoulun lopputyönsä feministiseksi ja yhteiskuntakriittiseksi romaaniksi, jota saduksikin voi kutsua. Kävin tutustumassa Gustafssoniin ja hänen Huorasatuunsa (Into) Pressiklubilla.

 

Gustafssonia kirjajulkkareissa jututtanut kriitikko Maria Säkö kuvailee kirjaa näin: Lajit risteytyvät villisti. On chick-lit tyyliä, mutta siitä tulee taiteellista.

– Tuntuisi pelkistämiseltä valita joku tyyli ja seurata sen konventioita. Se olisi varmasti myös tylsää!, Gustafsson sanoo. Lajien sekoittaminen on hänelle ominaista.

Huorasatu oli alun perin näytelmä, jonka työstäminen auttoi Gustafssonia löytämään oman ilmaisutavan. Koska draamaa täytyi rajata tiukasti, aineksia jäi yli. Ylijäämä oli pakko purkaa.

Kirjassa on huima henkilökavalkadi: jumalattaria, prostituoituja, poliitikkoja ja niin edelleen. Raamatun Mariakin saa Gustafssonin kynästä uuden elämän.

– Mulla on taipumus siihen, että sen sijaan että syventäisin aiheita, otan käyttöön uusia henkilöitä.

Lineaarisuus ei kirjailijaa innostanut, ei myöskään pelkistetty estetiikka. Gustafssonilla on itsekin hieman vaikeuksia selittää teoksen lukuisia juonikuvioita ja sisätarinoita. Joka tapauksessa teos alkaa Afroditestä, joka päätyy Suomeen. Tie jatkuu Thaimaahan ja patriarkaattiin ja lopulta kuolemaan. Teosta ryydittävät tietoiskumaiset välitarinat, jotka on taitettu ponnahtamaan esiin paperista.

– Halusin tehdä oman mytologian, kirjoittaa jonkinlaisen naisten raamatun, Gustafsson muotoilee.

Mieleeni tulee väistämättä Marguerite Yourcenar, joka otti antiikin mytologian arsenaalikseen purkaakseen omia rakkaushuoliaan ja 1900-luvun alun ahdasta ilmapiiriä. Gustafsson tekee samaa nykyperspektiivistä.

Säkö ihasteli Gustafssonin kykyä esittää kipeitä asioita niin, että lukija kykenee ottamaan ne vastaan ja käsittelemään niitä.

– Ehkä vieraannuttamisefekti on myös se, mihin olen viehtynyt teatterissa. Jostain hirveästä asiasta voi kirjoittaa riimitetyn runon. Muoto voi olla ristiriidassa sisällön kanssa.

Gustafssonia viehättää myös sarjakuvamainen estetiikka, mikä näkyy teoksessa.

– Pidän siitä, että näytetään yksi kuva ja siirrytään seuraavaan ilman löpertelyjä.

Pohdimme, olisiko Gustafsson luettavissa jonkinlaiseksi neljännen polven feministiksi? Sellaiseksi, jota nimitykset ja käsitteet eivät kontrolloi, vaan joka karnevalisoi ne ja ottaa ne haltuun. Sillä kirja on tarina naisista, tarina siitä, millaiset ehdot heidät elämälleen sanellaan, ja millaista on heidän välinen ystävyytensä. Median tapa kuvata naisten ulkonäköä ei jää ilman piikittelyä. Rakkauden jumalatarkin lihoo ja saa selluliittiä.

Vapauttavaa.

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/huorasatu]

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: bloggaus, feminismiä, henkilöhaastattelut, ihmiset, Into, kirjajulkkarit, kritiikki, mytologia, romaani, teatteri, yhteiskunta

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *