Tuomas Kyrö: Urheilukirja

UrheilukirjaURHEILUN maailma on selkeää. Lapsetkin tietävät tarkkaan millä kengillä kukin pelaaja pelaa. Kenkiä kuluttavat joko menestyjät tai epäonnistujat.

”Kaikki me haluaisimme olla hyviä, ja kukapa ei haluaisi jossain elämänsä vaiheessa olla Jari
Puikkonen
”, tiivistää tekstinikkari Tuomas
Kyrö
Urheilukirjassaan (Teos, 2011).

Jaa kuka Puikkonen, saattavat märkäkorvaisimmat tivata. Urheilu on myös sukupolvijuttu.

On esimerkiksi vanhan ja uuden liiton miehiä. Kun vanhan liiton miehet pesivät naamansa järvivedellä, voi uuden liiton miehen pärställä huoletta myydä ihonhoitotuotteita.

Vanhoista yksi on ylitse muiden. ”Seppo Räty, joka tiesi, että puheessa pätee sama kuin heittoihin: yksi lause vuodessa riittää, kun se osuu oikeaan paikkaan”.

SUKUPOLVIEROJA ja kaikkea mahdollista muuta urheiluun liittyvää – selostajaguruista naisurheilijoiden ihanteellisiin mittoihin ja tietysti dopingiin – Kyrö pohdiskelee kirjassaan. Ja ripottelee mausteeksi hersyviä henkilökuvauksia:

”Markun housut ovat tiukasti vyötäisillä. Hiuksissa kuivakka jakaus. Puhe ymmärrettävää. Kun Markku tarttui kiveen, ei ollut kyse tuurista tai paineista. Insinööri ei sellaisia sanoja tunne. Insinööri ei toivo. Insinööri laskee.”

Kyseessä siis curling-mies Markku Uuspaavalniemi, ainoa mies, jonka kanssa Kyrö ”lähtisi talvisotaan”.

KYRÖ on laatinut kovakantisensa kevyellä otteella ja selkeillä lauseilla. Teos tursuaa asiaa ja on huippuhauska, mutta saa minut (onnistuneesti) pohtimaan vakavia. Kuten hiihtokisojen selostajanäänen luomaa rauhoittavaa tunnelmaa lapsuudenkodin lauantaiaamussa. Sekä sitä, olisiko sosialistiblokki pysynyt niinkään kauan pystyssä ilman urheilumenestyksiä. Ja sitä, miten olympiaurheilijat ”vapautettiin” vaikenemaan ihmisoikeuksista – viimeksi Kiinassa.

Urheilun linkki geopolitiikkaan, kansallisidentiteettiin ja sotaan tuntuu kliseemäiseltä – mutta lienee elimellinen. MM-kisojen tai olympiaviikon aikana suomalaisen olemassaololla on suurempi merkitys.

ANTIIKISSA yksilö, edes se kovin kundi, ei ollut mitään ilman yhteisöä – sankaruus as we know it on moderni luomus. Ihan Antiikin aikoihin asti ei Kyrö kirjassaan harppaa, mutta muistuttaa, että tänä päivänä henkilökohtainen sankaruus on vaatimus kaikille.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, huumori, kirjat, Teos, tietokirja, urheilu, urheilukirjat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *