Tuntematon Rokka ja muita sotakirjamuistoja

Pikkupoikana löysin divareista Korkeajännitys-lehdet. Niitä olikin jokalähtöön. Oli viidakon ja ilmojen korkeajännitystä. Näin jälkeenpäin ajatellen, eivät ne loppujen lopuksi niin monipuolisia olleet.

Tarina oli aina vähän sama. Nuoresta upseerista kasvoi karskin kersantin koulimana rohkea sotilas. Ja saksalaisia ammuttiin kuin vierasta sikaa. Välillä jo ajatteli, että ovatko ne todella noin surkeita taistelemaan ja miten nuo britit voittavat ne jokakerta surkean alivoimaisina.

No, siitä se sitten lähti. Korkkareiden jälkeen olen kahlannut sotahistoriaa läpi. Monia sota-aikojen elämäkertoja on käsissäni kulunut. Niitä on hyvin eritasoisia, jotkin ovat todella hyvin kirjoitettuja ja jotkut eivät.

Sotaromaaneja en ole niinkään lukenut. Saatan olla ronkeli, mutta minua häiritsee, jos romaanin kirjoittaja ei ole itse sodan käynyt tai hyvässä lykyssä käynyt edes armeijaa. En ole vieläkään lukenut Tuntematonta sotilasta voittanutta sotakirjaa. Ja tuskin luenkaan. Tai no. Yrjö Jylhän Kiirastuli kiipeää aika lähelle.

Tuntematon sotilas on siitä jännä romaani, että moni sen henkilöhahmoista perustuu todelliseen henkilöön vähintäänkin osittain. Niin myös Tuntemattoman ihailijoiden megasuosikki Antero Rokka. Väinö Linna itse kertoi hahmon perustuvan Viljam Pylkäkseen. Rokasta alias Pylkkäästä on vaikea olla pitämättä. Kukapa ei pitäisi tyypistä, joka haistattaa herroille pitkät, mutta on silti komppanian paras sotilas.

Tässä hiljattain käsiini sattui sarjakuvakirja nimeltään Tuntematon Rokka. Opus on Revontuli-kustantamon painama. Rokka on osa kustantamon sotasankareista tekemää sarjakuvakirja-sarjaa. Tuntematon Rokkakin perustuu samannimiseen elämäkertakirjaan. On minusta aika hyvä idea muuntaa sotahistoriallisia teoksia sarjakuviksi. Monia sellaisia ihmisiähän on, jotka eivät muunlaisia kirjoja avaakaan.

Vaikka sellaista hätää tällä hetkellä ei olekaan, etteikö sotahistoria kiinnostaisi ihmisiä.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Antero Rokka, Korkeajännitys, Revontuli, sarjakuva, sotahistoria, Tuntematon Rokka, Tuntematon sotilas, Viljam Pylkäs

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *