Tomi Kontio: Maan veli

Paluu todellisuuteen

Tomi Kontion Maan veli -fantasiakirjassa paha saa palkkansa. Hän kirjoitti suosittuun trilogiaansa myös toisenlaisen lopun. 

Fantasiamaa Austraasia kuihtuu. Kyläläiset ryyppäävät ja kyräilevät, tuholaiset nakertavat sadon, maisema hämärtyy. Tomi Kontion kirjasarjan päätös Maan veli (Tammi) alkaa lohduttomalla kuvauksella, eikä tarina juuri hilpeämmissä merkeissä etene.

Maan veljen edeltäjät Keväällä isä sai siivet (2000) ja Austraasian viimeiset lapset (2002) olivat huippusuosittuja lasten ja nuorten fantasiakirjoja. Keväällä isä sai siivet voitti Finlandia Juniorin, ja siitä on tehty teatterisovituksia. Kirjaa on myyty seitsemän painosta, jatko-osaakin kolme.

Myös kaksi ensimmäistä kirjaa käsittelevät kuolemaa ja aikuisten mielivaltaa mutta vähemmän ahdistuneesti kuin Maan veli. Jos päähenkilöiden isä oli aiemmissa osissa perso viinalle, hän oli myös höveli ja rakastettava sankarihahmo. Maan veljessä hänestä on tullut vainoharhainen, vastenmielinen juoppo.

Ahdistuneita teinejä

Miksi näin tavattoman ankeaa? »Kirjan nuoret ovat nyt teini-iässä, ja sehän on kaikkein synkintä aikaa», Tomi Kontio pohtii. »Kun mietin omaa teini-ikääni, silloin isän asema muuttui. Aloimme taistella, ketkä ovat miehiä perheessä. Ja vasta silloin isän alkoholismista tuli minulle ongelma. Sama tapahtuu kirjassa.»

Tarinan nuoret ovat kasvaneet lapsista murrosikäisiksi, joille fantasiamaailma ei enää riitä. Kaksospojat Tomi ja Timo ja heidän ystävänsä Laura kaipaavat takaisin maahan, takaisin todellisuuteen. Siksi Austraasia heidän ympärillään alkaa rappeutua.

»Isä, joka edusti fantasiamaailmaa hyvässä, on myös muuttunut osaksi rappiota», Kontio selittää. Todellisuuden kaipuu on konkreettisimmillaan sitä, että Tomi ja Laura kiinnostuvat seksistä. »Kuitenkin aika varovasti, eihän kirjassa seksiä sinällään kuvata, vaan kaipuuta seksuaalisuuteen.»

Fantasiamaailman helppous ei riitä selittämään uutta todellisuutta, jossa hormonit myllertävät; Austraasia on kuluttanut itsensä loppuun.

Lukko tarinalle

Alun perin Kontio ei aikonut kirjoittaa trilogiaa vaan yhden kirjan, jonka piti tapahtua pääosin Austraasiassa. Keväällä isä sai siivet -tarinassa sinne päästään kuitenkin vain vähän lopussa kurkistamaan.

Suurin osa ensimmäisestä kirjasta tapahtuu Huostolassa, vankileiriä ja lastenkotia muistuttavassa laitoksessa, jossa valtaa pitää demoninen Raakel Vastapöksy. »Huostolan piti olla eräänlainen kiirastuli, jonka kautta siirrytään paratiisiin. Mutta se osoittautuikin ympäristönä niin kiinnostavaksi ja riittäväksi, että uuden maailman tuominen samaan kirjaan olisi ollut liikaa.»

Nuorten lukijoiden uteliaisuus Austraasiaa kohtaan oli kuitenkin herännyt. Kontio kirjoitti toisen kirjan. Sitä tehdessä hän oivalsi, että tarina vaatii vielä kolmannenkin osan, jossa päähenkilöt palaavat takaisin maahan. »Halusin trilogialla lukita sarjan, jotta se ei jatkuisi niin kuin pahimmat fantasiatarinat osaan kaksikymmentäyhdeksän.»

Idea Platonin pidoista

Uuden maailman synnyttäminen on työläs projekti: kirjailija luo floorat, faunat ja tähtikartat. Materiaalina hän käyttää mytologista todellisuutta, joka on jo aikojen alussa yhdistänyt olentoja ja muokannut kentaurin kaltaisia ihmis-hevos-hahmoja. Austraasian viimeisissä lapsissa fantasiamaailma kukoistaa. Mieleenpainuvimpia ovat kaksinaamaiset pallopäät, irmot.

»Olin muistaakseni juuri silloin tekemässä Kontion Karin kanssa radiosovitusta Platonin pidoista. Siellä Aristofanes puhuu olennoista, joita nimittää androgyyneiksi. Hän kuvaa mainiosti pallomaisia otuksia, joilla on päät kahden puolen naamaa. Irmot edustavat tavallaan samoja palloihmisiä: niitäkin silvotaan kahtia aivan kuten jumalat silpoivat androgyynejä niiden käytyä uhmakkaiksi.» Platonin mukaan ihmiset ovat halkaistuja olentoja, jotka etsivät omaa puolikastaan. Ajatus sopi Austraasia-kirjoihinkin: rakkauden etsimiseen ja kaksos-problematiikkaan.

Mielikuvitusmaailman luominen oli sikälikin raskasta, että fantasia ei ole koskaan kuulunut Kontion omiin suosikkilajityyppeihin. Trilogian viimeisessä osassa hän olikin jo hieman väsynyt kuljettamaan mukana »fantasiaroinaa». »Mielelläni annoin sen kuihtua ja nostin henkilöhahmot etusijalle.»

Tragedia vetoaa

Lastenkirja Maan veli ei enää ole. »Se oli jo kirjoitusvaiheessa ongelma, koska tämä on kuitenkin trilogia, jonka ensimmäinen osa sopii ala-asteikäisellekin.»

Keväällä isä sai siivet -kirjasta viisi vuotta sitten innostuneet lapset ovat kasvaneet teini-ikäisiksi ja ymmärtävät Tomin ja Lauran uusia värinöitä. Mutta kymmenvuotiaalle, joka haluaa lukea kaikki kolme osaa perä jälkeen, viimeinen voi olla hämmentävää tekstiä.

Kontio uskoo, että vanhemmat osaavat arvioida, millaisia lukijoita heidän lapsensa ovat. Toisaalta hän myös häivyttää mielellään lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja aikuisten kirjallisuuden välistä rajaa. »En halua missään tapauksessa sensuuria, että tämä ei sovi kymmenvuotiaalle. Jollekin sopii, jollekin ei. Jos lapsi ei pidä kirjasta, hän yleensä lopettaa sen lukemisen. Hän voi sanoa, että tässä on kaiken maailman pussailua, tämä on paljon huonompi kuin se ykkösosa.» Ja ehkä palaa kirjaan muutaman vuoden kuluttua.

Kontio kirjoitti Maan veljeen alun perin erilaisen loppuratkaisun, surullisen tai ainakin surumielisen. Tomin ja Lauran rakkaustarina ei tuossa versiossa saanut täyttymystä. »Kirjoitin onnetonta loppua tarkkaillessani omia teinityttäriäni: 15-vuotiaasta tytöstä mikään ei ole niin vastemielistä kuin surkeiden Hollywood-elokuvien onnelliset loput. Tietyssä iässä, teiniangstissa, tarinan onneton tai avoimeksi jäävä päätös antaa enemmän», hän pohtii. Alle murrosikäisille taas onnellinen loppu on tärkeä. Osittain kustannustoimittajan toivomuksesta Kontio muuttikin loppuratkaisua. Siitä tuli seikkailullinen, ja arvattavasti ainakin enemmän poikien mieliin, koska mukana on klassinen päätöstaistelu.

Sielu, mikä se on?

Saduissa paha saa aina palkkansa, ja oikeamieliset perivät maan. Niin Maan veljessäkin. »Tietty opetuksellisuus juontaa Grimmin saduista ja koko satuperinteestä. Todellisuudessa paha ei tietenkään saa palkkaansa, ja sen ovat monet nuoret ja lapsetkin tajunneet. Ehkä heistä on lohdullista fantasioida maailma, jossa käy toisin kuin oikeassa elämässä.»

Vaikka hyvää ja pahaa ei Austraasia-sarjassa problematisoida henkilöiden tasolla, tarina itsessään kääntyy monta kertaa päälaelleen: minkä kuvitellaan tuovan onnea tuokin onnettomuutta. Ensimmäisessä osassa lapset kaipaavat Austraasiaan, ikuiseen onnelaan. Toisessa osassa ylenpalttinen onnellisuus uhkaa ihmisyyttä, joten lapset lähtevät hakemaan varjojaan. Kolmannessa osassa varjot tuhoavat Austraasian.

Teemat ovat suuria, jopa mahtipontisia, mutta lastenkirjoissa ei ole koskaan ujosteltu puhua suurista tunteista ja käsitteistä. Sellaisista kuten sielu. Austraasian viimeisissä lapsissa Kontio kuvaa pahoja tiedemiehiä, jotka ovat keksineet keinon hajottaa ihmisen sielu ja kerätä siitä vapautuvaa energiaa.

Hänen mielestään lapset uskovat sieluun enemmän kuin rationaaliset aikuiset. »Kun lapsi tiedostaa kuoleman – näissä kirjoissa puhutaan paljon kuolemasta – sielun käsite on hänellä vahvimmillaan. Juuri silloin kun hän alkaa etsiä mieltä elämälle ja kuolemalle.» Niinpä Austraasia-kirjojen käsitys sielusta on vähemmän kyyninen kuin Kontion henkilökohtainen käsitys. »Sielu edustaa hengellisyyttä ja mahdollisuutta ikuiseen. Tomin ja Lauran rakkaus näyttää ikuisuusnäkökulmasta paljon suuremmalta, koska voidaan ajatella, että se jatkuu maallisen elämän tuolla puolen.»

Kolmas veli

Austraasia-sarja sai alkunsa, kun Kontio kertoi tyttärilleen tarinoita lapsuudestaan. Hän ryhtyi muovaamaan kirjaa oman kertomustraditionsa pohjalta: päähenkilöiksi tulivat kaksospojat Tomi ja Timo Kokko. Timo on myös Kontion todellisen kaksosveljen nimi. »Oli yksinkertaista lähestyä tarinaa oikeiden nimien kautta. Näin kirjoittaessani itseni ja veljeni todellisina hahmoina keskellä epätodellisia tapahtumia.» Lapsilukijoita oman nimen käyttö kiehtoo. Se panee heidät pohtimaan fiktion ja todellisuuden eroa. »Toivon mukaan olen pystynyt kouluvierailuillani opettamaan, että kaikki luettu teksti ei ole luotettavaa. Ei vaikka päähenkilöllä olisi kirjailijan nimi.»

Viimeisessä osassa on mukana myös kolmas veli – maan veli. Hän on kehitysvammalaitokseen unohdettu puhekyvytön Teemu, joka tarinan kehittyessä lausuu ensimmäiset sanansa. Tomi ja Timo Kontiollakin on isoveli, joka on elänyt laitoksessa kaksivuotiaasta saakka. »On siinä muitakin yhtymäkohtia tosielämään. Isä ei koskaan käynyt katsomassa veljeä ja halusi kieltää hänet kokonaan. Hän ei elänyt meidän kanssamme arkipäivää, vaan on jäänyt mystiseksi hahmoksi.»

Haihtuva sankaruus

Maan veli on ehdottomasti viimeinen osa Austraasia-sarjaan. Ei ole tosin mahdotonta, etteivätkö Tomi ja Timo vielä joskus seikkailisi muiden kirjojen sivuilla, mutta tällä hetkellä Kontio ei suunnittele uutta lastenkirjaa. Satuhetkestä alkanut tarina on tullut siinäkin mielessä päätökseensä, että kirjailijan tyttäret eivät enää halunneet lukea Maan veljeä etukäteen. »Ei heitä enää kiinnosta. Kakkososan kohdalla vielä kyselivät, että saako lukea ennen muita. Nyt kuunnellaan mieluummin Rammsteinia.»

Kun Kontio kirjoitti ensimmäisiä kirjoja, tyttäret pitivät häntä sankarina – aivan kuten tarinan kaksospojatkin sirkustirehtööri-isäänsä. Sankaruus on kuitenkin kovin katoavaista. »Olen joutunut omassakin elämässä kokemaan, että kun tyttäret itsenäistyvät, isän sädekehä himmenee. Mikä on tietysti ihan luonnollista ja oikein.»

Teksti: Leena Sharma/ SK

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Maan veli, Tomi Kontio

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *