Tom Hodgkinson: Joutilaisuuden ylistys

”Laiskan on hyvä olla”

Kirjailija saarnaa vallankumouksesta, joka vapauttaa työnarkomaanit joutilaiksi nautiskelijoiksi.

Vanhoihin Converse-tennareihin ja kulahtaneeseen sammaleenvihreään bleiseriin pukeutunut mies astuu pubiin. Kello on viisi, työpäivä on päättynyt. Päivän kohokohta, pub-time, alkaa, mutta pubi on lähes tyhjillään. Vain muutama liikemies Citystä istuu ja siemailee oluitaan. He näyttävät siltä kuin olisivat karkumatkalla Englannin pankki- ja liikemaailman kiireestä.

Pubiin tullut mies tilaa suosikkioluttaan London Pridea. Hän on hyvin ruskettunut, toisin kuin liikemiehet. Heidän pukeutumisensa ja ulkonäkönsä kuvastavat hyvin Euroopan vallannutta ilmapiiriä, jossa ylistetään ahkeruutta ja tehokkuutta. Tiskillä asioiva mies sen sijaan on julistanut vuosia laiskuuden sanomaa ja vetäytyy mieluummin meren rannalle huilimaan kuin työskentelee toimistossa.

Hän on Tom Hodgkinson: entinen uraputken perään haikaillut reportteri, nykyinen täyspäiväinen laiskuri, joka menestyksenä ansiosta on voinut muuttaa maalle, jossa hän kasvattaa papuja. Hänen kutsumuksensa on käännyttää kaikki maailman työnarkomaanit joutilaiksi nautiskelijoiksi. Ja näyttää siltä, että Hodgkinsonin, 39, suunnitelma toimii. Hänen ensimmäinen kirjansa, Joutilaisuuden ylistys (Basam 2006), saavutti suursuosion ja meni Suomessakin kuin kuumille kiville. Hänen toinen teoksensa Vapauden ylistys on jo hitti ympäri maailmaa.

On myös The Idler (Joutilas), kulttimaineen saavuttanut lehti, jonka hän perusti 14 vuotta sitten saatuaan potkut työpaikastaan. ”En koskaan odottanut, että saisin näin paljon lukijoita, mutta minulle virtaa postia joka puolelta maailmaa!” Hodgkinson kertoo istahdettuaan oluen kanssa pöytääni. ”Lukijat kirjoittavat, kuinka he ovat jättäneet työnsä luettuaan kirjojani tai tehneet pieniä, mutta hyvin merkittäviä muutoksia arkielämässään. On uskomatonta, että kirjoituksillani on näin kauaskantava vaikutus.” Tom Hodgkinson jää mietteliäänä katsomaan seinällä keikkuvaa villisian päätä, hörppää oluttaan ja alkaa kääriä sätkää.

Hän kertoo tarinansa. Istumme hänen lempipubissaan Lontoon Clerkenwellissä. Kaupunginosa on aina innoittanut kirjailijoita, runoilijoita ja journalisteja.Täällä Hodgkinsonin elämä muuttui. ”Sain potkut yhdestä maan suurimmasta sunnuntaipäivälehdestä, jonka toimitus on tuossa nurkan takana. Eräänä kauniina aamuna he vain eivät enää tarvinneet minua”, hän kertoo. ”Haistatin koko paikalle paskat ja lähdin lampsimaan katua alas. Ei tuntunut yhtään vapauttavalta tai juhlalliselta. Kaukana siitä!” Eikö työttömyys lannistanut sinua? ”Potkujen saaminen oli parasta, mitä minulle olisi voinut tapahtua, vaikka minulla ja tyttöystävälläni ei ollut pennin hyrrää, ei koskaan ole ollut. Rahan sijasta minulla oli rohkeutta ja aikaa odottaa inspiraatiota.” Sen hän löysi Samuel Johnsonin teoksista. 1700-luvulla elänyt kirjailija on kuuluisa sanakirjantekijä, ja erityisesti Johnsonin esseekokoelma Joutilas (The Idler) ja hänestä tehty elämäkerta vaikuttivat Hodgkinsoniin.

”Tohtori Johnson repi itsensä vastahankaisesti ylös sängystä kello 11 joka aamu ja oli silti yksi Englannin kirjallisuuden tuotteliaimmista ajattelijoista”, Hodgkinson kertoo. ”Tajusin, että joutilaisuudella on historia ja kuuluisia puolestapuhujia. Päätin kaverini kanssa perustaa Idler-lehden, sillä olin varma, että muitakin kiinnostaisi joutilaisuus asenteena ja elämäntapana.” Nyt lehden internet-sivuille on rekisteröitynyt lukijoita maailman joka kolkasta, ja sen palstoilla vaihdetaan ideoita niin kasvimaan perustamisesta kuin siitä, miten viettää vuosi Pariisissa ilman rahaa. (Vastaus: ota ranskalainen, hyvin palkattu aviomies/-vaimo.)

Idler-lehden perustamisesta lähtien Hodgkinsonin päivät ovat täyttyneet toimittamisesta, kirjojen kirjoittamisesta ja kyläjuhlien järjestämisestä. Tämäkö on joutilasta elämää? ”Olen oman elämäni luoja ja nautin kaikesta mitä teen”, Hodgkinson vastaa ujosti. ”En saa palkkaa ylikansalliselta yhtiöltä, enkä ole orja, jolla on korkea asema. Kaksi kolmasosaa ihmisistä ei pidä työstään, mutta he ovat liian pelokkaita tekemään mitään”, hän selittää ja lisää sitten nopeasti, ettei ole elämäntapaguru. ”Ei minulla ole antaa ohjeita, joita seuraten saavutat onnen tai jotain sen kaltaista. Kirjoissani en todellakaan toitota, että kaikkien pitäisi ryhtyä kirjailijoiksi ja muuttaa maalle. Yritän saada ihmisiä ymmärtämään, että he todellakin voivat valita omannäköisensä elämän, tehdä sitä, mistä he nauttivat, ja tulla siten onnellisiksi.”

Hodgkinsonin vertauskuvat löytyvät filosofiasta, erityisesti eksistentialismista ja anarkismista. Hän innostuu puhumaan jopa keskiajan Firenzen kaupunkivaltioista. ”Joutilaisuuden avain on vastuun ottaminen omista päätöksistä. Jos elämässäsi on jotakin, mistä et pidä, muuta se. Valittamisesta ei ole hyötyä”, hän päättää historialuentonsa.

Kun Idler sai paljon julkisuutta, The Guardian, arvostettu päivälehti, tarjosi Hodgkinsonille työpaikkaa. ”Hassuinta oli, että olin juuri kirjoittanut heille freelancerina artikkelin otsikolla ’Miksi en halua työpaikkaa’.”

Tom Hodgkinson polttaa tupakkaa lähes tulkoon ketjussa. Kun sätkä ei pala suupielessä, hänen sormensa väkertävät uusia tupakoita. Hänen kännykkänsä soi monta kertaa, mutta hän ei vastaa vaan katsoo sitä kummastuneena ja lievästi ahdistuneena. ”Ihmisellä on oikeus joutilaisuuteen”, Hodgkinson sanoo, ”mutta vapaus riistettiin meiltä jo keskiajalla.” Hänen mukaansa uskonpuhdistus pilasi kaiken. ”Ennen sitä ihmiset juhlivat ja osasivat nauttia elämästä täysin rinnoin. Protestanttisuus toi kulttuuriin uuden työmoraalin, jyrkkyyden ja vakavuuden. En vaihtaisi elämääni keskiaikaisen talonpojan kanssa, mutta ihmiset olivat silloin vapaampia kuin nyt, huolimatta hierarkioista ja kovasta työstä.”

Toinen Hodgkinsonin lempivihankohteista on teollinen vallankumous, joka muutti työn rytmin ja romutti yhteisöllisyyden.
”Olemme nyt vain yksilöitä kilpailemassa toisiamme vastaan. Lapsemmekin kärsivät siitä. He eivät halua olla hetkeäkään omissa oloissaan ilman jonkinlaisia virikkeitä ja tekemistä.” Hodgkinsonin vanhimman lapsen, seitsenvuotiaan Arthurin, lempipuuhaa on yllättävästi kuiva toimistotyö. ”Hän rakastaa kirjekuorien täyttämistä! Tässä kiteytyy joutilaisuuden idea: työ voi olla joutilasta, se on asenteesta kiinni. Lapsilla on juuri oikea asenne. Heille se on uutta, kiinnostavaa ja innostavaa, ei työtä.”

Tom Hodgkinson muutti Lontoosta viisi vuotta sitten maalle, kuvankauniille Devonin seudulle. ”Yritämme mennä ajassa taaksepäin. Meillä on kanoja, poni, kissa ja kohta toivottavasti sikoja, syötäväksi”, hän myhäilee. Kuulostaa ihanteelliselta, mutta mitä, jos yksi kolmesta lapsestasi saakin tarpeeksi boheemista elämästä ja haluaa tilintarkastajaksi? ”Sen kun. Hehän voisivat sitten jelppailla minua vanhoina köyhinä päivinäni”, Hodgkinson vastaa virnistäen. ”Valehtelisin jos sanoisin, etten haluaisi heidän ryhtyvän muusikoiksi tai taiteilijoiksi. Omat vanhempani tukivat päätöstäni jättää freelance-paikka mainosten tuottajana PlayStationilla, mikä oli yksi lehteni poikimista projekteista, ja ryhtyä täysipäiväiseksi kirjailijaksi.”

Hänen äitinsä ei ollut silti vakuuttunut maalle muuttamisesta. ”Hän inhoaa olla maalla! Kun hän tulee käymään, hän julistaa vihaavansa kuraa ja likaisia, haisevia eläimiä”, Hodgkinson nauraa.

Kiire kuuluu myös Tom Hodgkinsonin elämään. Hänen seuraava tapaamisensa odottaa, mutta hän osoittaa olevansa oman aikansa herra ja tilaa vielä uuden tuopin eikä välitä ulkona odottavan taksikuskin puhelinsoitoista. Pubissa tunnelma on pikkuhiljaa noussut, kun väkeä on tullut lisää. Taustalla soi kesän kestohitti Ruotsista, Young Folks. Elämänmeno tuntuu melko joutilaalta, mutta mikään ei ole ilmaista, varsinkaan englantilainen olut.

Epäilen, että Hodgkinsonilla täytyy nyt olla varallisuutta, jotta on voinut tehdä kaikki muutokset elämässään. Hän väittää tiukasti vastaan ja sanoo olleensa aina varaton ja elävänsä yhä vaatimattomasti. ”Kaikki kyllä pystyvät elämään kuten minä”, Hodgkinson selittää. ”Ollakseen aidosti joutilas on opittava rahattomuuteen, se on osa joutilaisuuden filosofiaa. Silloin ei enää olla riippuvaisia ’onnesta’, joka perustuu materiaan ja rahan valtaan.” Mitä sanoisit empivälle suomalaiselle, joka toivoo löytävänsä rohkeuden erottua työläisten harmaasta massasta ja ottaa vähän rennommin? Hodgkinsonia kysymykseni naurattaa. ”Jokaikinen muutos elämässäni on pelottanut minua. Olen aina silti huomannut, että pelot ovat perusteettomia. Kehottaisin kaikkia suomalaisia joutilaisuuteen pyrkiviä lukemaan suomalaista klassista kirjallisuutta. Löytämään Suomen tohtori Johnsonin ja huomaamaan, että ainainen raataminen sekä ajatus rahan tuomasta onnesta ja vapaudesta on vain kasvatuksen ja kulttuurin aiheuttamaa.”

Millainen on sitten joutilaan kesäloma? ”Me emme vietä lomia. Mielestäni on surullista, että ihmiset haluavat paeta arkielämäänsä lomalle – miksei arki voisi olla kuin lomaa?” Entä joutilaan kesäinen arki? ”Vietän muutaman erittäin tehokkaan tunnin työni parissa joka aamu ja iltapäivällä leikin lasten kanssa, leivon ja kastelen papujani. Asumme parin minuutin päässä merenrannasta, joten käymme siellä päivittäin. Aion myös pakata vaimon ja lapset vanhaan asuntoautoon ja lähteä parille festarille. Suunnitelmissani on myös kirjoitella uutta kirjaani Joutilas vanhemmuus.” ”Ja sitten vain olla.”

Hodgkinsonin puhelin pirahtaa taas. Nyt taksikuskin uhkaus jättää kirjailija niille sijoilleen saa miehen liikkeelle. Hodgkinson on luvannut olla toisessa kantakuppilassaan, jossa odottavat vanhat ystävät. Sekä hyvin tärkeä darts-kilpailu. 

Hodgkinsonin vinkit joutilaalle

  1. Jää sänkyyn.
  2. Elämä ensin, työ sitten.
  3. Älä tee mitään.
  4. Älä tiedä mitään.
  5. Elä hitaasti, kuole vanhana.
  6. Leipää, pekonia, olutta.
  7. Taidetta, seuraa, hyvää elämää.
  8. Eroa työstäsi.
  9. Lopeta kulutus.
  10. Ole hyvä itsellesi.

(Suomentanut: Suvi Kankainen)

Teksti: Suvi Kankainen/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Joutilaisuuden ylistys, Tom Hodgkinson

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *