Tess Gerritsen kävi tapaamassa suomalaisia fanejaan

Helpostilähestyttävä, hauska ja huumorintajuinen dekkaristi kertoi urastaan kirjailija ja lääkärinä, kiinnostuksestaan historiaan ja irlantilaista musiikkia soittavasta bändistään. Signeerausjono oli molemmissa kirjakaupoissa pitkä, mutta menestyskirjailija ehti silti vaihtaa pari sanaa kaikkien innostuneiden ja ihastuneiden faniensa kanssa ja  hymyillä lukuisissa valokuvissa!

Tess GerritsenMiten urasi sai alkunsa?

– Voin oikeastaan sanoa, että urani on saanut alkunsa puhtaasti äitini takia. Hän vaikutti varsinkin genren, eli jännärien, valintaan suuresti. Äitini muutti Kiinasta Yhdysvaltoihin, eikä juuri ymmärtänyt englantia. Sanan sieltä, toisen täältä. Hänen intohimonsa oli käydä katsomassa amerikkalaisia kauhuelokuvia iltaisin ja niinpä myös minä olin mukana jo todella pienenä tyttönä. Siihen aikaan elokuville ei ollut ikäsuosituksia. Ensimmäiset lapsuusmuistoni liittyvät siis siihen, että olen peloissani elokuvateatterissa. Hollywood, ja kauhuelokuvat, opettivat siis minulle miten kerrotaan jännittävä tarina, ja kirjoitinkin ensimmäisen kirjani ollessani vain 7-vuotias.

– Olin kuitenkin kiinnostunut myös tieteistä. Hyvin käytännöllinen isäni uskoi, ettei dekkareilla saa rahaa, ja kannusti minua opiskelemaan lääkäriksi. Lääkärin työ oli haastavaa, mutta saadessani lapsia, koin työn ja perheen yhdistämisen vaikeaksi. Jäin kotiin lasten kanssa ja  vanha kirjoitusharrastus palasi. Työskennellessäni lääkärinä rentouduin raskaan työn jälkeen lukemalla harlekiini-kirjoja. Ja kun ryhdyin itse kirjoittamaan, aloitin juuri näistä Harlekiini-kirjoista.

Miten urasi lääkärinä on vaikuttanut kirjoittamiseesi?

– Lääkärin ammatti on mielestäni antanut työhöni tietynlaista näkökulmaa – ilman muuta ammattimaisuus näkyy tekstissä. Arvostan esimerkiksi Robin Cookin ja Michael Crichtonin kirjoja juuri asiantuntijuuden takia.

Lääkäri näkee ihmisiä heidän pahimmilla ja parhaimmilla hetkillään, suurien menetysten, järkytysten ja surujen äärellä. Heidän tarinansa tai reaktionsa näkyy luomissani henkilöhahmoissa. Lääkäri myös kuulee paljon tarinoita suoraan ihmisiltä. Esimerkiksi kirjani Lapsen sydän (engl. Harvest) tarinan kertoi minulle alun perin eräs moskovalainen poliisi. Hän kertoi kuulleensa, kuinka Moskovan kaduilta katoaa katulapsia, ja uskoi, että lapsia kidnapattiin elintenluovuttajiksi. Tarina jäi vaivaamaan minua, joten ryhdyin tutkimaan aihetta, ja samalla syntyi ensimmäinen trillerini.

Olen oppinut, että kun joku asia jää vaivaamaan mieltäni, se on hyvä aihe kirjaksi. Valitsen kirjojen teemoiksi usein aiheita, jotka järkyttävät minua itseäni.

Kirjojasi ylistetään toki monien seikkojen takia, yksi tärkeimmistä on juoni. Miten ne syntyvät?

– Rehellisesti sanottuna minulla ei ole aavistustakaan (nauraa). Aloitan aiheesta, joka kiinnostaa minua itseäni. Sen täytyy kiehtoa, ehkä vähän pelottaakin. Usein aihe vie minut johonkin paikkaan. Esimerkiksi Luutarhan teemaan sain aiheen sanomalehdestä. Boston Paper -lehdessä oli juttu naisesta, joka oli löydetty omasta kylpyhuoneestaan ammeesta. Ammeen ympärillä oli lääkepurkkeja ja poliisit ajattelivat tapauksen olevan tyypillinen itsemurha. Nainen vietiin ruumispussissa ruumishuoneelle, mutta siellä nainen oli herännyt! Ajattelin, että herranjestas, sattuuko tällaista useinkin? Aloin tutkia asiaa. Sain tietooni, että ihmeelliset heräämiset ruumishuoneella ovat suhteellisen yleisiä – löysin tapauksen tapauksen jälkeen. Mieleeni heräsi kysymyksiä: mitä silloin tapahtuu? Miltä tuntuu herätä ruumishuoneella?

Jane Rizzoli ja Maura Isles ovat kirjojesi päähenkilöitä. Kuinka kuvailisit heitä?

– Jane on kyllä melkoinen akka! Hänen piti oikeastaan kuolla! Olin suunnitellut kirjoittavani tälle hahmolle lopun heti hänen ensimmäisessä kirjassaan, mutta kun pääsin kirjan loppuun, tuntui, ettei hahmo haluakaan kuolla. Se yllätti minut itsenikin. Aloin miettiä, että ehkä Jane tarvitsee oman kirjan.

Jane Rizzolin hahmoa varten tutustuin naispoliisien työhön ja tehtäviin Bostonissa. Se on rankkaa. Huomasin, että naispoliisit joutuvat tekemään paljon työtä selvitäkseen niin sanotussa miesten maailmassa.

Maura taas on oikeastaan enemmän itseni kaltainen, hieman pidättyväinen ja pohdiskeleva. Mauran henkilöhistoria on myös lainattu itseltäni. Hän on opiskellut samassa collegessa kuin minä ja hänen pääaineensa oli sama kuin minulla. Maurassa ja minussa on muutenkin paljon yhteistä. Me esimerkiksi pidämme samoista viineistä.

Uusin kirjasi Luutarha on historiaan sijoittuva trilleri. Se on hieman erilainen kuin muut kirjasi. Miltä historiallisen jännärin kirjoittaminen tuntui? Mistä löysit tämän aiheen?

– Tutustuin aiheeseen kun valmistelin luentoa Frankensteinin kirjoittaneesta Mary Shelleystä. Shelleyn äiti oli kuollut ”lapsivuodekuumeeseen”. Jäin pohtimaan tätä ilmeisen yleistä 1800-luvulla vallinnutta epidemiaa. Vaikka olen lääkäri, en ollut siihen aikaisemmin törmännyt.

1830-luvulla sairaaloissa ei tiedetty mitään bakteereista. Lapsen synnyttäminen sairaalassa oli vaaran paikka! Lääkärit eivät pesseet käsiään synnytysten tai leikkausten välissä, joten bakteerit siirtyivät välittömästi veren mukana ihmisestä toiseen. Lääkäri saattoi siis tulla synnytykseen suoraan ruumiinavauksesta ja levitti tappavia bakteereja äidistä toiseen. Lääkärit siis kirjaimellisesti tappoivat ihmisiä tietämättömyytensä takia.

Kirjassa on mukana myös tosielämän henkilö Oliver Wendell Holmes, joka opiskeli tuolloin lääketiedettä. Hän kirjoitti myöhemmin tutkielman, josta tuli todella uraauurtava. Hänen tutkimuksensa bakteereista ja tautien etenemisestä paljasti erään tärkeän seikan. Lääkäreiden tulisi aina potilaan tutkittuaan pestä kätensä!

Tästä lääketieteen historian synkästä vaiheesta Luutarha lähti siis rakentumaan.

Olet tehnyt valtavan hienon työn kuvaamalla 1830-luvun ihmisiä ja vanhaa Bostonin kaupunkia. Millaista taustatyötä teit uutuuskirjaasi varten?

– Se vei jonkin aikaa. Sain käsiini kyseisen ajan sanomalehtiä, niistä oli todella suuri apu. Sanomalehtien myötä pääsin kiinni tuon ajan arkielämään ja tapahtumiin.

Asun itse Bostonin lähellä, joten pystyin tekemään tutkimustyötä. Bostonin vanha kaupunki on onnekseni säilynyt aika ennallaan, joten sitä oli sinänsä helppo kuvailla kirjassa.

Onnistuin myös saamaan käsiisi todellisen aarteen: lääkärikirjan 1830-luvulta. Se oli yllätys minullekin, kuinka kirjassa kuvailtiin ja neuvottiin erilaisia lääketieteen menetelmiä. Se oli kuin tietokonemanuaali. ”Sido potilas kiinni. Pyydä hoitajaasi pitelemään potilaan jalkaa paikallaan. Aloita sahaaminen.” Karmeaa luettavaa…

Mikä mielestäsi on parasta kirjailijan työssä?

– Ehdottomasti se, että voin itse elää omien fantasioiden ja haaveideni mukaan. Saan toteuttaa itseäni. Oikeastaan nuorena halusin esimerkiksi astronautiksi ja arkeologiksi. Myöhemmin olen saanut viettää muun muassa viikon Nasan tukikohdassa ja tehdä taustatyötä. Se oli uskomattoman hienoa!

Kuten henkilöni Maura Isles, olen myös opiskellut arkeologiaa. Egyptologia onkin seuraavan kirjani aihe. Se ilmestyy syyskuussa 2008 Yhdysvalloissa. Uusin kirjani kertoo muumioista. Yhdysvalloista on löytynyt noin 250 muumiota. Niitä on löytynyt mitä kummallisimmista paikoista, kuten ullakoilta ja museoista. Muumioita on tutkittu Amerikassa viime aikoina magneettikuvauksissa. Olen päässyt etuoikeutetusti mukaan tutkimuksiin seuraamaan, kun muumiota. Laitteella voidaan selvittää muumion ikä, sukupuoli ja mahdollisesti myös kuolinsyy.

Seuraava kirjani alkaa siitä, kun museon kellarista löytyy muumio. Magneettikuvauksissa muumion jalasta löytyy luoti… Uusimmassa jännärissäni myös Jane Rizzoli ja Maura Isles palaavat. Uskon, että heillä on vielä monta tarinaa kerrottavanaan.

Tess Gerritsen vieraili Suomessa 13.–14.8. 2008

Osta tämä kirja Suuresta Kuusta.

 

Comments

Teksti:Emmi Jäkkö
Avainsanat: bakteerit, kauhuelokuva, kirjat, lääkärit, lääketiede, museot, muumiot, poliisi, sairaalat, sanomalehdet

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *