Täytyykö kirjailijan olla hyvännäköinen?

Yleensä tapana on kitistä siitä, kuinka ajat muuttuvat kaupallisemmaksi. Ja tottahan tuo on. Kustantamisessakaan ei ole kysymys hyväntekeväisyydestä, vaan siitä, että kustantamo saa tuottoa investoinnilleen. Epävarmin investointi on aina esikoiskirjailija, mutta ilman esikoiskirjailijoita ei ole tulevaisuutta. Vanhat suositut nimet lopettavat kirjoittamisen jossain vaiheessa jo luonnollisen poistuman kautta.

Mutta silmiini on iskenyt, että esikoiskirjailijat alkavat olla samasta muotista. Ainakin ne, jotka edes pääsevät kritiikkeihin ja lehtijuttuihin asti. Tyypillinen lehtiin asti päässyt esikoiskirjailija on noin kolmekymppinen, kaunis ja koulutettu nainen. Kirja kertoo usein ko. ikäryhmän naisen irtiotosta arjesta ja kuinka häntä piinaavat menneisyyden haamut tai siitä, kuinka tylsä ja ikävä mies vaihetaan jännittävämpään painokseen. No, ehkä hieman kärjistettyä, mutta huolissani olen siitä, että yksipuolistuuko kirjallinen maailma, kun julkisuutta saavat vain tietyntyyppiset kirjailijat.

Joskus kauan sitten ulkonäöllä ei olisi voinut olla vähempää merkitystä. Jos Dostojevskin kuva olisi pyörinyt aikanaan netissä ja muussa markkinoinnissa, lukeva ja ostava yleisö olisi vain pelästynyt. Ihmisten oli yksinkertaisesti pakko tehdä ostopäätöksensä pelkän tekstin perusteella. Kirjojen kansitaidekin oli kuin yhdestä muotista, joten kivan kannen perusteellakaan kirjaa ei voinut valita.

Mieskirjailijat ovat taatusti naiskirjailijoita helpommassa asemassa tänä päivänäkin. Tuskin mieskirjailijoiden ulkonäköä tarkastellaan kaupallisessa potentiaalissa samalla tavoin kuin naiskirjailijoiden. Tosin eivät nuoret mieskirjailijatkaan ole ladosta repäistyjä.

Olen pohtinut, että pärjäisikö nykyisin enää tuskallisen ujo kirjailija, joka ei ainakaan selvinpäin uskaltaisi mennä itseään markkinoimaan kirjamessuille. Vaikeaa se olisi, tai sitten täytyisi olla sellainen superlahjakkuus, että kirjat myisivät muutenkin.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Dostojevski, Esikoiskirjailijat, kustantaminen, kustantamot, mieskirjailijat, naiskirjailijat

Kommentit

Voi, kun nassulla pääsisikin lehtiin. Ei ole auttanut tai sitten johtunee siitä, että ei ole tarpeeksi nassua 😀

Kirjailijalla pitää olla karismaa, ja karisma ei taas ole ulkonäköasia. Jos on riittävän hyvä kirjailija on aivan samantekevää miltä hän näyttää. Viisas tai älykäs ihminen on aina karistmaattinen tavalla tai toisella. Ihan turhaa pelätä että kauneus ratkaisisi.

Onneks poikkeuksiakin löytyy sliipattujen ja tuotettujen kirjailijoiden joukosta. Esim. Juha Vuorinen löysi oman juttunsa Juoppohullun päiväkirjoillaan, tosin omakustantajana hänkin.

Nyt kyllä komppaan sataprosenttisesti. Ihan sääliksi käy kirjailijoita, joiden tarvitsee olla nykyään niin puleerattuja ja stailattuja, esiintyä naistenlehdissä ja kirjamessuilla, ehkäpä aamu-tv:ssäkin.

Ainoa poikkeus tähän taitaa olla Ilkka Remes, mutta hänen kirjojaan mainostetaankin ihan valtavasti. Niin paljon kustantamo pystyy panostamaan vain muutaman kirjailijan markkinointiin, loput joutuvatkin sitten tekemään markkinointinsa itse omalla persoonallaan.

Erityisesti inhoan ruotsalaista tapaa, jossa ängetään kirjailija teoksensa kansikuvaan (Marklund, Lapidus). Kyllä kai tekstin pitäisi edelleenkin olla se tärkein asia, ei se että kirjailija on hyvännäköinen? Tästä syystä minulla on edelleen Stockholm noir -trilogia lukematta, vaikka olen kuullut siitä paljon kehuja.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *