Tapani Bagge: Valkoinen hehku

Tapani Bagge, Valkoinen hehkuLukemisen lähettiläät

Kaksi kirjailijaa saattoi sanaa Kuopiossa. Koululaiset kiinnostuivat.

Kirjailija Seita Parkkola saapuu hotelli Puijonsarven aamiaiselle tasan kello kahdeksan. Lounasravintolan remontin vuoksi aamiainen tarjoillaan hotellin tummanpuhuvassa yökerhossa. Peilit ja bändijulisteet kehystävät buffet-pöydän ympärillä verkkaisesti käyskenteleviä hotellivieraita. Parkkola on tullut Kuopioon jo edellisiltana. Hänen on määrä esiintyä yhdessä kollegansa Tapani Baggen kanssa kuopiolaisissa kouluissa, kertoa kirjailijan työstä ja ehkä samalla käännyttää lukemisen ja kirjallisuuden pariin uusia opetuslapsia. Kirjailijat on tuonut Savoon Lukukeskus, joka järjestää satoja kirjailijavierailuja vuodessa lähinnä kouluihin ja kirjastoihin.

Tapani Baggea ei näy aamiaisella, mutta Seita Parkkola ei epäile hetkeäkään, että mies olisi nukkunut pommiin. Parkkola on itse kokenut kirjailijavieras, mutta yli sadan vierailun Baggeen verrattuna hän on vielä noviisi. ”Bagge on reissannut näissä merkeissä Inkoosta Ivaloon”, Parkkola sanoo kahden pahvikupin ääressä, joista toisessa on kahvia ja toisessa tuoremehua.

Nykypäivän kirjailija ei ole lukkiutunut työhuoneeseensa tai baareihin. Hän jalkautuu, viettää jopa keikkaelämää. Mutta eikö ahkera esiintyminen ole pois itse kirjoittamiselta? ”Onhan se!” Parkkola naurahtaa. ”Mutta toisaalta tunnistan itsessäni viehtymyksen liikkeellä oloon.”

Mutta missä on Bagge? Kello lähestyy uhkaavasti puolta yhdeksää. Parkkolan puhelin heläyttää aran melodian yökerhon bassotaajuuksien murjomille seinille: Bagge on jo hotellin aulassa odottamassa, aamu-uinnin ja varhaisen aamiaisen terästämänä.
Valmiina saattamaan sanaa: kirjallisuus, lukeminen, Kuopion aamu!

Jerry Cottonin kirjailijakoulu

Puoli yhdeltätoista Parkkola ja Bagge ovat siirtyneet Neulamäen koululta Kalevalan koululle. On päivän toisen esiintymisen vuoro. Neljännen kerroksen luokassa kaksikkoa odottelee nelisenkymmentä kahdeksasluokkalaista. Parkkola säätää videotykkiä, Bagge lappaa muovikassista reilun pinon kirjojaan tyhjälle pulpetille.

Bagge aloittaa. Hän ottaa tukevan haara-asennon, työntää kätensä housujensa taskuun ja nostaa leukaansa. Vartijamaisen olemuksen takaa paljastuu kuitenkin juoheva jutustelija, jolla on nauru herkässä. Bagge kertoo kirjoittaneensa työkseen 25 vuotta ja julkaisseensa tänä aikana 40 teosta.

”Arvaako kukaan, minkä ikäisenä kirjoitin ensimmäisen kirjan?” Bagge kysyy.
”Neljätoista! Viisitoista!” ehdotetaan, ja väärin menee.

Bagge oli 12-vuotias kirjoittaessaan Gubbe ja kumppanit -kirjan. Hän sitoi opuksen itse ja piirsi siihen vielä kansikuvankin. Kirjailijan ammatti oli nuoresta klopista asti selkeä päämäärä. Kun koulussa piti kirjoittaa aine, hän kirjoitti kirjan.

Myöhemmällä iällä Bagge kunnostautui kirjoittamalla kymmenisen vuotta Jerry Cottoneita. Kasiluokkalaisten edessä hän on edelleen ylpeä ensimmäisen Cottoninsa nimestä ja vilauttaa keräilyharvinaisuutta palavien katseiden editse. ”Kohtuus kaikessa, ruumis päivässä. Hieno nimi, eikö?”

Saman tien kirjailija alkaa ladella muutamia perusohjeita kirjoittajalle. Ensimmäinen on, ettei kirjoittaessa kannata jäädä odottelemaan inspiraatiota. Toinen, että työ kannattaa suunnitella etukäteen ja kolmas, että taustatyö täytyy tehdä perusteellisesti.

Paikka, kuva, tarina

On Seita Parkkolan vuoro. Hennon kirjailijattaren äänessä on rauhallista varmuutta, joka saa takarivinkin pojat oikaisemaan ryhtinsä. Kun Parkkola käynnistää diaesityksen, oppilaat nojautuvat eteenpäin ja tunnelma virittyy entisestään. Parkkola kertoo viimeisimmän nuortenromaaninsa Viiman syntyprosessista ja toteaa kameran olevan hänelle toinen muistikirja. Kankaalle heijastuu vanhoja purkutuomion saaneita rakennuksia ja heitteille jääneitä miljöitä, niin Turusta kuin Lontoostakin. ”Hylätyt paikat ovat täynnä mahdollisuuksia”, Parkkola sanoo. Ja mahdollisuudet avaavat vuorostaan tilaa kertomuksille, tarinoille. Viiman keskiössä onkin nuorten omalakinen maailma, mahdollisuuksien talo.

Eräs kahdeksasluokkalaisista kysyy, miten luvallisia kirjailijan retket vanhoihin hylättyihin rakennuksiin ovat olleet. ”En kehota ketään tunkeutumaan omin luvin tällaisiin rakennuksiin”, Parkkola vastaa. ”Aina pitäisi ensin kysyä talonomistajalta lupa ja muistaa, että hylätyissä rakennuksissa pitää osata katsoa eteensä.”

Parkkola huomauttaa, että hänen kirjoittamisensa eräs perusedellytys on tarkka ympäröivän miljöön havainnointi, sen dokumentointi ensin kuvin ja sitten kirjallisesti. Esityksensä lopuksi hän antaa oppilaille tehtävän: ”Miettikää joku paikka, ottakaa siitä kuvia ja kehitelkää näistä lähtökohdista tarinoita.”

Hyvät ja huonot lukijat

Kirjailijavierailun jälkeen kahdeksasluokkalaisilla on ruokailu. Minna, Saija, Erika ja Johanna ovat istuneet Parkkolan ja Baggen esitysten ajan eturivissä. Tyttöjen mielestä kummankin osuus oli oikein kiinnostava. ”Tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli itsekin kirjoittaa ja pistää ylös tuntemuksiaan”, Johanna kertoo. ”Olen kiinnostunut skeittariympyröistä. Se ei olisi kirjan aiheena yhtään hassumpi.”

Tunnustaako kukaan kirjoittavansa? Hetki sitten Baggen ja Parkkolan tiedustellessa kukaan luokassa olleista ei myöntänyt sitä. Entä näin pienemmässä piirissä? Tytöt kieltävät, yksi sanoo pitävänsä kyllä päiväkirjaa. Tekeekö kenenkään mieli ruveta edellisen pohjalta kirjailijaksi? ”Ei!” tytöt vastaavat, mutta myöntävät haluavansa tutustua Baggen ja Parkkolan kirjoihin lähitulevaisuudessa.

Äidinkielenopettajat vaikuttavat tyytyväisiltä kirjailijavierailun antiin. Sekä Susanna Jäkälä että Minna Miettinen toivoisivat vastaavanlaisia tilaisuuksia useamminkin. ”Täällä meillä viimeisin kirjailijavierailu oli kolmisen vuotta sitten”, Miettinen kertoo. ”Joten näille kahdeksasluokkalaisille tämä oli ehkä ainoa kirjailijakontakti.” Äidinkielenopettaja Miettisellä on selvä näkemys nuorten lukemisesta: ”Se on sama kuin kirjoittamisen kohdalla. Keskikohta on aika ohut. Lukeminen on joko tosi heikkoa tai tosi vahvaa, puoliväli tuntuu puuttuvan täysin.”

Sanojen vuoksi matkalla

Viimeisen esiintymisen jälkeen Parkkola ja Bagge hengähtävät torinlaidan kuppilassa. Pulu hypähtää Partasen kalakukkovaunun alle turvaan, kun torin poikki kulkevat immeiset kiiruhtavat koteihinsa. Iltapäiväruuhkaa ei edes lasinkirkas taivas tyynnytä. Lukemisen ilon matkasaarnaajat ovat uupuneita mutta tyytyväisiä päivän saldoon. Vastaanotto oli hyvä, kuopiolaiset teinit kuuntelivat kirjallisuuden evankeliumia herkeämättä.

Yhteisesiintymiset ovat poikkeuksia sekä Baggelle että Parkkolalle. Molemmat tuntuivat kuitenkin nauttivan, heidän välilleen alkoi syntyä myös yhteinen koreografia. ”Niin!” Parkkola innostuu. ”Sitä osasi odottaa, mitä toinen sanoo seuraavaksi ja pystyi itse annostelemaan asiansa oikeissa suhteissa.”

Kirjailijakollegat alkavat kertoilla anekdootteja kouluvierailuistaan. Parkkola muistelee vierailuaan Eskilstunan suomalais-ruotsalaiseen kouluun. Siellä hän lähes järkyttyi oppimisen oloista. ”Koulurakennus oli kamalassa kunnossa. Se muistutti varastoa, jossa säilytettiin lapsia”, Parkkola kertoo. ”Suomalaiset kuuluvat Ruotsissa edelleen maahanmuuttajiin.”

Toissa vuonna Parkkola kävi Iranissa ja tutustui paikallisiin kouluihin. Yadzin kaupungissa oli tyttökoulun portin eteen maalattu Yhdysvaltain, Britannian ja Tanskan liput. ”Aina kun tytöt kulkivat koulun portista, he talloivat lippurintaman”, Parkkola sanoo.

Parkkolan latte on vetäytynyt korkean lasin pohjalle ohueksi italialaiseksi hymyksi, Baggen tummasta tšekkiläisestä oluesta on vain resuinen vaahtopitsi jäljellä. Savolaisittain murretut sanat kimpoilevat seinistä ja saavat kirjailijat höristelemään korviaan. Sanojen vuoksihan he täällä Kuopiossakin ovat olleet, materiaalinsa ja intohimonsa ylistäjinä, kirjallisuuden puolestapuhujina.

”Jos junailijalla olisi vielä pilli, niin nyt se viiltäisi ilimoo”, Bagge toteaa ja nousee tuoliltaan. Parkkolan raatakylkikukko lähtee myöhemmin. Kirjailijakollegat lyövät toverillisesti kättä, nyökkäävät. Sanoja ei juuri nyt tarvita.

Teksti: Markku Kaskela, Tomi Kontio/ SK

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Tapani Bagge, Valkoinen hehku

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *