Talking globish? Kielemme kohtalo

Vaalituloksen jälkeen olemme saaneet kuulla, että hallituksen synnyttäminen on haasteellista. Mitähän se tarkoittaa? Onko tuo löperö sana haastavan diminutiivi. Silloin kai hallituksen synnyttäminen olisi melko vähän haastavaa ja sitä puhujat eivät tarkoittane.

Haasteellisuuden ällötys kohtaa meidät joka päivä.

Listataanpa muita inhokkeja: johtava, pitkässä juoksussa, asiakaslähtöisyys ja strategian jalkauttaminen. Ja miksi ihmeessä kaikkea kaurapuurosta kirjahyllyyn pitää nykyään kutsua ratkaisuksi. Viimeisimmästä Fit-lehdestä bongaisin kiintoisan termin naamaposeeraus (uusi jumppalaji). Miltä suomen kielen tulevaisuus oikein näyttää?

PÄÄSIÄISVIIKONLOPPUNA etsin vastauksia Kielemme kohtalo -tietokirjasta (Gaudeamus, 2011). Tekijät Vesa Heikkinen ja Harri Mantila antavat kaltaiselleni kielenrakastajalle toivoa: suomi elää ja elämöi!

Kielen muuttumattomuus ymmärretään Heikkisen ja Mantilan mukaan turhan usein synonyymiksi kielen hyvyydelle ja puhtaudelle. Näin ei ole; kieli on luonteeltaan elävää ja muuttuvaista. Vieraat vaikutteet saavat kielen uusiutumaan. Ne ovat osoitus kielen elinvoimaisuudesta. Blogi, blogata, bloggaaja, bloggaaminen, bloggaus – ihan selvää suomea! Toisaalta vanhoja sanoja käytetään uusin merkityksin. Kaikkihan tietävät, että mäyräkoira ei ole pelkästään eläin. Niin ikään yhteydestä riippuen äijä ei ole ikämies vaan tosimies.

SUOMEN uhkana eivät ole uudet sanat, eivätkä kieltä innovatiivisesti käyttävät lähiönuoret tai lisääntyvä maahanmuutto, vaan englantia suomeen sekoittavat tutkijat ja bisnesmiehet sekä kaikkinainen yleishölynpöly. Hyvä esimerkki on poliittista keskustelua hallinnoivat hämäävät sanat kuten kestävyysvaje ja huoltosuhde.

ENTÄ sitten englanti? Globish eli globaalienglanti on Heikkisen ja Mantilan mukaan nykyinen lingua franca, jonka ylivalta leviää. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä globish on ”vain” viestintäväline. Äidinkielemme suomi sitä vastoin on osa identiteettiämme. Siksi kieliasiat kuumentavat tunteita. Mitä teette kielelleni, teette minulle!

Globishia vaarallisempi kaveri on suolanti eli suomea ja englantia yhdistävä kielenkäyttö. Yksi esimerkki on yritysnimet. Vai mitä sanotte siitä, että Savonlinnan puhelin on tätä nykyä Blue Lake Communications eli tuttavallisesti BLC? Toki minäkin ”forwardoin” työkaverilleni meilin heti, kun selvisin edellisestä ”deadlinestä”.

HEIKKISEN ja Mantilan oiva opus panee lukijan aivot liikkeelle. He muistuttavat, että ihmisen ensimmäinen kieli on murre eikä suinkaan yleiskieli. Murre on kenelle tahansa monikäyttöinen väline tunnelmaa virittävästä pulputtelusta politiikan iskusanoihin. Kirjoittajat tarjoavat tulevaisuudenvision vuodelle 2049. Suomi on silloin ”elinvoimainen kieli, jossa on entistä enemmän lainasanoja ja muuta vierasta vaikutusta”. On syntynyt uusia kielenkäyttötapoja ja tekstilajeja. Julkisuudessa käytetty suomi on muuttunut yhä vaihtelevammaksi.

Uhkakuvaksi piirtyy syventynyt kielellinen hajaannus ja epätasa-arvo. Yhteiskunnan kellarikerroksiin joutuvat yleiskieltä huonosti taitavat tai taitamattomat, työttömyyden rasittamat ihmiset. Sellaisessa Suomessa on ikävä asua. Kysymys kuuluukin, mitä sinä ja minä voimme tehdä kielemme/yhteiskuntamme hyväksi?

 

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, blogit, Gaudeamus, kieli, kirjat, kulttuuri, tietokirja

Kommentit

Peruskoulu toi mukanaan pakkoenglanin ja sitä samaa tulee joka tuutista niin ei ihme että kielemme rappeutuu…Kuvottavinta mitä tiedän on tuo säättely eli jos sää sillee niin sä teet tällee…Englanninkieli on maapallolle eniten levinnyt saaste…

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *