Syntinen lehti kestävään elämään

Oletteko jo tutustuneet Huiliin? Lehti on laadukas: kertomuksia ekologisesti kestävän elämän mahdollisuuksista kriittisellä otteella, tyylikkäästi taitettuna ja kauniisti kuvitettuna. Arvokkainta Huilissa on, että se nostaa esiin vaiettuja puheenaiheita. Kuten vaikka sen, että lisääntyminen on ympäristöongelma – myös täällä Suomessa.

Herkullisia ovat Kyösti Niemelän kolumnit, joissa hän tarjoaa tuoreita näkökulmia kulttuuriin. Oletteko esimerkiksi havainneet sen, että romaaneissa – toisin kuin elokuvissa – mainitaan kovin vähän tuotemerkkejä. Ei liene kirjailijoilla ainakaan vielä product placement -diilejä!

Yksi mieleenpainuvimpia juttuja on ”menkat marginaalissa”. Artikkeli tarkastelee sitä hämmästyttävää tosiasiaa, että kuukautisista ei juuri koskaan puhuta. Edes kaunokirjallisuudessa ei juuri esiinny kuukautiskuvauksia. Sen sijaan kuukautisiin liittyy yhä runsaasti sosiaalisia ja uskonnollisia tabuja. Modernissa yhteiskunnassamme ne on tosin korvattu sivistyneellä salailulla.

Nautin myös kertomuksesta luostarilomasta. Kun äiti ei arjen touhotuksen keskellä löytänyt aikaa keskusteluille 15-vuotiaan tyttärensä kanssa, hän päätti viedä tytön lomalle firenzeläiseen nunnaluostariin. Vasta siellä, punaviinilasin äärellä tulivat aikuistuvan nuoren naisen varovaiset kysymykset: millainen oli äidin eka kerta, miten rakentaa omaa elämää.

Mieleeni tuli vaihto-opiskeluvuoteni, jonka vietin kymmenen vuotta sitten Firenzessä. Sypressit, Botticelli, höyhenkevyt elämäntyyli. Balsamico, jota join suoraan pullosta. Maailman paras pasta, jonka söin pikkuriikkisessä ravintolassa, pikkuriikkisessä kylässä. Ja isäntä, joka soitti yöllä sanoen rakastavansa.

Suloista sunnuntaita! Ja kestäviä ajatuksia.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: ajatuksia, internet, Italia, kuluttaja, lehdet, lukeminen, media, Ruoka, sielu & ruumis, tyyli, ympäristö

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *