Suvi Ahola ja Satu Koskimies: Joka tytön runokirja

Joka tytön runokirjaSuvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.): Joka tytön runokirja, Tammi

Jokaisessa naisessa elää pieni tyttö. Ja mistä on ovat nämä tytöt tehty? Niistä tutuista mansikoista tietenkin, mutta myös siskonpedeistä ja bestiksistä, herkkyydestä ja sydänsuruista ja eletystä elämästä. Tyttöyden ikuista olemusta valottaa Tammen  Joka tytön runokirja.

Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Joka tytön runokirja on eri-ikäisten tyttöjen puheenvuoro. Kantavana ajatuksena on, että tyttö tulkitsee tyttöyttä parhaiten. Mukana on 60 naislyyrikon tekstejä. ”Kirjan idea lähti edellisestä yhteisprojektista Satu Koskimiehen kanssa, josta meille molemmille jäi voimakas tyttöysisku”, kuvaa Suvi Ahola. ”Tuntui myös, että nykylyyrikoille tämä oli tärkeä aihe. He kuvaavat tyttöyttä arvostavasti. Tuntuu, että usein teksteissä tyttöys ohitetaan, siirrytään lapsuudesta suoraan naiseuteen.”

Runoissa tyttöyttä käsitellään vanhoissa sananlaskuissa, suomalaisten naisrunoilijoiden teksteissä ja rokkimimmien laulunsanoilla. Suvi Aholan mukaan vanhemmat sananlaskut eroavat laulunsanoista paljon, mutta tekstien tyttöydessä on myös paljon samaa. ”Nykypäivän tytöillä on erilainen asenne; vahvoja tunteita ja voitonriemua. Tyttöys on rajua aikaa, johon kuuluu voimakkaita tunnelatauksia. Näin on aina ollut, mutta nykyajan tyttöyteen kuuluu myös, että on lupa olla oma itsensä. Toisaalta samana ovat pysyneet naiseuden biologia ja perusjärkytykset sekä rakkauden pettymykset ja tragediat.”

Tyttöyden tunteet ovat meissä jäljellä

Esipuheessa Ahola ja Koskimies kiteyttävät runokirjan annin: ”Tyttö ei ole sisältäsi koskaan kuollut. Näissä runoissa Sinä heität lettinauhasi metsään, riuhdot itsesi irti Äidistä ja muutut villijalkaiseksi eläimeksi! Mutta silti jäät eloon Naisen sisälle, ja pysytkin hengissä – lopun ikääsi.”

Naiseus vai tyttöys? Missä iän mukaan menee tyttöyden rajapyykki?
”Tyttöys on tietty aika elämässä. Siihen kuuluu itsenäistyminen ja oman identiteetin ja seksuaalisuuden syntyminen. Tyttöys ei kuitenkaan lähde meistä. Se jää kaikkien naiseuden muutosten kerrosten alle. Runoissa ilmenevään tyttöyteen voi kuka tahansa samaistua, sillä ne tunteet ovat meissä jäljellä edelleen”, Ahola pohtii.

Vanhoillakin naisilla on sukat makkaralla

Tässä hyvät naiset on runollista purtavaa suorasukaisista runoista eroottisiin kuvauksiin ja hempeästä romantiikasta herskyvään lapsuuteen. Runot etenevät teoksessa kuin aikajanalla. Aholan mukaan runous tekstimuotona tuntui kuin itsestäänselvyydeltä. ”Runous on tiivistämisen taidetta. Runous mahdollistaa vahvojen tunteiden oivalluksen”, hän tiivistää.

Teoksessa tyttöys syntyy sisarkateuden kautta, kun pikkusisko saa tissit ennen vanhempaa. Pieni turhamaisuus voi olla tyttöyden kruunu. Anni Sinnemäen sanoituksessa uuden leningin hankinta menee kaiken muun edelle. Tyttöydessä etsitään myös hyväksyntää ja rakkautta. Kristiina Wallin runossa tyttö yrittää turhaan olla prinsessa, vaikka herne murenee patjan alla, eikä sammakko muutu prinssiksi pussailusta huolimatta.

Paita ja peppu -ilmiö kuuluu tyttöyteen kuin mansikat kesään. Ystävyys on 110-prosenttista ja tiivistäkin tiiviimpää. Mutta niin katoavaista on ystävyys, jos tytöt rakastuvat samaan poikaan. Maija Vilkkumaa laulaa, että ”Ei saa surettaa” ja kertoo tyttöjen ystävyydestä. Mutta prinsessaleikkien keskellä on myös laskelmointia, kun 7-vuotias Tuija varmistaa, ettei naapurintytön juhliin saavu muut kuin hän: ”jos ei itselleen hanki ystävää / sitä yksin jää”.

Irti äidistä

Tyttö kokee arkaa lempeä ja rakastuu toisen omaan sulhaseen, pohtii oikeaa hetkeä rakastua ja on Anna-Leena Härkösen mukaan ”niin retkussa, että oksettaa”. Hurmassa unohdetaan järki ja antaudutaan tunteelle. Mutta ihastuksen maailmassa myös petetään ja jätetään, sanotaan hyvästejä pojan olkapäätä vasten itkien ja haudan äärellä.

Tyttöyteen kuuluu itsensä riuhtominen irti äidin otteesta. Nuoruudessa maailman kohtaa itsetietoinen nainen. Tiina Pystynen kirjoittaa, että ”En ole Prinsessa Ruusunen unessaan / herätän itse itseni (–)”. Tyttöyttä on myöntää, ettei ole vogue, mutta silti arvokas ja ihana. Eikä tyttöys lopu ikääntymiseen. Runokokoelmassa myös vanhoilla naisilla on sukat makkaralla. Helena Anhava runoilee, että ”Kun alkaa olla kyllin vanha. Uskaltaa olla nuori.” Vanhempi tyttönen käyttää kynää muuhun, kuin roikkutissien testaukseen, vaikka niin neuvotaan.

Osa tyttöyttä on äiteys. Riina Katajavuoren tekstissä raskaus on hiljaisuutta, odotetaan äänettömyyden keskellä, kun mikään ei kerro, mitä sisällä tapahtuu. Satu Salminiityn runossa Äidilleni, kirjoittaja toteaa, että tyttönä kuullut lauseet siirtyvät geenien lailla eteenpäin, kun niitä toistellaan omalle lapselle.

Joka tytön runokirjassa ei kohdata anoreksiaa, loppuun palamista, paniikkihäiriötä, lapsettomuutta tai perheväkivaltaa. Teos puhuu realistisesti, mutta positiivista kieltä. Koruttomassa arjessa tyttöyttä voi siis ammentaa ihanista asioista.

Heidi Niva

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/joka-tyton-runokirja]

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Joka tytön runokirja, Satu Koskimies, Suvi Ahola

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *