Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä

Puhu nytJoka viides suomalainen nainen kokee arjessaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Naisiin kohdistuva perheväkivalta koskettaa Suomessa 100 000 naista vuosittain, ja kun mukaan lasketaan heidän läheisensä – lapset, vanhemmat, sisarukset ja ystävät – ongelma on jo valtava. Asiasta olisi tietysti helpompi vaieta, mutta Otavamedian Anna-lehti ei aio tehdä niin.

Lähisuhdeväkivallan uhreille ja heidän läheisilleen avun hakeminen on edelleen vaikeaa. On aika madaltaa kynnystä ja puhua ongelmasta. Anna-lehti haluaa rohkaista miettimään, elääkö lähelläsi joku, joka tarvitsisi apua?

Annan Puhu nyt. –kampanja perustuu Annan ja Ensi- ja turvakotien liiton teettämään tutkimukseen naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta. Kampanja on suunniteltu kolmivuotiseksi projektiksi, jonka yksi merkittävä osa on yhteistyö Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan ”Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä” – produktioiden kanssa. Produktioon kuuluvan kirjan ja tuplalevyn kustantaa Teos syksyllä 2011. Samaan aikaan kantaesitetään Kansallisteatterissa kirjan teksteihin ja levyn musiikkiin perustuva musiikkiteatteriesitys ”Kertomuksia keittiöstä”. Kokonaisuuteen kuuluva single sekä video ilmestyvät tänään. Singlen julkaisee MuFarang International ja videon on tuottanut Animaatiokopla.

”Puhu nyt. Älä vaikene kuoliaaksi.” –kampanjan yhteinen tavoite on vähentää naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa Suomessa sekä kerätä yhdessä 100 000 euroa Ensi- ja turvakotien liiton työhön.

Kampanja toteutetaan yhteistyössä:
Otavamedia, Anna (Puhu nyt. –kampanja), Ensi- ja turvakotien liitto, Kustannusosakeyhtiö Teos, Suomen Kansallisteatteri, MuFarang International, Animaatiokopla.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: lehdet, media, musiikki, naiset, Otava, Teos, yhteiskuntakritiikki

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *