Sivullinen, Jenni Pääskysaari

jenni pääskysaariTunnustan. Ahdistun paksuista kirjoista. Ymmärrän, että maailmankirjallisuuden klassikkolista olisi huomattavasti lyhyempi ja köyhempi, jos siitä karsittaisiin osa teoksista pois liiaallisen sivumäärän takia. Siitä huolimatta, kun poimin käteeni yli 400-sivuisen järkäleen, kurkkuani alkaa puristaa, alan hengittää keuhkojen yläosalla ja hikipisaroita pulpahtelee nenän alle.

Haluan selittää. On olemassa ihmisiä, jotka eivät hamstraa ympärilleen kirjoja, eivätkä tiedä mihin tarttuvat seuraavaksi. Minä en kuulu heihin. Minulla on jatkuvasti – sekä työn puolesta että aivan silkasta hulluudesta – odottamassa korkea pino kirjoja, joiden lukemista en malttaisi odottaa. Kun sitten otan teoksen käsiini ja havaitsen sen olevan tukevahko nippu sivuja, ahdistun. En ole kovinkaan nopea lukija ja vaikka olisinkin, elämäntilanteeni on sellainen, että en voi vain rojahtaa joka päivä sohvalle ja nousta siitä 5 tunnin kuluttua hakemaan uutta kirjaa luetun tilalle.  Minulta menee kirjojen lukemiseen useampi päivä, joten mitä paksumpi kirja sitä kauemmaksi työntyy odottavien kirjojen pino. Minulla on hätä, että en ehdi lukea kaikkea haluamaani ennen krematoriota!

Paksut kirjat ovat myös todella epäkäytännöllisiä. Kuka haluaa raahata bussi- ja junamatkoja varten käsilaukussa kilon painavaa möhkälettä?! Laukku painaa jo valmiiksi 5 kiloa, vaikka en edes tiedä mitä siellä on! (Ei ainakaan niitä tavaroita joita sieltä yritän etsiä.)  Järkäle saa pahaa jälkeä aikaan myös kopsahtaessaan väsähtäneen lukijan otsaan. Ja onko yhtäkään himolukijaa, jonka kirjahyllyssä olisi monta metriä tyhjää tilaa?! Yhden paksukaisen valloittamalle pätkälle mahtuisi kolmesta neljään ohukaista. Kirjailijat, miettikää käytännöllisyyttä ja kosmeettisia haittoja!

En tiedä, musertuuko kukaan muu paksujen kirjojen taakan alle, mutta kerron silti mikä on tuonut minulle avun tähän ongelmaan. Sähkökirja. Kun kirja tärähtää elektronisen laitteen näytölle, se on aina yhtä ohut tai paksu, kevyt tai painava. Sain esimerkiksi Karo Hämäläisen Erottaja-kirjan sähköisesti jo loppukesästä, enkä edes vilkaissut sivumäärää ja hups!, yhtäkkiä olin lukenut sitä jo puoliväliin tarinan tempaistua minut totaalisesti mukaansa. Jos olisin saanut kouraani sinisen, kovakantisen version, todennäköisesti välteltyäni sitä ensin aktiivisesti pari viikkoa raahaisin sitä edelleen laukussani olkapää krampissa, useampi mustelma otsassa, loisin kaihoisia katseita odottavien kirjojen pinoon ja hengittelisin hetkittäin paperipussiin.

Comments

Teksti:Jenni Pääskysaari

Kommentit

Minä niin pidän tavastasi kirjoittaa – naurun pyrähdyksiltä ja hymyltä ei voi välttyä 🙂

Hei Jenni!
Olen yrittänyt etsiä kotiosoitettasi, jotta voisin lähettää sinulle lahjaksi uusimman kirjani, Kokonaisen.
Tarina kertoo pitkästä parisuhteesta, joka alkaa kokea kovia, kun perheen isäntä tutustuu nuoreen naiseen työpaikallaan.
Kirjan lukee kuulemma ”yhdeltä istumalta” ja viimeisin saamani kommentti siitä meni näin: ”.. se oli siis niiiiin hyvä, seuraavaa odotellessa”.

Vilkaisin tänään, että Vantaan kaupunginkirjastosta sitä jonottaa tällä hetkellä 17 ihmistä, joten sitä kautta voi olla hivenen hitaampaa…

Sähköpostivastaus: pia.tervo@gmail.com

Iloisin kevätterveisin, voimia töihin ja kotiin toivotellen,
Pia Tervo, Seinäjoki

Pelonsekainen ahdistus tulee kyllä paksuista kirjoista. Sähkirjaan en ole vielä tutustunut, mutta saatan hankkia jossakin vaiheessa jonkin lukulaitteen 🙂

Kieltämättä tosi paksun kirjan edessä tuntee sellaista pelonsekaista kunnioitusta sekoitettuna pieneen ahdistukseen. Eniten kuitenkin pelkään, että jos kirja ei olekaan hyvä, se runsas sivumäärä vain pahentaa asiaa. Toisaalta, pitäisi vain sitten opetella lopettamaan kirja kesken, olipa se ohut tai paksu, jos se tuntuu huonolta.

Sähkökirjaan en ole vielä tutustunut, mutta juuri noiden paksumpien kirjojen myötä saatan jossain vaiheessa jonkin lukulaitteen hankkia 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *