Siri Kolun Me Rosvolat voitti Finlandia Juniorin

Me rosvolatSiri Kolun romaani Me Rosvolat on juuri niin raikkaan anarkistinen kuin parhaat lastenromaanit ovat. Kuvituksen kirjaan on tehnyt Tuuli Juusela.

Vilja on rosvopäällikkö Hurja-Kaarlo Rosvolan heräteryöstö – tavallisesti Rosvolat nappaavat autoista vain karkkeja ja muuta syötävää, barbeja ja lehtiä. Mummolamatkalla ollut Vilja tulee mukaan vähän vahingossa, rosvoperheen omien lasten Helen ja Kallen seuraksi.

Tytön järkytys muuttuu pian ymmärrykseksi. Hänestä on hauskaa, kun kaahataan nasta laudassa, pysähdytään uimaan milloin huvittaa, ryöstetään karkkeja, paetaan poliiseja ja Viljan isää, pelataan jatsia, syödään ulkona ja nukutaan teltassa. Rahat ovat Rosvoloille yhdentekeviä ”hiirenpieruja”. Mutta kun he paljastavat rosvojen kesäjuhlilla vahingossa omistavansa melkoisen aarteen, he saavat peräänsä sekä poliisit että muut rosvot. Kaoottisten kemujen jälkeen Hilda-äiti alkaa haaveilla omasta sängystä, luku toukka Kalle kaipaa kouluun – ja varastettujen barbien tuunaaja Hele suunnittelee jo uuden sukupolven konnuuksia.

Siri Kolu (s. 1972) on esitysdramaturgi, ohjaaja ja teatteriopettaja. Hänen esikoisromaaninsa Metsänpimeä ilmestyi vuonna 2008.

 

Kirjakauppa Suuri Kuu

Comments

Teksti: Plaza

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *