Seppo Heikkinen: Mansikkakarnevaalit

Seppo Heikkinen, Mansikkakarnevaalit Nostalgia on ihanaa. Vajosin suloisesti nuoruuteeni lukiessani Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaaleja. Kirjan kannen kuvassa asvalttitie halkoo maalaismaiseman: tie vie suureen kaupunkiin, jossa rokki soi villisti ja jossa voi vapaasti lukea Philip Rothin Portnoyn tautia. Maalla vanhemmat pitävät Rothia pornokirjailijana.

Vanhemmat eivät muutenkaan ymmärrä, mitä nuoriso tekee; nuorilla on aivan oma kulttuurinsa. Ja miten tyhmää, että radio soittaa vain humppaa!

Romaanissa eletään kesää 1978. Poikajoukko lähtee Suonenjoen mansikkakarnevaaleille; ne eivät vedä vertoja Turun Ruisrockille, mutta ovat riehakkaammat kuin Pielaveden muikkufestivaalit. Mansikat ovat sivuseikka, tytöt ja viina pääasia. Niin tuttua.

Ja ne nostalgiset nimet: Alwari Tuohitorvi, Creedence Clearwater Revival, Frederik, Pekka Streng ja huippuravuri Charme Asserdal. Paitsi, että kirja värisyttää viisikymppisen muistoja, se kuvaa hienosti rajapintaa, jolloin Suomi alkoi muuttua.

Kesällä 1978 Kekkonen vielä hallitsi ja sotaveteraanit istuivat kaljabaareissa. Elettiin pysähtyneisyyden aikaa, mutta pinnan alla jo kupli. Punk villitsi, ja Pelle Miljoona valoi uskoa nuoriin rääkymällä: olen kaunis, olen rohkea. Sitten tulivat Koijärvi, prosenttiliike, Lepakko, pienlehdet… ja Rockradio.

Niin muuttui myös karnevaaleille lähteneiden poikien elämä, yhden hyvinkin dramaattisesti ja lopullisesti. Romaanissa en kuitenkaan kiintynyt poikiin, vaan aikaan, jolloin itsekin olin nuori.

Ulla Janhonen
Anna 16-17/ 2011

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Mansikkakarnevaalit, Seppo Heikkinen

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *