Seikkailu loppui Ukrainan aroilla

paakallosotilas

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, mutta suomalaisista SS-vapaaehtoisista vähemmän. Ne, jotka eivät sotahistoriaa tunne tuskin edes tietävät, että pataljoonan verran suomalaisia soti Hitlerin valiojoukossa 1941-1943 Ukrainan aroilla ja Kaukasuksella. Asiaa ei ole salailtu, mutta ylpeitäkään asiasta ei ole oltu.

Olavi Lempinen ja Manu Paajanen ovat kirjoittaneet kirjan Pääkallosotilas (Otava 2015) nuorimmasta elossa olevasta suomalaisesta SS-miehestä Aarne Kähärästä. Hän oli vasta 16-vuotias lähtiessään sotareissulle. Hän taisteli Kaukasuksella, mutta myös nykyihmiselle tutussa Donetskissa, Ukrainassa. Kähärän aikoina kaupunki tunnettiin vielä Stalino-nimellä.

Pääkallosotilaasta käy ilmi tai ainakin halutaan antaa ymmärtää, että suurimmalla osalla suomalaisista vapaaehtoisista ei ollut minkäänlaista kansallissosialistista vakaumusta. Kirja kertoo, että moni ei ymmärtänyt poliittisesta tai maailmanpoliittisesta tilanteesta mitään. He lähtivät ennemminkin seikkailemaan, vaikkakin seikkailu jäi monelle viimeiseksi. Tuskin vapaaehtoisiksi kuitenkaan hakeutui vasemmistolaisen maailmankatsomuksen omaavaa. 

Paljon kirjassa myös uhrataan tilaa todisteluun, että Waffen-SS, johon myös suomalaiset vapaaehtoiset kuuluivat, ei osallistunut sotarikoksiin, vaan SS:n erikoisyksiköt, jotka aloittivat hirmutyönsä rintamalinjojen takana taistelujoukkojen jo mentyä. Jälkeenpäin on mahdotonta enää arvioida, mikä on totuus.

Kirja on vahvasti Aarne Kähärän oma näkemys sotareissustaan ja sellaisena se toimii hyvin. Yleiskuvaakin yritetään antaa niille, joille sotahistoria ei ole tuttua. Aikojen muuttumisesta kertoo jo sekin, miten 16-vuotias voi edes selvitä äärimmäisen kovasta saksalaisesta sotilaskurista. Jos yksi hölmöili, niin kaikkia rangaistiin. Suomalaisille koitui kohtaloksi SS-koulutuksessa myös se, että Saksassa oli alkoholia varsin vapaasti saatavilla. Senhän tietää, mitkä olivat seuraamukset.

Sota itsessään oli vähintään yhtä julmaa Ukrainan aroilla ja Kaukasuksella kuin Suomen rintamillakin. Ellei julmempaakin, kun suurvallat ottavat yhteen kaikella voimallaan. Siinä pelissä suomalaiset vapaaehtoiset olivat väin häviävän pieni osanen, mutta moni suomalainen makaa yhä Ukrainan aroilla tuhansien muiden seassa. Jos pojat seikkailuretkelle todella lähtivät, seikkailu kuoli sinne. Moniko heistä edes tiesi, mitä varten he sotivat ja ajatteleeko 20-vuotias edes sellaisia.

SS-miehet Suomen valtio kutsui vähin äänin kotiin jo sodan aikana, koska selkeää oli, että Saksan sotaonni oli peruuttamattomasti kääntynyt ja rauhan saavuttamisessa suomalainen SS-pataljoona olisi ollut taakka. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisista SS-vapaaehtoisista tehtiin toisen luokan kansalaisia. Kähärä kertoo suoraan olevansa katkera. Vapaaehtoisilla ei esimerkiksi ollut pitkään aikaan asiaa valtion virkoihin.

Moni lähti kokonaan maasta ja teki uraa muiden länsimaiden armeijoissa, joissa SS-tausta yllättävää kyllä, ei aina katkaissut sotilasuraa. Myöhemmin asiat muuttuivat ja vapaaehtoiset saivat samat edut kuin muutkin veteraanit, mutta tuskin Linnan juhliin erikseen kutsutaan viimeistä suomalaista SS-miestä.

Sen verran arka asia lienee loppuun asti.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Aarne Kähärä, Manu Paajanen, Olavi Lempinen, Pääkallosotilas, SS, Suomalaiset SS-vapaaehtoiset

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *