Se ei tavallinen tarina: Runonruhtinaan nousu, uho ja tuho

Luin tässä hiljattain ja päivä kerrallaan kirjailija Arto Mellerin elämäkerran Romua rakkauden valtatiellä (Otava 2011). Tuon sinänsä ansiokkaan noin 600-sivuisen järkäleen on kirjoittanut Martti Anhava, joka tunsi kohteensa henkilökohtaisesti ja on tehnyt ansiokasta työtä Mellerin tekstien koostamisessa aiemminkin.

Tietty henkilökohtaisuus ja ymmärtävyys kohdetta (Melleriä) kohtaan kirjasta välittyykin, vaikka Melleri ei todellakaan ollut aina rakastettava persoona tämänkään opuksen mukaan. Melleri lienee vieläkin ainoa, joka on heitetty itsenäisyyspäivän linnanjuhlista ulos.

Itse olen lukenut Mellerin tuotannon kannesta kanteen poislukien jotkut näytelmät. Melleri on ollut minulle ehkä se kaikkein läheisin kirjailija. Olen löytänyt hänen teksteistään paljon itselleni läheistä armottomuutta itseään ja ympäröivää elämää kohtaan. Armottomuudella tarkoitan hyvää, sitä että kaikki on avointa ja kauniin rujoa että rehellistä. Sitähän hyvä kirjallisuus pohjimmiltaan on.

Ja Anhavan teoksen luettuaan ei voi väittää, ettei tietäisi, mitä Mellerin tekstien takana on. Välillä teosten vaikuttimien laajaan kuvailuun väsähti, varsinkin kirjan loppupuolella. Tosin loppua kohden Mellerin voimatkin uuvahtivat rankan ryyppäämisen ja auto-onnettomuudesta tulleen aivovamman takia.

Elämäkerta toimii myös kulttuurimaailman Kuka kukin on?-teoksena.  Kirjasta löytyvät niin Jouko Turkka, Jussi Parviainen kun vanhemman polven mestareitakin. Niin iloiset ryyppyreissut taitelijakamujen kanssa kuin teatterikulissien takaiset kieroilutkin tuöevat Anhavan toimesta kerrotuksi.

Kirjaa lukiessa pisti ajoittain vihaksi, ettei Melleri saanut elämäänsä järjestykseen. Jos elämä nyt voi koskaan todella edes järjestyksessä edes olla. Mutta päihdeongelmat eivät olisi päihdeongelmia, jos turmiollisen touhun voisi lopettaa sormia napsauttamalla ja siihen olisi alkusyyn jälkeen järjellisiä syitä. Jos näin olisi, niin Suomessa ei olisi yhtään juoppoa tai narkkia. Tosin Mellerin huumeidenkäyttö vaikutti kirjan perusteella enemmän näyttämisenhalulta ja turmioromantiikan haulta kuin perusnarkin elämältä.

En tiedä, mutta Mellerin toinen vaimo Nadja Pyykkö ei ainakaan saanut kenenkään lämpöä osakseen tässä Melleri-saagassa. Miltei jokainen haastateltu ja Anhava itsekin näytti suhtautuvan Pyykköön erityisen negatiivisesti. Toisaalta ei ihme, jos tarinat pitävä paikkaansa. Aivovammaista Melleriä heiteltiin Nadjan toimesta kuin märkää rättiä ja pyydettiin Seiska-lehti jutuntekoon heti, kun sairaalasta kotiuduttiin rahan toivossa.

Nadjaa itseään toki ei voitu kirjaan enää haastatella, sillä hän kuoli muutama vuosi Arto Mellerin kuoleman jälkeen. Arton ensimmäinen vaimo Kaija Kangas sen sijaan elää ja rehellisesti hän puhuikin suhteestaa Artoon ja heidän avioliitostaan.

Monessa suhteessa Mellerin elämä tuntui olleen suurta näytelmää. Kännissä uhoamista, mutta selvinpäin arkuutta ihmisten edessä sekä säntillistä luovuuden jumalan edessä puurtamista. Vihaa, pettymystä ja iloa kun tekstiä syntyy, vaikka sitten kovalla hinnalla ja liian harvoin. 

Mellerin elämä aika antoi Mellerin kaltaiselle persoonalle tilaa temmeltää. Jos Arto vielä eläisi, niin hänet heitettäisiin kapakasta ulos jo siitä hyvästä, että sytyttäisi siellä tupakan. Arton kantapaikkaan Kosmokseenkaan taitaisi enää harva uskaltautua pelkästään ryyppäämään ja uhoamaan sekä retostelemaan kavereille, kun ympärillä ruokailee keskiluokkaisen näköistä porukkaa asiallisesti käyttäytyen ja viinlistaa selaten. No, aikojen täytyykin kai muuttua.

Kaiken hälsläämisen jälkeen elämässä on kyse niistä ihmisistä jotka todella välittävät. Anhavan kirjan hellyyttävintä antia oli kuva, jossa Arton tyttäret Vera ja Sara Melleri olivat viimeisiä aikojaan elävää Artoa tapaamassa. Ilon Arton kasvoilta aisti kuvassa selvästi.

Enää ei tarvinnut näytellä boheemia. Oli vain eletty elämä ja ilo, että joku yhä välittää.

Comments

Teksti:Esa Pesonen
Avainsanat: Arto Melleri, Jouko Turkka, Jussi Parviainen, Kaija Kangas, Martti Anhava, Nadja Pyykkö, Romua rakkauden valtatiellä, Vera ja Sara Melleri

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *