Sähköinen lukeminen mullistuu!

Kuvittele: kiinnostut jostain kirjasta keskiyöllä. Jo kahdessa minuutissa se on sinun! Aloitat lukemisen tietokoneelta ja jatkat sujuvasti aamulla kännykällä. Tätä tarjoaa nyt uusi Otava-konsernin sähköinen lukupalvelu. Tänään oli hyvä päivä lukemiselle.

Ja tuolta se näyttää! Luekirja nimen saanut uutukainen eli Otava-konserniin kuuluvan Suuren Suomalaisen Kirjakerhon sähköinen lukupalvelu. Se tarjoaa kevyellä kuukausimaksulla lukemista laajasta valikoimasta – mihin tahansa vempaimeen, ajasta ja paikasta riippumatta.

Kirjoja ei osteta tai ladata vaan noin 20 euron kuukausimaksu avaa mahdollisuuden lukea kolme kirjaa kuukaudessa. Valintaa helpottaa ja ostokynnystä madaltaa se, että kirjoista on tarjolla lukunäyte.

Aluksi valikoima koostuu Otavan ja Liken kirjoista, mutta laajenee nopeasti muiden kustantajien tarjonnalla.

Syystäkin lehdistötilaisuudessa nähtiin iloisia ilmeitä. Kuvassa Otavan viestintäjohtaja Liisa Riekki ja palvelun kehittänyt Otavamedian uusien liiketoimintojen johtaja Jaakko Haapakangas.

”Aivan samoin kuin uskomme vahvasti painettuun kirjaan, uskomme myös tähän. Nämä ovat rinnakkaisia”, Riekki sanoi. Molemmilla tavoitellaan lisää lukemista – ja lukijoita.

Lanseerausaika on kieltämättä otollinen: uudet lukulaitteet ja tablettitietokoneet yleistyvät kovaa vauhtia. Lisäksi palvelu tarraa kiinni kasvaneeseen nopeuden vaatimukseen – tyyliin tätä haluan, nyt. Kun laitetta tai kirjaa vaihtaa lennosta, palvelu muistaa, mihin kohtaa teosta lukija on jäänyt.

Luekirjan mannekiiniksi lupautunut Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi halaili iPadiaan ja toivoi: ”Kunpa tämä houkuttaisi myös laiteriippuvaisia nuoria miehiä”. He kun uhkaavat kohta sivuuttaa kirjan lukemisen kokonaan.

Interaktiivisuutta ei ole ole unohdettu.

”Koska myös kirjojen kommentointi on mahdollista, voi tästä kasvaa merkittävät kirja-yhteisö”

Siis pam! Ja kirja löytyy ”pilvestä”. Se on uutta se.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: e-kirja, internet, kirjailijat, kirjat, lehdet, lukeminen, Otava, teknologia

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *