Sadan vuoden yksinäisyys ja yksi vilahtanut haarakiila

Tästä alkaa siis uusi jakso ylemmyydentuntoni kiillotuksessa. Oma kirjablogi. Enpä vissiin ole saattanut mainita tästä kaikille, kun juttusille on satuttu. Tai sen enempää soittanut ihan varta vasten. Samalla, kun olen leuhkinut, kuinka hieno Parasta ennen –esitys oli Kouvolan Teatterissa. Se päättyy Hullu akka –kirjaan tekemääni PMS-aiheiseen mestarinovelliin, joka näytelmässä oli taitavasti juotettu Erno Paasilinnan perään. Minun tekstini jälkeen koko sali hiljentyi vielä Eino Leinon Rukoukseen. Vähän tuntemattomampi, tiedän. Mutta kiva, jos minusta on jotain vetoapua myös nouseville nimille.

Työryhmä pyysi minut jopa lavalle kukitettavaksi.  Jep. ”Elegantti” ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan tapaa, jolla kukkani ja kumarrukseni hoidin. Lavalle kompuroi tomaatiksi punastunut ja häkeltynyt laihatukka jonka epävarma niiaus paljasti ylös rullaantuneen helman alta myös vähän seksikästä haarakiilaa. Mutta olipahan ehjät sukkikset. Olin juhlan kunniaksi käynyt ostamassa oikein 100 denierin ritsat. Köyhät kyykkyyn, saatana.

Mutta on se huikeaa huomata, kuinka teksti muuttuu joka lukukerralla lukijansa näköiseksi. Minulle tuttu ja itseni näköiseksi kirjoittamani teksti oli lavalla saanut parikymmentä vuotta kypsemmän naisen muodon, äänen ja näkemyksen. Huikea fiilis. Nauroin vedet silmissä, enkä tällä kertaa omalle nokkeluudelleni. Se oli nöyrän ja kiitollisen ihmisen hämmennystä nähdessään, kuinka ammattinäyttelijä eläytyy tekstiin oman kokemusperänsä kautta. Ja yleisö vastaanotti sen niin ikään oman elämänsä kokeneilla aisteillaan. Ja hekin nauroivat. Jopa miehet. Ulvoivat yhdessä vaimojensa kanssa.

Kiitos.

Mutta jottei tämä tuttavuus lähtisi pelkällä itsekehulla liikkeelle, ja että saisin aikaan edes jonkinlaisen suhteellisuudentajun illuusion, muutama sana myös toisesta kirjasta. Kolumbialaisen nobelistin Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyydestä, jonka luin aamukirjana peruttuani Hesarin tilauksen. Olen nimittäin siinä onnekkaassa asemassa, että olen päätynyt naimisiin ihmisen kanssa, joka a) haluaa asua Lohjalla ja b) nousee ammattinsa vuoksi klo 4.

Voi v****.

No eihän tänne perkele mitään Hesari ennen lounasaikaa ehdi. Ennen lehti saapui noin tasan klo 4.31. Sen ehti vielä aamiaispöydässä lukea. Mutta viime keväänä systeemi muuttui eikä lehti enää ehtinyt ennen töihin lähtöä. Mutta kun minä haluan lehteni aamiaispöytään! Pelokkaana ja vielä hieman painomustetta erittävänä! Kuukausien irvistelyn jälkeen peruin siis tuohduspäissäni koko lätyn ja se oli kamala paikka. Tuntui, kun olisin lopettanut ihmissuhteen ja söin suruuni useamman päivän. Itkin sohvan reunalla Oltermanni toisessa ja juustohöylä toisessa käpälässä. Ne kaksi muuta yltävät muuten lattiaan, jos istun ihan reunalla. Mutta minun suhde Hesariin oli siis pakko lopettaa, sillä se ei enää olut terve ja tasapuolinen.

Loogisesti takaisin Sadan vuoden yksinäisyyteen. Kuinka eläväinen kirja, suorastaan hengästyttävä, ennen kuin sen puolessa välissä onnistuu mukautumaan kiihkeään tahtiin ja nopeaan kerrontaan. Teksti on niin pullollaan värejä, makuja ja hajuja että aamuisin erään lohjalaisen omakotitalon ikkunoissa valui tiivistynyt vesi ja ovea avatessa sisältä lehahti lajitelma trooppisia perhosia.  Kuuma rytmi tasaantui vasta Veikkolan kohdalla, kun aamuisin ajoin töihin Helsinkiin.

Uskon, että Suomessa olisi huomattavasti vähemmän elämäänsä ja avioliittoonsa tyytymättömiä lundiankokoajia, jos he sallisivat itselleen Sadan vuoden yksinäisyyden kaltaisia lukukokemuksia. Sitä paitsi se vapauttaisi turhia paineita salaisista ajatuksistamme. Alussa lukijan keskittymiskykyä saattavat häiritä nyky-yhteiskunnan näennäissiveellisyys, mutta lupaan, että puolessa välissä matkaa huomaat jo olevasi rikoskumppani Buendían monitasoisen suvun salaisuuksissa.

Eläköön, salaiset himot ja yleinen kurittomuus! Huusi Mäkilän akka ennen kuin vihreällä bonuskortilla kansanautonsa tankkasi, kotiinsa ajoi ja tv-luvan suoraveloitussopimuksella kuittasi.

Mainitut kirjat:

HULLU AKKA – toim. Mia Malmi, Like Kustannus Oy 2010
SADAN VUODEN YKSINÄISYYS (Cien años de soledad)  – Gabriel García Márquez, 1967, suomennos Matti Rossi, WSOY 1971

[embed http://lukeminen.fi/kirjat/sadan-vuoden-yksinaisyys]

Comments

Teksti:Elli Mäkilä
Avainsanat: Gabriel García Márquez, Hullua akka, Kouvolan teatteri, Mia Malmi, Parasta ennen, Sadan vuoden yksinäisyys

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *