Saa ottaa

eeva lahdenmäkiYstävän muutossa auttaminen alkoi houkutuksella. ”Haluatko katsoa näitä kirjoja? Ota mitä tarvitset, viemme loput kirppikselle.”

Ja minähän tarvitsen! Viis siitä, että olohuoneen Lundiassa on niteitä jo kahdessa kerroksessa ja viis siitä, että edellisetkin ilmaislaarilta noukitut opukset ovat jääneet lukematta.

Ranskankielisten sarjakuvien kohdalla pysyin tiukkana (en osaa ranskaa), mutta muuten lapoin kirjoja reppuun kaksin käsin. Niin kuin nyt vaikka Juhani Ahon Papin tyttären, Tammen kultaisen kirjaston kuvakirjan Viisi pientä palosotilasta ja kaikki Harry Potterit. Viimein saan nämä kokoelmiini – ja vielä ilmaiseksi, iloitsin.

Kuulun niihin neurootikkoihin, jotka pitävät kirjoja aakkosjärjestyksessä. Asetellessani kotona tuoretta (tai no joo, tuoretta ja tuoretta) Juhani Ahoa hyllyn vasempaan reunaan huomasin kuitenkin, että A:n kohdalla olikin jo tunkua.

Klassikko, jonka löytämisestä olin metsästäjä-keräilijälle tyypillisesti innostunut, olikin ollut jo vuosikausia hyllyssäni. Kuten myös ne Harry Potterit…

Vaikka Juhani Ahot töröttävätkin kirjahyllyssäni nyt kaksin kappalein, en usko niihin lähiaikoina tarttuvani. Riittää, kun ne ovat (okei, yhdelläkin tulisi toimeen).

Mutta miksi kummassa kirjoja sitten pitää haalia ja omistaa?

Ehkä ainakin siksi, että kirjahyllyä katsellessa voi muistella, kuka on, ja suunnitella, kuka haluaisi olla. Tuota luin aurinkoisella kalliolla, voi kirjarivistön edessä miettiä: tuon päälle muussaantui päärynä interraililla, tuo jäi kesken. Ja nämä tässä luen heti seuraavalla joululomalla – tai kesälomalla…

Vaikka perheenjäseneni ovat välillä toista mieltä, niin minä uskon näin: kirjoja ei voi koskaan olla liikaa. Jään siis väijymään seuraavaa ”saa ottaa” -lapulla varustettua kirjakasaa.

Comments

Teksti:Eeva Lahdenmäki

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *