ROCK!

Miksi niin monen rocktähden elämä noudattelee samanlaista kaavaa? Mikä ajaa monet näistä miljoonien unelmaa elävistä supertähdistä ajautumaan päihteiden ja huumeiden väärinkäyttäjiksi? Minkälaista on elää elämä, josta puuttuu tavallinen arki. Miten pää kestää suosion huiput ja hiljaisten vuosien aallonpohjat?

Onneksi niin monen tähden ja superbändin tarinat on kirjoitettu meidän fanien ihmeteltäviksi. Ainakin minusta on kiehtovaa saada lukea kuuntelemieni levyjen taustaväännöistä, siitä mitä bändin jäsenten välillä on ollut käynnissä ja minkälaista on ollut elämä julkisten katseiden alla ja tien päällä.

Surullisen – hetkittäin tosin jopa huvittavan – usein tarinat noudattelevat samaa kaavaa ja sekin kertoo paljon. Harrastelu – vastoinkäymiset – suosio – päihteet – kriisi – uusi tuleminen. Toki poikkeuksiakin on, mutta mietin usein, että eivätkö tähdet itse näe ympärillään tarpeeksi varoittavia esimerkkejä suosion varjopuolista. Että osaisivat jotenkin varautua houkutuksiin ja pysytellä niistä erossa. Vai eikö ihmismieltä ole vain yksinkertaisesti rakennettu kestämään idoliutta ja tähteyttä?

Uskomattomia tarinoita, kiinnostavia yksityiskohtia, tähtien persoonaa valottavia tapoja ja kohtaamisia, niitä ovat monet bändikirjat pullollaan. Esimerkiksi Red Hot Chili Peppersin keulamiehen Anthony Kiedisin ja Larry Slomanin Arpikudos (LIKE) on yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

Tässä genressä tulee kuitenkin myös valitettavan usein vastaan tarinoita, jotka on kirjoitettu huonosti. En haluaisi yleistää, mutta välillä tuntuu, että tähän vaikuttaa paljon se, onko kirja kirjoitettu yhteistyössä päähenkilöiden kanssa vai ei. Kun toimittaja/kirjailija käsittelee kohdettaan vain julkisten mielikuvien ja ulkopuolisten haastateltavien lausuntojen varassa, teos jää usein ulkokohtaiseksi eikä kerro mitään uutta, mitään sellaista mitä emme juorupalstoilta ole jo saaneet lukea. Samasta tunnistaa hyvän ja huonon musiikkidokumentin.

Michael MonroeTämän takia mieltä lämmittää erityisesti Ari Väntäsen kirjoittama Michael Monroen elämäkerta (LIKE). Tarina kulkee ja lukijana minulle tulee olo, että saan kurkistaa arkoihinkin asioihin ja hetkiin, silti tähteä kunnioittaen.

 

 

 

 

 

 

Comments

Teksti:Jenni Pääskysaari
Avainsanat: elämänkerrat, Monroe Michael, rock

Kommentit

Michael Monroen kirjan juuri päättäneenä täytyy todeta että tämä mies on kyllä uskomaton heppu! Hän todella on aidosti rokkari ja ollut sitä aina, ns. normi-taatelintallausvaihe ei ilm. koita hänen kohdallaan koskaan, kun ikääkin alkaa jo tulla. Kirja oli varsin rehellinen sekoilujen osalta, joskin ehkä jossain kohtaa oli sellainen olo että asiat halutaan sanoa kauniimmin kuin ne ovatkaan; esim. muut aineiden käyttäjät olivat narkkareita siinä missä MM vain laajensi tajuntaansa 🙂 Tai miten rivien välistä voi lukea että käytännön asioiden hoitaminen yhdessä MM:n ja hänen edenmenneen vaimonsa kanssa on ilm. ollut aika kaoottista. Myös alituinen bändijäsenten vaihtuminen saa miettimään että mitenhän hauskaa on elää ja tehdä työtä 100%:n rokkarin kanssa.

Persoona kiinnosti joten tartuin kirjaan, musiikki on hiukan oudompaa. Tästä syystä biisien analysointia oli minun osaltani hiukan turhauttavaa lukea, mutta asiansa tuntevalle varmasti mielenkiintoista.

Vahvojen, ulospäin itsevarmojen persoonien taustalla näyttää usein olevan itsetunto-ongelmia ja haavoittuvuutta. Luin aimmin Kata Kärkkäisen Tulikärpäsiä, mikä tästä asiasta myöskin hyvä esimerkki. Mielenkiintoista todeta että ihmiselon murheet koskettelevat ihan meitä kaikkia, oli sitten julkisuudessa tahi ei 🙂

Kyllä toimittaja/kirjailijat kunnioittavat tähtien yksityiselämää kuten Matti Vanhanen.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *