Politiikkaa ja lemmentouhuja

Arvatkaa, mistä Versaillesin puiston kasvista Ludvig XIV, Aurinkokuningas, piti kaikkein eniten? Vastaus löytyy Herman Lindqvistin kirjoittamasta mainiosta Ludvigin elämänkerrasta: kuningas ihaili appelsiinipuita. 

 

Appelsiipuu ei ollut pelkästään eksoottinen tuliainen meren takaa, puulla oli myös poliittista merkitystä. Kuningas näki puun ensimmäisen kerran tehdessään lyhyen vierailun rahaministerinsä juhlissa. Ministeri Fouquet´n ylellisessä puutarhassa kasvoi appelsiineja, mikä herätti kuninkaassa kateutta ja vahvisti hänen päätöstään syrjäyttää liian mahtavaksi kasvaneen ministerinsä.

Lindqvistin kirja tekee selväksi, että muutoin Aurinkokuningas oli kaikkea muuta kuin pikkumainen. Lisäksi kuningas oli uskomaton työmyyrä keskellä hovin juhlia, konsertteja ja tanssiesityksiä, silmänpalvojien kunnianosoituksia, rakastajattarien hyörintää, metsästysretkiä ja sotia.

Neuvonantajansa Mazarinin kuoltua nuori kuningas otti kaiken vallan käsiinsä ja teki selväksi, että hän, eikä kukaan muu, tekee kaikki tärkeä päätökset. Kuningas myös osoitti ylivertaisen hallintotaitonsa ja kykynsä hoitaa myös ulkopolitiikkaa, joskus ilman sodankäyntiäkin. Ranskasta tuli Euroopan johtava valtio ja Habsburgien mahti alkoi hiipua.

Toisin kuin eräs englantilainen virkaveli Aurinkokuningas ei teloituttanut vaimojaan eikä rakastajattariaan. Ludvig hoiti kiusallisiksi käyneitä suhteita myöntämällä arvonimiä, linnoja ja elatusvaroja. Jonkinasteinen häveliäisyys sentään johdatti kuninkaan aktiivista lemmenelämää. Päivät oli omistettu rakastajattarille, mutta yöt kuuluivat kuningattarelle.

Yksi Ludvigin politiikan sokeista pisteistä oli suhde hugenotteihin, Ranskan protestantteihin. Ludvig piti vauraita, oppineita ja yhtenäisinä esiintyneitä hugenotteja vaarallisina kapinanlietsojina ja kohteli heitä raa´asti. Konflikti johti lopulta Yhdeksänvuotiseen sotaan. Lindqvist summaa:

– – – mitä enemmän Ludvig otti etäisyyttä entiseen syntiseen, rakastajattarille ja nautinnoille omistettuun elämäänsä ja mitä enemmän kihti ja reumatismi häntä vaivasivat, sitä aggressiivisemmaksi muuttui hänen teräksen ja ruudin vahvistama ulkopolitiikkansa ja sitä kohtalokkaampia virheitä hän teki.

 

  

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: elämäkerrat, Herman Lindqvist, historia, Ranska

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *