Pia Pesonen: Urho Kekkonen Straße

Pia Pesosen hulvaton esikoinen Urho Kekkonen Straße (Teos, 2011) purkaa kekkoskulttia ja kertoo nyrjähtäneitä elämäntarinoita 60-70 -lukujen Lapista.

Ihan just niin kuin Kekkosen aikaan! Tyypillinen kommentti Pesosen lukeneilta.

Itse en voi sanoa samaa, sillä ikäni ei riitä muistamaan Kekkosen aikaa omakohtaisesti. Muistan kyllä Kekkosen kuolinpäivän. En ymmärtänyt, miksi telkkarista ei tullutkaan Pikkukakkosta vaan harmaata still-kuvaa. Loput luin historiankirjoista.

Kekkonen oli kingi.

PESOSEN avauskertomuksessa nuori lappalaispoika kirjoittaa Kekkoselle kirjeen. Nuorimies toivoo pohjoisen visiitille saapuvalta presidentiltä edes pientä huomionosoitusta, sillä hän on tyhmästi kylillä valehdellut olevansa Kekkosen lehtolapsi.
Toisessa novellissa pöllö kaverinaan asusteleva poikamies on saanut kirjallisen lupauksen Kekkoselta siitä, että järven pinta ei nouse – totuus osoittautuu kuitenkin toiseksi.

Pohjoisen elo ei ole helppoa. Jopa Kekkosen idästä saama ja lahjana tuoma herkku Igor uhkaa pilaantua. Kestää hetken tajuta, että kyse on jugurtin aina vain enemmän maitoa vaativasta juuresta.

ABSURDISEN menon oheen on uinut ostalgiaa. Lääketiedettä DDR:ssä opiskeleva kulosaarelainen Matilda ei ikävöi länteen, sillä idässä on jo kaikki. Siellä on UKK:n katukin.

”Neuvostoliittolainen kuohuviini kohisi päähän ja Mustanmeren arbuusi maistui mehukkaalle. Runokirjajonot kirjakauppojen edessä ihastuttivat.”

Yliopiston kauppaan ilmaantuu kerran kuussa laatikollinen kuubalaisia appelsiineja.

PESOSEN Lappi on ankara ja äkkiväärä. Ruumiinnesteet roiskuvat. On räkää ja rupea. Surkuhupaisia ja koskettavia tarinoita lukiessa ei tiedä itkeäkö vain nauraa.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arvio, historia, kirjat, lukeminen, luonto, politiikka, Teos

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *