Peter Englund: Sodan kauneus ja kauheus

Nauru Ruotsille 

Historioitsija Peter Englundin mielestä Ruotsin pyrkimys esiintyä moraalin suurvaltana saa joskus absurdeja piirteitä.

Kustannusyhtiön ikkunoista avautuu näkymä Helsingin Vanhan kirkon puistoon. Puistoon on haudattu vuonna 1710 raivonneen ruton uhreja. Suomi kuului tuolloin suurvaltaloistoaan menettävään Ruotsiin. Venäjän Pietari Suuren armeija oli murskannut Ruotsin Kaarle XII:n joukot vuotta aiemmin Pultavassa, nykyisen Ukrainan alueella. ”Ruotsin suurvalta seisoi kolmen jalan varassa – kuparin, viljan ja ryöstelyn”, taustoittaa kustannusyhtiön arvokkaassa kokoushuoneessa istuva Peter Englund. ”Tuolloin oli selvä, että kaupungin tai kylän vallanneet joukot saivat ryöstää sen”, ruotsalainen historioitsija jatkaa.

Englund on arvostetuimpia Ruotsin suurvalta-ajan tuntijoita. Hänen vuonna 1988 julkaistu teoksensa Pultava nousi hetkessä kansainväliseen maineeseen. Sittemmin Englund kirjoitti Ruotsin mahdin synnystä, 30-vuotisesta sodasta kertoneen teoksen Suuren sodan vuodet. Se tuotti miehelle suomalaista Finlandia-palkintoa vastaavan ruotsalaisen August-palkinnon. Tämän vuoden kesäkuussa Englund nimitettiin Ruotsin Akatemian pysyväksi sihteeriksi, tavallaan toiminnanjohtajaksi. Hän on kansainvälisestikin merkittävä kulttuurivaikuttaja. Ruotsin Akatemia päättää muun muassa vuosittain Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajasta. Englund ohittaa kysymyksen tämän syksyn palkinnonsaajasta huvittuneella kädenheilautuksella.

Perssonin tyhmä puhe

Englundin mielestä suurvalta-aika heijastuu edelleen Ruotsin ja ruotsalaisten tapaan suhtautua ympäröivään maailmaan. ”Ruotsi ei voi enää ohjata muuta maailmaa sotilaallisella voimalla. Me kuitenkin yritämme käyttäytyä ’moraalin suurvaltana’. Koetamme omaksua eri ilmiöihin jalon, ylevän suhtautumismallin.” ”Se tuskin on aina hyvä asia.”

Historioitsijan mielestä pyrkimys nousta moraalin suurvallaksi saa joskus absurdeja, mielettömiä ilmenemismuotoja. Hän tarjoaa esimerkin Ruotsin entisen pääministerin Göran Perssonin puheesta toisen maailmansodan päättymisen muistotilaisuudessa 2005. ”Miehellä oli otsaa puhua maista, jotka ’olivat mukana sodassa’. Ikään kuin esimerkiksi Suomi ja Puola olisivat itse valinneet joutuvansa hyökkäyksen kohteiksi”, Englund naurahtaa hämmästellen. ”Pääministeri korosti, että Ruotsi pysyttäytyi sodan ulkopuolella. Ruotsin välttyminen sodalta johtui kuitenkin sattumasta, hyvästä onnesta. Ja osittain siitä, että Ruotsi mukautui Saksan sotapolitiikkaan”, tutkija huomauttaa ja tiivistää: ”Perssonin puhe oli tyhmä.” Ruotsalaiselle kirjailijalle Henrik Arnstadille ei liioin heru Englundin ymmärtämystä. Arnstad esitti vuonna 2006 näkemyksen, että Suomi oli ainoa valtio, joka liittoutui vapaaehtoisesti natsi-Saksan kanssa.

Arnstad torjuu erillissotanäkemyksen eikä hyväksy selitystä, että jatkosota olisi ollut seurausta talvisodasta. ”Minusta se oli historiaa käsitellyt historiaton kirja. Kirjoittaja oli ikään kuin yhtäkkiä oivaltanut Suomen olleen mukana toisessa maailmansodassa”, Englund huokaa. Hänestä Arnstad irrotti Suomen tekemät valinnat yhteyksistään. Kirjoittaja ei pohtinut, miksi ja kuinka Suomi päätyi ratkaisuihinsa. ”Hän tyytyi vain nostattamaan vihaa siitä, että Suomi päätyi natsi-Saksan puolelle”, kuuluu Englundin tuomio.

Suomi ykkösvaihtoehto

Englundin suomenmielisyys tuntuu miltei epäaidolta. Mies puolustautuu. Hän muistuttaa syntyneensä Norrbottenin läänissä, missä suuri osa väestöstä puhuu Tornionjokilaakson suomea, meän kieltä. ”En näe suomalaisuudessa mitään eksotiikkaa. Jos minun olisi aivan pakko muuttaa hetkeksi pois Ruotsista, asettautuisin Suomeen. Ruotsi ja Suomi ovat ankkuroituneet toisiinsa. Molemmissa maissa on seutuja, joissa puhutaan toisen kieltä.” ”Onhan esimerkiksi norja lähellä ruotsin kieltä, mutta koen norjalaiset kulttuurisesti etäisemmiksi kuin suomalaiset.”

Tänä vuonna on muisteltu Suomen ja Ruotsin valtiollisen siteen katkeamista 200 vuotta sitten. Kun Englundilta kysyy, edistikö Suomen siirtyminen osaksi Venäjää Suomen kansallisen identiteetin muotoutumista, hän kiertää kysymyksen diplomaattisesti. ”Oli kai väistämätöntä, että Suomi olisi itsenäistynyt jossakin vaiheessa. Oli hyvä Suomen ja Ruotsin myöhemmille suhteille, että Suomen irtautuminen tapahtui Venäjästä eikä Ruotsista.” ”Nyt ei Suomen ja Ruotsin välille jäänyt traumoja. Ja sisällissotahan olisi ollut katastrofi.”

Kilpajuoksu värväystoimistoon

Englundin uusi kirja Sodan kauneus ja kauheus (WSOY) on juuri ilmestynyt suomeksi. Se kertoo ensimmäisestä maailmansodasta.
”Kauneus” on sana, jolle ei yleensä ole käyttöä kuvattaessa taisteluja. Englundin mukaan monet kuitenkin huokaisivat helpottuneina, kun ensimmäinen maailmansota ”vihdoin” alkoi 1914. Torvisoittokunnat ja hurraavat kansanjoukot saattelivat rintamille lähteviä sotilaita. Brittiläinen 21-vuotias Alfred Pollard on yksi Englundin kirjassaan seuraamista, aidosti olemassa olleista ihmisistä. Nuorukainen oli turhautunut vakuutusvirkailijan työhönsä. Hän näki sodan houkuttelevaksi mahdollisuudeksi muuttaa elämänsä kulkua.
Pollard juoksi tennisklubikaverinsa kanssa kilpaa armeijan rekrytointitoimistoon. Vielä innokkaampi oli Pollardin veli. Tämä värväytyi Alfredin kanssa samaan yksikköön, mutta karkasi pian värväytyäkseen uudelleen, nyt väärällä nimellä toiseen yksikköön. Sen kun arvioitiin joutuvan nopeammin taisteluun.

Ihmiset tekevät historian

Englund soveltaa uutukaisessaan aiemmista teoksista tuttua metodia. Hän kansantajuistaa suuria historiallisia tapahtumia yksilöiden kautta. ”Se on paras tapa tehdä historiasta ymmärrettävää. Tarinasta ei tule liian käsitteellinen, kun pitää tapahtumat ihmisen kokoisessa mittakaavassa. Ihmisethän tekevät sen, mitä kutsutaan historiaksi.” Kirja käy läpi ensimmäisen maailmansodan jokaisen viikon. Englund kuvaa sotaa 19 ihmisen silmin. Joukossa on muun muassa saksalainen koulutyttö, yhdysvaltalainen kirurgi, belgialainen lentäjä, Venäjän armeijassa palvellut brittiläinen sairaanhoitajatar.

Teos on käännetty useille kielille. Kussakin maassa myytäväksi tulevaan painokseen on pyritty sisällyttämään vähintään yksi henkilö kyseisestä maasta. Suomenkielisessä versiossa on suomenruotsalainen Venäjän armeijan upseeri Paul von Gerich, joka haavoittui monta kertaa. Helmikuussa 1915 von Gerichin vierellä sairaalan oljilla makasi mies, jonka päälaesta oli ammuttu pala pois. Haavasta erottuivat aivot: ”Mies repii tuskissaan olkia ja hokee: ’Äiti, anna minulle vettä’”, kirja kuvaa kauhuja.

Päähenkilöistä kaksi kaatuu, kaksi vammautuu, kaksi joutuu sotavankeuteen, kahdesta tulee juhlittuja sankareita, yksi menettää mielenterveytensä. Alfred Pollard säilytti intonsa koko sodan ajan. Hän eteni upseeriksi ja sai Viktorian ristin, Britannian korkeimman sotilasansiomtalin. Veli kaatui. Mikä on se voima, joka saa ihmisen nousemaan taisteluhaudasta ja ryntäämään päin tulta? Englund hakee vastausta sotilaiden iästä. ”He ovat yleensä nuoria, joilla ei ole vielä perhettä, vaimoa, ei ehkä edes tyttöystävää. Nuoret uskovat olevansa kuoleman ulottumattomissa.” Irakissa sotakirjeenvaihtajana 2005 käynyt Englund sanoo aistineensa kuolemasta piittaamatonta pelottomuutta nuorissa yhdysvaltalaisissa panssarimiehissä. ”Keski-ikäiset pelkäävät enemmän, koska he tietävät kuoleman olevan totta.”

Entinen tiedustelumies

Ammattisotilaan poika Englund viiletti 1970-luvulla poliittisesti vasemmalla. Jäsenyys trotskilaisessa liikkeessä johti erottamiseen sosiaalidemokraattisesta nuorisojärjestöstä. Miehen trotskilaisuus liukeni sittemmin pois. Tykistön reservinupseeri kelpasi 1980-luvulla Ruotsin puolustusvoimien tiedustelulaitoksen FRA:n palkkalistoille. Siis entinen vakoilija? ”No, voi kai sanoa, että työskentelin hetken sillä alalla. Vakoilu on kuitenkin laitonta toimintaa. FRA taas tekee laillista tiedustelua”, hän kuittaa parin vuoden pestinsä.
Ruotsin itärajalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt mies on kiinnostunut Venäjästä: ”Kaikki, mikä tapahtuu Ruotsissa tai Suomessa, riippuu siitä, mitä tapahtuu Venäjällä.”

Englundin mielestä Suomi asennoituu Venäjään länsinaapuriaan realistisemmin. ”Ruotsilla oli Suomeen verrattuna epädramaattinen 1900-luku. Ruotsin asenteita ympäröivään maailmaan, myös Venäjään, leimaa hyvä naiivius. Ruotsalaiset haluavat uskoa, että kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa.” Ruotsi suhtautuu kuitenkin Suomea varauksellisemmin venäläis-saksalaiseen Nord Stream -kaasuputkihankkeeseen. Suomi korostaa vain Itämerelle kaavaillun putken ympäristöulottuvuuksia. Ruotsin mielestä sillä on myös turvallisuuspoliittisia seurauksia. Monet pitävät Ruotsin asennetta realistisempana. Osoittaako Suomen hallituksen tapa kiistää putken turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet, että maa on edelleen suomettunut? Kohtelias ruotsalainen naurahtaa vaimeasti: ”En minä tuohon osaa vastata.”

Armeijan alasajo virhe

Kirjailija vietti lapsuutensa 1960-luvulla pienessä Bodenin varuskuntakaupungissa. Miltei jokaisen asunnon seinillä riippui metsästyskiväärejä. Tuskin pelkästään metsästyksen vuoksi. ”Kyllä niitä pidettiin ampumakunnossa siltä varalta, että venäläiset tulisivat. Ruotsin armeijakin harjoitteli vuoteen 1989 saakka tosissaan Neuvostoliiton varalta.” Englund oudoksuu Fredrik Reinfeldtin porvarihallituksen päätöstä luopua yleisestä asevelvollisuudesta. ”Minusta se oli virhe, joka tehtiin pelkästään taloudellisin perustein.”

Ruotsi keskittyy nyt oman alueensa turvaamisen sijasta ensisijaisesti kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. ”En tiedä, onko Ruotsin järkevää panostaa nykyisellä painollaan kriisinhallintatehtäviin. En todellakaan tiedä.” Englund korostaa, että päätöksen pohjana on kuitenkin mahdollisuus palauttaa yleinen asevelvollisuus. Ruotsi ajoi puolustusvoimansa vastaavalla tavalla laihdutuskuurille vuonna 1924. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ”ikuisen rauhan” toiveen vallassa. Tuolloin yleisen asevelvollisuuden palauttaminen osoittautui työlääksi tehtäväksi, vaikka Adolf Hitlerin valtaannousun Saksassa olisi jo luullut herättävän vuonna 1933.
Englundin mukaan Ruotsi seisoi vuonna 1939 alasti. Suomeksi sanottaisiin ”yllätettiin housut kintuissa”.

Teksti: Matti Simula/ SK

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Peter Englund, Sodan kauneus ja kauheus

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *