Pentti Haanpää: Noitaympyrä

Noiduttu hiljaisuus

Pentti Haanpään Noitaympyrä etsi kustantajaansa 25 vuotta. Romaanissa oli kaikkea liikaa. Se oli liian kriittinen ja liian ajankohtainen ilmestyäkseen 1930-luvun pulavuosina. 

Käsikirjoituksen viimeiset lauseet Pentti Haanpää kirjoittaa kesäkuun 26. päivänä 1931. »Mutta Pate Teikka oli tiellä. Eikä toista tietä ollut olemassakaan.» Tekijä ei ole täysin tyytyväinen romaaniinsa, mutta uskoo tekstin olevan parasta mitä hän on koskaan kirjoittanut.
Haanpää on tehnyt edellisenä kesänä pitkän matkan Lappiin ja Jäämerelle. Syksyllä kotona Piippolassa, Leskelän kylässä, 25-vuotias Haanpää tunnistaa itsessään uuden ajan oireita, innostumista ja halua irtautua vanhasta. Se, mitä hän näkee ympärillään, ei häntä innosta.

»Tulevaisuus ei täältä maalta katsoen näytä kauniilta», hän kirjoitti Erkki Valalle 28.12.1930, »työttömyyttä, rahattomuutta, velkaisuutta, suurta köyhyyttä ja tyytymättömyyttä joka puolella. Ja hallitus nostaa tulleja ja lisää sotalaitosmenoja. Se on sen korkein valtioviisaus. Ihan maksaa kaivelee.»

Noitaympyrän kirjoittaminen on alkanut vuoden 1931 alettua, tammikuun lopulla. Elokuun alussa hän naputtelee vinttihuoneessaan viikkoa aiemmin valmistuneen lyijykynäversion kirjoituskoneliuskoiksi, 133 kappaletta. Kesä on ollut märkä ja kylmä. Haanpää on pelaillut pesäpalloa, käveleskellyt, heitellyt kuulaa ja kiekkoa, juopotellut. Käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen hän hyvästelee mielessään myös kesän ja aloittaa työnsä kaupustelun »miten käynee»-hengessä.

Käsikirjoitus päätyy kiertämään kehää. Marraskuuhun mennessä kolme kustantajaa on palauttanut sen. Haanpäästä tulee 30-luvun alkuvuosina itsenäisyyden ajan ainoa kirjailija, jonka kaikki kustantajat torjuvat.

Romaani Noitaympyrä ilmestyy 25 vuotta myöhemmin Haanpään koottujen teosten toisessa osassa, vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen.

Väärennetty lentojätkä

Haanpään esikoisteos, yhdeksän novellin Maantietä pitkin ilmestyi 1925. Lähes kaikkien novellien teemana on kuolema. Suomalaisen kirjallisuuden »mainetta niittävin nimi» oli kuitenkin myös asevelvollinen, ja Haanpään maantie vei Karjalan kannakselle, Kiviniemen kasarmeille.

Haanpäältä ilmestyi 1927 ensimmäinen romaani Kolmen Töröpään tarina ja novellikokoelma Tuuli käy heidän ylitseen. Molemmista hän sai valtionpalkinnon.

Kansakunta löytää aina sen mitä milloinkin tarvitsee osoittaakseen fyysistä tai sivistyksellistä kuntoisuuttaan. Paavo Nurmi ja Ville Ritola olivat olleet hengästyttävän voitokkaita. Toivo Pekkanen oli aateloitumassa työläiskirjailijana ja Haanpää täydensi lentojätkänä mielikuvaa  »kansan suurista, alkuperäisistä luonnonlahjoista».

Lennokas Haanpää saattoi kyllä olla, mutta jätkän rooli oli ohuissa kantimissa. Myytti sai alkunsa piippolalaisen vieraillessa Helsingissä joulukuussa 1927 villapaitaan pukeutuen ja pieksut jalassaan. Jopa Hämeenlinnan torilta ostettu punainen kaulaliina riitti tukkilaisromantiikan liehuvaksi manifestaatioksi. Helsingissä Haanpää kyllä kävi hurmajätkästä, mutta kotikylässään hän oli outo joutomies.

Isoisä Juho Haanpää oli ollut opettavaisia kertomuksia kirjoittava valtiopäivämies ja Suomen Kirjailijaliiton perustajia. Isä Mikko oli yhteiskunnallisesti aktiivinen toimija ja kotiseutukirjailija kuten veljensä Otto ja Vilhokin.

Ei erikoisia ansioita

Noitaympyrän ensimmäinen hylkypäätös tulee Haanpään silloiselta kustantajalta Kustannusosakeyhtiö Kansanvallalta syyskuun puolivälissä 1931. Kirjailija Heikki Välisalmi kirjoittaa yrittäneensä ajaa romaania läpi siinä onnistumatta. Hylkääminen ei toki tapahdu taiteellisista syistä. Pula-ajan vuoksi uusia kustannussopimuksia vain ei tehdä, sillä kirjat eivät mene kaupaksi.

Viikko torjunnan jälkeen käsikirjoitus on Otavassa. Kirjailija on hoppuinen, kustantaja ei. Haanpää kyselee lokakuun 12. päivänä kohteliain sanakääntein, missähän käsikirjoituksen suhteen mahdetaan edetä. Kolme päivää myöhemmin nippu pistetään Otavassa paluupostiin. Kirjailija Yrjö Soinin (nimimerkki Agapetus) mukaan käsikirjoituksesta ei löytynyt sellaisia erikoisia ansioita, jotka pakottaisivat kustantajan sijoittamaan sen jo muuten ylen täyteen kustannusohjelmaansa.

Haanpää tapaa marraskuussa Jyväskylässä Jämsän äijäksi nimittämänsä nuoren, pienikokoisen ja rillipäisen kirjapainon omistajan Toivo Vuolteen. Tekstin lukenut Vuolle toivoo siihen muutoksia. Tapaamisen lopputulokseksi jäävät sinunkaupat ja se, että Haanpää saa käsikirjoituksensa takaisin. Hän käy tekstin uudelleen läpi mutta ei näe syytä remonttiin.

Herrojen kirjeenvaihto jatkuu vielä seuraavaan kesään ilman lopputulosta. Haanpää ei pääse selville, puuttuiko Vuolteelta rahat vai rohkeus, vaiko molemmat.

Haanpää tiedustelee WSOY:n kiinnostusta mutta ei saa edes vastausta. WSOY on julkaissut Haanpään kolme ensimmäistä teosta. Välirikkoon päädyttiin, kun Haanpää ei suostunut tekemään kustantajan esittämiä muutoksia novellikokoelmaansa Kenttä ja kasarmi (1928).

Vuosi 1931 on Haanpäälle harmaa ja köyhä. Noitaympyrä on joutunut ympyrään, josta se ei pääse ulos. Haanpää ajattelee, että hän on sittenkin onnen poika moneen muuhun verrattuna. Uusi vuosi tarkoittanee uusia yrityksiä, ja vaikka kirjoittamisen työllä ei aluksi hoppua olisikaan, niin entiset hyvät tavat palatkoon voimaan: päivittäistä voimistelua, urheilua ja nautintojen tiukkaa rajoittelua. Ja sitten voi jonain päivänä haistella kevättä valkoisilla hangilla suksitellen.

Alakuloa ja hengen köyhyyttä

Vuoden 1932 ensimmäinen tyrmäys tulee jo tammikuun 4. päivänä. Holger Schildtin kustannusosakeyhtiön ei tarvitse selitellä; he ovat kokonaan lakanneet kustantamasta suomenkielistä kirjallisuutta.

Minerva on pieni helsinkiläinen kustantaja, johon Haanpää panee toivonsa maaliskuussa ja kokee sitten käsikirjoituksen uponneen sinne kuin kaivoon.

Haanpään henkilökohtaiset asiat eivät tunnu keväisiltä maaliskuussa 1932. Rahaa ei juuri ole tulossa, ja sitä paitsi keuhkoista nousee räkää, ja Haanpää arvelee, ettei hän ehkä rahoja pitkälle tarvitsekaan. Muistikirjaansa hän kirjoittaa: »Nämä ovat murrosaikoja. Elämä on ahdasta enimmille, enkä minä tosiaankaan ole vielä pahemmin sen hampaissa. Mutta minun olisi aika muuttaa elämän tyyliä. Tämän kaltaisessa jonotuksessa tunnen tylsistyväni ja tyhmentyväni. Kaikki entiset suhteeni ovat katkenneet eikä mitään uusia ole tullut.»
Lahtelainen Aug. Kanervan kirjapaino vastaa huhtikuun lopulla, että tällä kertaa ei käy, mutta jos kirjailija palaa asiaan heinä–elokuun vaihteessa, asiasta ehkä voidaan sopia. Haanpää ei usko, että siitäkään tolkkua tulee.

Mielialat eivät ole kohentuneet toukokuussa. Haanpää ei tunne surua, mutta tyhjyyttä, hengen köyhyyttä ja alakuloisuutta kylläkin. Toiveet ovat kurtistuneet pieniksi. »Että Helluntain pyhät olisivat aurinkoiset ja saisin haltuuni pullon viinaa. Mutta olisihan siinäkin. Kesän kynnys ja pieni juhla.»

Eikö edes sarjakirjoituksena

Kirjailija ja toimittaja Erkki Vala on myötätuntoinen, tarmokas ja touhukas. Hän kirjoittaa Haanpäälle elokuun alussa ja kertoo olevansa sisuuntunut siitä tavasta, jolla kustantajat Haanpäätä kohtelevat.

»Koetan keksiä keinon, miten saisin teoksesi julkisuuteen. Olavi Paavolainen on kyllä tehnyt nyt uuden sukupolven esiintymisen vaikeaksi alituisen bluffaamisintonsa vuoksi ja pyrkiessään kohottamaan skandaalikirjoittelun luovaa työtä korkeammalle.»

Vala ehdottaa, että Haanpää kirjoittaisi Noitaympyrän ainakin osittain uudestaan ja vannottaa, ettei Haanpää jättäisi kirjailijakutsumustaan suuren yhteiskunnallisen ja kulttuuritaistelun kynnyksellä.

Haanpää epäilee, kelpaisiko kirja kustantajille uudelleenkirjoittamisen jälkeenkään. »Mutta elleivät näköalat ja laitumet jossakin ajassa muutu, niin saa tässä silloin tehdä toisenkin lähdön, jonkinlaisen ’hyppäyksen tyhjyyteen’, ehkä juuri itään päin, karun isänmaanpovelta kommunistisen äidin helmaan.»

Kirjallinen tuotanto keskittyy päiväkirjasivujen pitämiseen. Kesän 1932 elokuussa Haanpää suunnittelee sotilasromaanin (Vääpeli Sadon tapaus) kirjoittamista, mutta aloittamisen kynnys on ylen korkea. Hän lohduttaa itseään sillä, että tuskin kustantajatkaan sitä odottelevat.

Haanpää tarjoaa lokakuussa Noitaympyrää »sarjakirjoitukseksi» Suomen Sosialidemokraattiin.
Vuoden 1933 helmikuussa Noitaympyrä on ollut kuukausia »pääkallopaikan sosialisteilla», ja vuoden 1933 helmikuussa  Haanpää on valmis vetämään johtopäätöksensä.

Noitaympyrässä kaikkea on liikaa. Se on liian yhteiskunnallinen, liian ehdoton, liian kriittinen, liian ajankohtainen, liian ironinen ja kyseenalaistava. Ehdottomasti liikaa on se, että Pate Teikka loikkaa Neuvostoliittoon, kuten noin 15 000 suomalaista pulavuosien aikana tekee.

Kritiikkiä jaetaan raastuvassa

Romaanin kohtelusta huolimatta Haanpää kokee olevansa oikeassa suunnassa pohtiessaan kirjallisuuden merkitystä ja tarkoitusta. »Kirjallisuuden on luovuttava pitsinnypläyksestään», Haanpää kirjoittaa muistikirjaansa, »ja ryhdyttävä tekemään jotain hyödyllistä. Ei käy laatuun, että ainoa taisteleva tarkoitusperäinen kaunokirjallisuutemme olisi yhä edelleenkin vain Vanhan Testamentin profeetat, jotka nekin selitetään vain osviitoiksi etujen saavuttamiseen olevaisuuden tuolla puolella.»

Kirjoitukset eivät kelpaa lehdille, ja jos kelpaavat, niin palkkiot ovat mitättömiä, jos niitä ylisummaan maksetaan. Haanpää arvelee kirjoittaneensa kokonaisen kirjan verran markkina-arvoltaan olemattomia »historiallisia kertomuksia uudemmalta ajalta».
Haanpää sen sijaan joutuu itse maksumieheksi, kun kritiikkiä jaetaan raastuvassa. Tulenkantajat-lehti julkaisee 1934 kaksi Pulamiesdialogia, jossa yhteiskuntaa kritisoidaan virsisäkeitä ja raamatunlauseita käyttäen. Se on sakkokirjallisuutta.

Haanpää ei käsitä, miksi hänen olisi pitänyt valehistorioita kirjoittaa. Saarijärven paavot ja herrojen kiittämät jaakko ilkat »saavat kyllä parateerata kirjallisuudessa, mutta heidän pulamiesjälkeläisilleen on kynnys korkea. Raamatunlauseet kajahtelevat rikollisina heidän suussaan. Pankkien velkakirjat ja kiinnitykset, veroliput ja ulosottotuomiot, pakkohuutokauppakuulutukset ja -pöytäkirjat ovat ainoat heitä koskeva ja heille sopiva kirjallisuus. Ne eivät kiihota eivätkä minkään lain pykälät ole niiden levitystä estämässä.»

Haanpään päiväkirjoihin ilmestyy 30-luvun puolivälin jälkeen tihenevästi kirjallisten aiheiden ituja ja niiden jäsenneltyä kehittelyä. Erkki Valan perustama Kirjailijain Kustannusliike julkaisee 1935 Isännät ja isäntien varjot. Julkaisematta 30-luvulla sen sijaan jäävät urheiluaiheinen novellikokoelma Väljän taivaan alla, novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla ja romaani Vääpeli Sadon tapaus, joka julkaistaan Haanpään kuoleman jälkeen.

Toukokuussa 1936 Haanpää kehottaa itseään pörhistymään uteliaaksi ja uskomaan mielenkiintoisten asioiden lymyämiseen nurkan takana. Hän vaatii itseltään kuntonsa hoitamista, mielen valaisemista, kielen hiomista ja taistelua »itsessäni piileviä ja eläviäkin tuhon merkkejä vastaan. Se on elämän ääni, viisauden ääni. Sillä tulee aika, jolloin pieni minäsi makaa eikä liiku. On hyvä liikkua kaikissa sanan merkityksissä.»

Talvisodassa Haanpää on mukana Kemijärven, Sallan ja Viipurinlahden taisteluissa. Lyhyen loman aikana hän avioituu helmikuussa 1940 meijerikkö Aili Karjalaisen kanssa. Tytär Elsa syntyy viisi vuotta myöhemmin.

Avioitumisvuonna julkaistu Korpisotaa saa valtionpalkinnon ja palauttaa Haanpään kirjallisuuden kentille, eturintamaan.
Kun julkaisuputkeen alkaa taas mahtua Haanpäänkin tekstejä, hän ei kuitenkaan enää tarjoa Noitaympyrää yhdellekään kustantajalle. Eikä sitä kukaan taida erityisemmin kyselläkään.

Viimeisillä verkoilla

Otava haluaa juhlistaa Haanpään 50-vuotispäivää 14.10.1955. Johtokunnan toimeksiannosta Erkki Reenpää kutsuu kirjailijan vaimonsa Ailin kanssa Helsinkiin. Kysymyksessä olisi iltapäivän cocktail-tilaisuus ilman puheita, arkiasussa ja sillä lupauksella, että seurustella sopii kenen kanssa mielii.

Eino Kauppinen lähettää Haanpäälle postikortin 1.10. Hän pahoittelee sitä, ettei Haanpää päässytkään juhlimaan otavalaisten kanssa ja kertoo, että Otava ottaa Kenttä ja kasarmi- romaanista uuden painoksen. »Isovaristaja pudottelee puista lehtiä», Kauppinen kirjoittaa, »talvi kai tulee». Tämä viesti ei Haanpäätä enää tavoita.

Syystuulissa Ison-Lamujärven selällä kalastavien vene hörppää. Haanpää ja hänen vaimonsa sisarenmies Paavo Marttinen pyrkivät takaisin Pitkäsaareen tyhjentääkseen veneen. Marttinen sammuttaa moottorin ennen rantaa. Tuhdolla istuva Haanpää huopaa. Marttinen huomaa veden nousseen polvien tasalle. Hän pudottautuu veneestä ja selviää rantaan.

Haanpäästä ja veneestä ei näy enää merkkiäkään perjantaisena iltapäivänä 30. syyskuuta 1955.

Naaraukset jatkuvat tuloksettomina viikon. Otava palkkaa sukeltajan etsintöihin. Hän löytää Haanpään ruumiin lokakuun 9. päivän aamuna kolmen ja puolen metrin syvyydestä noin 150 metrin päästä saaren rannasta.

Lähteet:  Haanpää Muistiinmerkintöjä 1925–1939, toim. Hannu Taanila, Otava 1976. Haanpään elämä, Vesa Karonen, SKS 1985. Pentti Haanpään kirjeet, toim. Vesa Karonen ja Esko Viirret, Otava 2005.

Teksti: Risto Lindstedt/ SK

 

Haanpään tuotanto

Novellikokoelmat:
Maantietä pitkin, WSOY 1925
Tuuli käy heidän ylitseen, WSOY 1927
Kenttä ja kasarmi, Kansanvalta 1928
Karavaani, Kansanvalta 1930
Lauma, Gummerus 1937
Ihmiselon karvas ihanuus, Gummerus 1939
Jutut, Otava 1946
Heta Rahko korkeassa iässä, Otava 1947
Atomintutkija, Otava 1950
Iisakki Vähäpuheinen, Otava 1953
Kiinalaiset jutut, matkakirja, Otava 1954

Romaanit:
Kolmen Töröpään tarina, WSOY 1927
Hota-Leenan poika, Kansanvalta 1929
Isännät ja isäntien varjot, Kirjailijain kustannusliike 1935
Syntyykö uusi suku, WSOY 1937
Taivalvaaran näyttelijä, Gummerus 1938
Korpisotaa, Otava 194
Nykyaikaa, Otava 1942
Yhdeksän miehen saappaat, Otava 1945
Jauhot, Otava 1949

Haanpään lähes koko tuotanto julkaistiin 1956–57 nimellä Teokset l–X. Uusintapainos Teoksista julkaistiin kahdeksanosaisena 1989.
Teoksissa ilmestyivät ensimmäisen kerran romaanit Noitaympyrä ja Vääpeli Sadon tapaus ja myös aikaisemmin julkaisemattomia novelleja ja kertomuksia.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Noitaympyrä, Pentti Haanpää

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *