Pekka Suhoselle

Tänään haluan muistaa monipuolista kulttuurintuntijaa ja -tekijää Pekka Suhosta. Hän kuoli Helsingissä muutama päivä sitten 73-vuotiaana. Hieno kirjailija, runoilija ja kriitikko. Ystävä.

 

Pekka Tarkka viittaa Helsingin Sanomille kirjoittamassaan nekrologissa 1990-lukuun ja aikaan, jolloin Suhonen ja hänen elämänkumppaninsa, Rooman arkeologian tutkija Eva Margareta Steinby asuivat vuoroin Roomassa, vuoroin Oxfordissa. Steinby toimi Roomassa Villa Lanten johtajana ja Oxfordissa professorina.

Niihin aikoihin tutustuin pariskuntaan. Kuten Pekka Tarkalle, mieleeni ovat jääneet Suhosen ohjaamat kulttuurikävelyt oxfordilaisissa maisemissa. Hänen monipuolinen sivistyksenä tuntui nuoresta kulttuurihistorian opiskelijasta hengästyttävältä. Missään en sitä paitsi ole syönyt yhtä hyvää risottoa kun Steinby & Suhosen pöydässä!

Suhosen ajattelun säikeet tuntuivat ulottuvan kaikkialle arkkitehtuurista ja kirjallisuudesta aatehistoriaan ja musiikkiin. Hän näki suuria linjoja ja yhteyksiä. Suhonen oli myös kultivoitunut persoonallisuus, jonka kaltaisia ei ole monia.

Comments

Teksti:Noora Valkonen
Avainsanat: arkkitehtuuri, esseet, historia, kirjailijat, kulttuuri, media, nekrologi, Runot, Suhonen Pekka, taide

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *