Parnasson arviot – Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär

Parvi suruvaippoja

Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär. Novelleja, 217 s. WSOY 2010.

Tuula-Liina Varis, Muotokuvamaalarin tytärTuula-Liina Varis ammentaa kirjallisuuspolitiikan ja kulttuurihallinnon näköalapaikalta hankkimiaan kokemuksia ja kokemusten tuomaa viisautta ainakin kahdessa uuden novellikokoelmansa tekstissä. Osin esseistisen kirjan toinen oleellinen alue ovat selkeät kannanotot vanhojen ihmisten, varsinkin mummojen, puolesta.

Viisauteen liittyy huumori ja selkeydestä hohkaa lämpö.

Kokoelman nimenä voisi perustellusti olla kirjan viimeisen tekstin otsikko, joka sisältää kokonaisen aforismin, “Muistin että unohdin”. Tämä esseemäinen teksti vaikuttaa enemmän henkilökohtaiselta puheenvuorolta kuin kaunokirjalliselta novellilta.

Tunnustuksissaan Varis kirjoittaa vakuuttavasti kirjailijan yksinäisyydestä, kirjan kustantajalle saamisen pahasta hetkestä ja kritiikin, yleisön, lukijan kohtaamisen tuskasta.

Samat asiat korostuvat dekkarimaisessa novellissa “Paskiainen”. Novelli herkuttelee vilautellessaan sisäkuvaa kirjallisuuden vallan kamareista, jotka Varis luottamustehtäviensä kautta hyvin tuntee. Jopa kirjailijaliiton puheenjohtajan äänitorveksi voisi kelvata päähenkilö, pikkusäätiön apurahalautakunta-Linnea. Hän suoltaa kirpeitä arvioita kaikille niille, jotka kuvittelevat, että on olemassa jotakin sellaista kuin apurahaputki.

Ei semmoista putkea ole olemassakaan, antaa novellin kirjoittaja Linneansa julistaa.

Teemoihin jakautuneen kokoelman kakkosjakso sisältää niminovellin, “Muotokuvamaalarin tyttären”. Nämä novellit koostuvat myötäelävistä havainnoista kypsään ikään ehtineiden ihmisten pettymyksistä, joita nämä yllätyksekseen alkavat kokea itseään nuorempien sukupolvien taholta. Viimeinen tähän kokonaisuuteen kuuluvista pienoiselämäkerroista, “Hänen koko elämänsä”, johdattelee kirjan seuraavaan teemaan. Siinä Varis päästää tendenssikirjailijaminänsä irralleen ja keskittyy osoittamaan syyttävästi kohti yhä kasvavaa yhteiskunnallista epäkohtaa, vanhustenhoitoa.

Hän ei höpise prosenteista eikä muista luvuista vaan näyttää kahdeksan novellin mittaisessa pienessä mummosarjassa toistaen ja muunnellen, millainen raivostuttava automaatio muuttaa eloisat ihmiset vanhainkotidokumenttien apaattisiksi vihanneksiksi. Varis syyttää systeemiä, naapureita, hoitolaitoksia, tyttäriä, poikia, lapsenlapsia, nuoruudenrakastettuja ja karja-auton kuljettajia, meitä kaikkia.

Vaikka selviytyjämummokin mahtuu joukkoon, on pieni mummosarja alakulossaan vaikuttava kuin parvi suruvaippoja.

Miksihän strategisesti tärkeään paikkaan kokoelman ensimmäiseksi novelliksi on sijoitettu “Nuket”? Sen perusteella saa vaikutelman kuin kirjailija olisi juuttunut Runeberg-palkinnon voittaneeseen menestysromaaniinsa Maan päällä paikka yksi on vaikka koko muu kirja todistaa, ettei niin ole.

Kaisu Mikkola

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: muotokuvamaalarin tytär, Tuula-Liina Varis

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *