Parnasson arviot – Seija Vilén: Mangopuun alla

Jossakin on koti

Seija Vilén: Mangopuun alla. Romaani, 253 s. Avain 2010.

Seija Vilen, Mangopuun allaMangopuun alla on nuoren naisen runsaan vaeltamisen kuvaus. ”Asut ulkomailla ja saat varmasti paljon elämyksiä”, ihastelee sukulainen joulukortissa.

Romaanin minä liittyy Suomessa Krishna-yhteisöön ja päätyy uskonnon viemänä Intiaan ja siellä naimisiin. Uskonto liikauttaa uskovaistaan vielä määräkerrat päivässä huoneen nurkasta toiseen kävelemään Krishnan kunniaksi. Miehen ja kahden lapsen kanssa hän todistaa uskostaan vielä Tanskassa ja Kanadassa. Lopulta vaellus tuo hänet kotimaahan. Hän eroaa miehestään ja irtoaa muistakin Krishnan palvojista.

”Uskonnollinen yhteisö oli emolaiva, josta sai kaikkea: hytin, ruokaa ja mahdollisuuden tanssia muiden matkustajien kanssa. Joskus kipusimme kannelle ja huiskutimme satamassa seisoville. Toivoimme, että hekin tulisivat mukaan. Onneksi uskalsin nikkaroida itselleni veneen.”

Paikasta toiseen liikkumisen lisäksi kertojaa liikuttaa vaeltava mieli. Kertomuskin liikkuu vallattomasti lapsuuden muisteluun, painajaisiin ja haaveisiin, perhe-elämän valoisiin ja pimeihin puoliin, ympäröivien yhteiskuntien ja kaikenkattavan uskonnon kritiikkiin. Miten ihminen, jonka huumorintaju on näin terävä ja vahva ase maailman vääryyttä vastaan, on voinut viipyä niinkin pitkään yhteisössä, jonka käskyjä hän noudatti mutta vierasti ja mielessään pilkkasi? Tätä taitaa kyllä tapahtua muissakin uskonnoissa.

Erilaisia päättömiä mutta uskon puhtaudelle välttämättömiä määräyksiä Mangopuun alla kuvaa lukemattomia. Erityisen tarkkaa on syömisen sääntely. Ehkä järjettömimmältä tuntuvan syömiskiellon kuvan Vilén piirtää nopeasti: ostoskorissa on asioita, joista jumala ei pidä, kuten purjoa ja kantarellia. Sipuli ja sieni ovat siis kiellettyjen listalla, samoin esimerkiksi hiiva, koska hiivakin on sieni.

Kieltojen lisäksi on käskyjä kyllin, ja niitä pyritään yhteisössä todella noudattamaan. Krishna-uskosta saa täyteläisen kuvan, jos uutterasti poimii sinne tänne ripotellut havainnolliset yksityiskohdat. Samoin voi keräillä kuvauksen koulutytön nuoruudesta ja perheestäkin sekä lopulta syntyvästä uudesta liitosta. ”Minun pitää pysyä tässä ajassa eikä hypellä eestaas”, kertoja huomauttaa. ”Jos joku lukee tätä, hän hämmentyy varmasti.”

Kun joku on lukenut tämän, joku ei ole varsinaisesti hämmentynyt mutta miettii, oliko kirja todella pakko kirjoittaa niin hyppien, ettei mikään oikein erotu mistään. Ehkä oli: kun asiat kiehuvat mielessä, ei niitä saata viileästi kuvata. Nyt lukijan on tyytyminen detaljeista ilahtumiseen, ja niitä riittää. Ihastun Calgaryssa kotikoulussa opetettavien lasten aineenvalintaan: tulivuoret, valtameret, salapoliisit kautta aikojen.

Paikasta toiseen uskon kuljettama ja uskoa kuljettava nuori perheenäiti haaveilee: ”Jossakin on koti. Sinne minä istutan kamomillaa ja kuuntelen, miten joka vuosi samat puut kuiskaavat minulle sipiseviä sanoja.”

Kaisa Neimala

Ilmestynyt Parnasson numerossa 7/2010.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Mangopuun alla, Seija Vilén

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *