Parnasson arviot – Piia Posti: Talven jälkeen valo

Totuuden loputtomat puolet

Piia Posti: Talven jälkeen valo, romaani, 350 s. Gummerus 2010.

Piia Posti, Talven jälkeen valoPiia Postin (s.1976) esikoisromaanin alkumetreillä ollaan millennium-bileissä. Kuohuviini, glitter ja basson jumputus saavat Annan kuvittelemaan töölöläisasunnon New Yorkin kattohuoneistoksi. Ilmassa on flirttejä, katseita ja hipaisuja.

Laman varjossa solmitussa nuoruudenliitossa kaikki on ”lähes hyvin”, omakotitalon, puutarhanhoidon ja murrosikäistyvän Marja-tyttären ”pitäisi riittää”.

Väljähtyneet intohimot ja elämätön elämä kaihertavat kuin Anton Tšehovilla ikään. Annalla on irtosuhteensa. Hänen miehensä, kiinteistönvälittäjä-Jussi iskee puolittain kostoksi venäläistaustaisen opiskelijatyttö Nadjan.

Vanha suola kuitenkin janottaa. Jussi päätyy kahden vauvan loukkoon. Huppariakaan ei ehdi synnytyslaitoksella juostessa vaihtaa. Design-kravatit ja muut elämänhallinnan merkit jäävät kaappiin. Anna puolestaan huomaa tuulipuku- ja sauvakävelykielteisyytensä karisevan. Hänestä on tulossa keski-ikäinen, äyskivä ja viiniä naukkaileva lähiöäiti.

Kolmi-nelikymppisten parisuhdeanalyyseja on toki nähty kotimaisessa kirjallisuudessa. Mutta Posti on lajissaan onnistunut. Hän ei tyydy kertomaan Jussin tai Annan versiota tapahtumista, vaan muistuttaa totuuksien monikerroksisuudesta.

Näkökulmatekniikka kurottaa omistushaluisen, pelkoihinsa linnoittautuvan Nadjan tajuntaan. Samoin Marjan, romaanin sympaattisimman henkilön, yrityksiin pitää raskaasti sekoilevat vanhempansa jotenkuten koossa. Samalla pitäisi löytää oma naisenmalli IRC-gallerioiden ja ulkonäkökilpavarustelun maailmassa.

Marjan orastava suhde Perttuun, rastapäiseen muusikonalkuun sisältää mahdollisuuden vapauteen ja turvaan samalla kertaa.

Jussi ja Anna eivät ole kaikessa lähiölinnoittautumisessaan vastaavaa kokeneet. Heille vaivalla rakennettu pysyvyys on pysähtyneisyyttä, josta hankkiudutaan rivakasti eroon – ja jäädään sittenkin haikailemaan.

Hienovireisenä ihmiskuvaajana Posti asettuu toisten Helsingin yliopiston Nobelistiklubin kasvattien, Jussi Valtosen ja Laura Honkasalon seuraan.

Posti assosioi kiehtovasti populaarista korkeakulttuuriin, Sinkkuelämää-sarjasta ja Anne Mattilan ”Perutaan häät” –biisistä maailman selittämättömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden pohdintaan. Ajassa ollaan kiinni, Khao Lakin tsunamiuhreista Vuosaaren myllerryksiin.
Muutoksen ja pysyvyyden ristipaine on koko ajan romaanissa läsnä. Paine ulottuu henkilöiden omista valinnoista siihen, mitä geenit ja sukupolvien ketju ovat itse kullekin koodanneet.
Paikoin tyylilaji yltyy murhaavan mustaksi komediaksi. Anna lähtee entisen miehensä siittämä lapsi kohdussaan Helsingin yöelämään etsimään seuraa. Surkuhupaisten vaiheiden jälkeen vauva ilmoittaa itsestään taksijonossa. ”Heippa äiti, minä täällä.”

Talven jälkeen valo ponnistaa hivenen kuluneista asetelmistaan omaääniseksi, viisaaksi, moneen suuntaan aukeavaksi teokseksi. Henkilöiden ristivalotuksen, rimpuilun ja reuhtomisen jälkeen mennään tosin liiankin seesteisiin tunnelmiin. Tämän juonipaljastuksen kirja tekee jo nimessään.

Jani Saxell

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Piia Posti, Talven jälkeen valo

Kommentit

Great photos Ari. My wife and I moved into our first a this year and we also stretad a few small garden plots. We went with more conventional crops (tomatoes, cucumbers, pumpkins, squash, etc), but I also wanted to try something different. I planted 4 peanut plants. You should give that a try next year, they are pretty cool plants. Next year I am going to try hops as well, that is a great idea!

Tosi hyvä kirja. Samalla tavalla pakollinen luettava tänä syksynä kuin Riikka Pulkkisen totta.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *