Parnasson arviot – Hannu Raittila: Marsalkka

Huikeita visioita

Hannu Raittila: Marsalkka. Romaani, 445 s. Siltala 2010.

Hannu Raittila, MarsalkkaHannu Raittilan Marsalkan henkilögalleria on kuin kansainvälisestä trilleristä repäisty ja se hipoo uskottavuuden rajoja, mutta niinpä vain romaanista kehkeytyy kiehtova ja uskottava tarina Suomen lähihistoriasta.

Romaanissa eletään kylmän sodan hermostuneimpia vuosia 1948–1951. Marsalkka Mannerheim oleilee Sveitsissä ja valmistelee entisen tiedustelupäällikkönsä eversti Aladár Paasosen avustuksella muistelmiaan. Samalla asialla on myös Ernest Hemingway kolmas vaimo Martha Grellhorn. Hän on laativinaan muistelmien amerikkalaista laitosta, mutta todellisuudessa hän tekee elokuvakäsikirjoitusta Mannerheimin elämästä. Hemingwaykin tavataan ohimennen Venetsiassa, rähjäisenä ja juopuneena tietenkin.

Mannerheim, Paasonen ja Grellhorn pääsevät vuorotellen kertomaan asiat omasta näkökulmastaan. Tämä tekniikka toimii erinomaisesti. Kaikilla on eriasteista salattavaa ja tieto siitä, että muutkin salaavat asioita. Kuviosta syntyy vivahteikas ja jännittävä harhautusten, informaation ja disinformaation palapeli.

Marsalkan juonikas juoni on ällistyttävän todentuntuinen, ja sillä on paljon kosketuskohtia historiallisiin tapahtumiin. Suomalaisille tarjoaa varmaan melkoisesti pohdittavaa Mannerheimin lujana pysynyt suhde tsaarin ajan upseeristoon. Valkoisia kenraaleja niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin yhdisti yhteinen päämäärä, bolsevismin tuhoaminen.

Kun Marsalkassa asioita ei tarkastella suomalaisnationalistisesta näkökulmasta, asettuvat Suomen itsenäistyminen ja sisällissota sekä marskin toiminta uuteen valoon. Mannerheim ei paljon piittaa Suomesta ja sen itsenäisyydestä. Valkoisen armeijan johtajana hän näkee Suomen tukialueena, joka mahdollistaisi bolsevismin kukistamisen asevoimin. Suomen itsenäistyminen on siten suuremman suunnitelman sivutuote. Vuonna 1919 Mannerheimilla on 100 000 miehen armeija, jonka hän voisi marssittaa Pietariin. Aie kaatuu suomalaisten poliitikkojen vellihousuisuuteen.

Amerikkalaiset huomaavat Mannerheimin käyttökelpoisuuden. He ovat varmoja, että Suomi miehitetään. Mannerheimistä halutaan muun muassa Hollywood-elokuvan avulla tehdä bolsevisminvastaisen taistelun keulakuva ja tarvittaessa pakolaishallituksen johtaja.

Paikoin Mannerheimin ja Paasosen kerrontajaksot muuttuvat miltei kansainvälisen sotilaspolitiikan esseiksi mutta säilyttävät silti kiinnostavuutensa. Kuin oheistuotteena lukijaa huvittavat monet kansainvälisen sähläämisen synnyttämät koomiset yhteensattumat.

Muutoin eheässä romaanissa pistää silmään yksi omituisuus. Sivulla 255 romaaniin astuu Hannu Raittila, joka alkaa tehdä selkoa Marsalkan syntyprosessista. Olisit Hannu pysynyt poissa romaanistasi. Sinua tarvitaan sen tekijänä, ei henkilönä. Romaanin Hannu Raittila perustelee metafiktiivistä jaksoa sillä, että hän haluaa rikkoa lukijalta tarinan luoman illuusion. Siinä se jakso sitten tönöttää keskellä romaania. Lopputulos on se, että Marsalkka näyttää talolta, jonka rakennustelineitä ei ole korjattu pois. Muovikelmut lepattavat syksyn tuulissa…

Lasse Koskela

 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Hannu Raittila, marsalkka

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *