Parnasson arviot – Amos Oz: Älä kysy yöltä

Tästä eteenpäin odotus

Amos Oz: Älä kysy yöltä. Romaani, 285 s. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2010.

Amos Oz, Älä kysy yöltäAmos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä oli viehättävästi vanhakantainen romaani, joka velvoitti kirjallisuutta etsimään totuutta ja politiikkaa palvelemaan tulevaisuutta, vaikka nykyisin suositumman trendin mukaan kieli on potentiaalinen valhe ja historia häämöttävä katastrofi.

Älä kysy yöltä ei tavoittele samaa mittakaavaa. Israelin valtion syntyvaiheiden sijaan se kuvaa erään suhteen hiipumista keskellä hedelmättömäksi palanutta autiomaata, eikä sen suppeiden juonenkäänteiden tarkoituksena ole valaa uskoa länsimaisen demokratian perinteisiin vaan kertoa hyvien tarkoitusten valumisesta hukkaan.

Samalla yksityinen ihminen saa synninpäästön uskontojen ja poliittisten ohjelmien sisään rakennetusta ikuisuusperspektiivistä. Vastuu tulevaisuudesta ei ole ääretön, vaan lopulta jokainen on tehnyt sen mihin pystyy – “tästä eteenpäin hän tyytyy odottamaan.”

Kuusikymppinen Theo on jäänyt puolittain eläkkeelle rakennusinsinöörin toimestaan, 20 vuotta nuorempi Noa opettaa kirjallisuutta. Yhteiselämästä on jäljellä kylpyhuone ja keittiö, makuuhuoneet ovat erilliset. Jaettujen rituaalien arvo – senkin jälkeen kun intohimo on sammunut – erottuu paremmin romaanin lukijalle kuin sen henkilöhahmoille, joten Noa on enemmän kuin valmis piristämään arkeaan uudella projektilla kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Koulun oppilas on kuollut huumeiden yliannostukseen, ja tragedian johdosta Noa nimitetään uuden valistus- ja vieroitusklinikan johtoon.

Sattumanvaraisten juonenkäänteiden mittaan Oz vihjaa, että sydänsuruista on kaupunkilaisille enemmän murhetta kuin laittomista päihteistä, ja että romaanin henkilöt etsivät aivan turhaan jotain tavoittamatonta onnea tai kätkettyä ongelmaa.

Ozille itselleen Negevin aavikon reunalla eletyn elämän synkempi puoli on kirkkaasti näkyvillä silloinkin kun se ei tarjoa varsinaista vastausta vaan sisältää oman, askarruttamaan jäävän arvoituksensa. Esimerkiksi näin:

“Ilma on kuuma ja täynnä tomua. Valo on lähes valkoista. Yläpuolella korkeajännitejohdoissa roikkuu leija, se on roikkunut siinä jo kuukausia kuin ruumis hirsipuussa.”

Ja samalla tavoin Oz lähestyy erilleen ajautuvien Theon ja Noan suhdetta: kuvina, joiden hillitty kauneus ja hillitty traagisuus kuuluu enemmän taiteen kuin eletyn elämän kategoriaan. Toisin sanoen ne ovat jotakin, jonka lukija jakaa kirjailijan kanssa, vaikka Theo ja Noa eivät osaisikaan jakaa niitä keskenään.

Älä kysy yöltä ei toki sisällä lupausta, että kuolema vapauttaa meidät ajattelemasta kaikkea mikä jäi kesken tai epäonnistui. Oz vain tarjoaa muistutuksen todellisuudesta, jossa itse kunkin “maailma loppuu”. Näkemystään hän pönkittää nimeämällä todenmakuisen taideteoksen.

Tuskinpa kukaan kommentaattori koskaan kirjoittaa Scubertin kvartetosta “Tyttö ja kuolema” mainitsematta miten teoksen inspiroinut runo on kieleltään lempeä ja viettelevä kun taas Schubertin sävelkieli on raakaa ja hakkaavaa. Samalla tavoin Ozin Älä kysy yöltä on pikemminkin kaunis ja riitasointuinen kuin sievä ja lohdullinen.

Putte Wilhelmsson

Ilmestynyt Parnasson numerossa 6/2010.

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Älä kysy yöltä, Amos Oz

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *