Sami Liuhto: ilonirunonurinoli

Totisen ilon palindromeja

Sami Liuhto: ilonirunonurinoli. Runoja,  68 s. Turbator 2013.

Kriitikko Sami Liuhdon kokoelma ilonirunonurinoli on loistavaa palindromirunoutta. Palindromi sinänsä on runouden ydinaluetta. Palindromia koskevassa esseessään Leevi Lehto sanoo palindromin käyttävän kielen ylijäämää ja löytävän merkityksen mahdollisuuksia sanoista (teoksessa Alussa oli kääntäminen, 2008).

Suomalaisia palindromikokoelmia ovat julkaisseet myös Pasi Heikura ja Simo Frangén yhdessä sekä runoilija Esa Hirvonen (Takana kapakan akat, 2002), ja tämän perinteen Liuhtokin kirjoittaa näkyville kirjansa alkuun, ”teesirunoon”. Teos on omistettu muutamille sellaisille naisille, joiden nimi alkaa e-kirjaimella: ”Ellelle / Ellulle (…)”. Alku osoittaa Liuhdon traditio-tietoisuutta.

Suomalaisessa palindromiperinteessä on jo tällaisenaan huomattavaa muuntelua. Liuhto onnistuu syventämään palindromin lajia. Hänen säkeissään on jopa kalevalaista aiheistoa, kuten runossa ”tinahanit a.k.a. spanish sin a ps.”:

”Tinaa morsian soma / vaimo komia / vamos! / naisromaanit.”

Leskeksi jäänyt Ilmarinen takoo Kalevalassa itselleen morsiamen kullasta. Liuhdon muunnelma aiheesta herättää intertekstuaalisen yhteyden hyvin pienellä eleellä, ja lyhyt runo ketjuttuu seuraaviin naisaiheisiin teksteihin.

Liuhto on laittanut runoihinsa kaksi otsikkoa, varsinaisen ja aliaksen. Vaikkapa runo ”airot – storia a.k.a. nollaa aallon” on pienimuotoinen tutkielma historiasta (storia) tai tarkemmin historianfilosofiasta (lainaan runon kokonaisuudessaan, muutoinhan palindromirunoja on vaikea lainata):

”Aallon alla jana, / vesi nieletti. /Minne yletti / tieteesi historia? / Airot sihisee. / Teitittely? / En nimittele, inise / Vanajalla nollaa.”
Runon historiallinen miljöö, niin kivikaudella kuin keskiajalla tärkeä Vanajavesi vahvistaa historian katoavuuden tuntua. ”Jana” (aikajana?) on veden peitossa, vesi ja niihin koskettavat airot reagoivat ”sihisemällä”. Menneisyydestä on vaikea saada tietoa vaikuttamatta siihen millään tavalla. Samalla runossa elää tietoisuus historiasta juuri tieteenalana, jossa muodollisuudet ja tarve määritellä (nimittely) vallitsevat.

Aleksiskiveläistä, syyshämärää alakuloa on runossa ”ikäväki”. Runon nimi on kaksimerkityksinen, se tarkottaa, että on myös ikävä ja ikäväkeä, vanhuksia. Turun Vätistä katsoen maisema näyttää surumieliseltä. Runossa vuorottelevat elinvoimaa ja hiipumista kuvaavat säkeet. Runo saa miettimään uudelleen sosiaalista ylijäämää: mitä väkeä jämät ovat – vanhuksia vai melankolian valtaamia? Runo päättyy (ja tietysti alkaa nurinluettuna): ”Itävä väki, / nämä. Jämät”. Jämissä on voimaa.

Liuhto on tehnyt blogiinsa myös useita ”sananeliöitä”, eli runoja, joiden tunnetuin muoto on tuntemattoman tekijän roomalainen runo: ”Sator Arepo tenet opera rotas” (”kylväjä Arepo pitelee vaivalloisesti pyöriä”).

Runossa viisikirjaimiset sanat on asetettu neliöön, joka on kaikilta sivuiltaan viisi kirjainta pitkä. Muoto on haastava, mutta Liuhdon harjoitelmien joukossa on lupaavaa materiaalia.

Kokoelma ilonirunonurinoli jatkaa arvokkaasti palindromin parituhatvuotista tunnettua perinnettä. Ihmisyyden vakavassa silmässä tuikkii merkitsevän leikin riemu, parodinen ilkikuri ja kyky puhua palindromin äärimmäisen rajoittavassa muodossa.

Maaria Pääjärvi

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: ilonirunonurinoli, Maaria Pääjärvi, Sami Liuhto

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *