Kjell Westö: Kangastus 38

Maailma jatkaa halkeamistaan

Kjell Westö: Kangastus 38. Romaani, 334 s. Suom. Liisa Ryömä. Otava 2013.

On maaliskuu vuonna 1938, ja on maailma, joka ei kuulu kenellekään ja jonka haluavat kaikki. Kjell Westön romaani Kangastus 38 kertoo ihmisessä asuvasta pimeydestä ja julmuudesta, inhimillisyydestä ja erehdyksistä, sokeudesta väärässä paikassa, hetkestä ennen maailman ja ihmisyyden toista täydellistä luhistumista.

Asianajaja Claes Thune on palkannut konttoristikseen tunnollisen ja asiallisen naisen, jolla on loistavat suositukset ja korkea työmoraali, mutta joka varoo visusti paljastamasta itsestään mitään henkilökohtaista. Thune aistii rouva Wiikiä ympäröivän yksinäisyyden ja hänen mieltänsä kiehtoo ja kiusaa naisen salaperäinen olemus. Kuitenkin samaan aikaan tapahtuvat muutokset ja kriisit Thunen yksityiselämässä estävät häntä näkemästä Matilda Wiikiä läheltä ja oikeasti. Tällaisia kriisejä ovat muun muassa avioero ja ystävän järkkynyt mielenterveys, mutta myös toistakymmentä vuotta yhtä pitäneen herraseura Keskiviikkokerhon luonteen vähittäinen muuttuminen: jäsenten erilaiset poliittiset näkökannat kärjistyvät, ja keskinäinen kun-nioitus vaihtuu halveksunnaksi.     

Menneisyys on takertunut rouva Wiikiin tuhansien loisten lailla: muistot vuodesta 1918, kuljetuksista ja vankileireistä tulevat väkisin, vaikka kuinka tappelisi vastaan. Kipu on syöpynyt ihoon ja uniin; se asuu kauheina kuvina siellä, minne kukaan toinen ei voi eikä saa nähdä, ja siksi rouva Wiik on jakautunut kolmeksi. Mutta kolmellekin kantamista on liikaa; sadalle olisi, tuhat kantajaa ei ikinä riittäisi.

”Te luulette että oikeudenmukaisuus on jotain itsestään selvää. Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus”, rouva Wiik toteaa esimiehelleen ja esittää samalla yhden romaanin koskettavimmista ja painokkaimmista avaimista.

Romaanin taustalla maailma liikkuu levottomasti, jatkaa halkeamistaan. Uuden suursodan uhka alkaa muuttua kauhukuvasta todellisuudeksi, mikä yhtäältä lisää ahdistusta, pelkoa ja epäluuloa ja toisaalta ajaa yksilön etsimään vapautusta todellisuuden tuskista ja paineesta. Yhteiskunnan modernisoituminen ja talouskasvu lisäävät uskoa ihmisen kaikkivoipuuteen ja samalla murentavat pohjaa vanhoilta uskomuksilta ja arvoilta. Kangastus 38 kasvaa kertomukseksi välitilasta, ajasta, jossa sikiävät epävarmuus ja hulluus, mutta jossa ihmiset yhä vimmaisesti etsivät itseään ja toisiaan, hakevat oikeutusta ja hyväksyntää olemassaololleen.

Jälleen kerran Westö kirjoittaa henkilöhahmonsa täysiksi ja todellisiksi, kaikkine haavoineen, ristiriitoineen ja kysymyksineen. Mutta nyt, henkilö-gallerian ollessa suppeampi kuin esimerkiksi useita sukupolvia ja vuosikymmeniä käsittävissä romaaneissa Missä kuljimme kerran (2006) ja Älä käy yöhön yksin (2009), ja kun romaani kattaa ainoastaan ajan keväästä saman vuoden loppusyksyyn, on ote tiukempi, keskitetympi. Pääasiallisena tapahtumapaikkana toimiva Helsinki on sekin jälleen elossa. Kaupunki on sumuinen ja kostea ja kirkas ja kuulas, täynnä yksityiskohtia, aatteita ja ajatuksia, joista peilata mennyttä aikaa ja maailmaa, joka pian on hajoava.

”Ihmiset haluavat lähimmäisiltään eri asioita. Joskus ihminen joutuu oman pahuutensa yllättämäksi”, kiteyttää romaanin tunnelmat.
Kangastus 38 on järkyttävä ja upea romaani, jonka suurten teemojen ajankohtaisuus hirvittää.

Maija Vesanen
 

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Kangastus 38, Kjlell Westö, Maija Vesanen

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *