Parhaat kotimaiset kirjat 2010

Osuva Finlandia-voittaja

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Rimmisen romaanit näyttävät, millainen määrä kielemme sanastoa odottelee käyttäjiään keskimääräiskirjoituksen sanavaraston tuolla puolen. Ymmärtämisen vaikeutta Finlandian voittaneen Nenäpäivän omaperäiset ilmaisut eivät tuota. Lauseita käyttelee kertoja Irma, kielellisesti nuorekas-vitsikäs, työtön aikuinen. Irma ryhtyy romaanin alussa seikkailuun. Hän lähtee Hakaniemestä Keravalle hakemaan peikonlehteä, kun ilmaiseksi saa, mutta luiskahtaa esiintymään kulutustottumustutkijana. Asiakaskyselijä on hyvä kirjan henkilö, kun kirjailija haluaa kertoa, miltä kodeissa nyt näyttää. Runsaat pahkakellot ja muut kellot mittaavat teoksessa aikaa. Ajasta ja yksinäisyyden voittamisesta kertova Nenäpäivä on hauska ja osuva romaani. KN

 

 

 

Joel Haahtela: Osuva Katoamispiste

Etsiminen kasvaa kirjailijan tuotannon keskeiseksi teemaksi, sisäiseksi ja ulkoiseksi etsimiseksi, paikan hakemiseksi maailmassa. Nyt konkreettinen kohde on vuonna 2004 kuollut kirjailija Raija Siekkinen, jonka jäljille päähenkilö, kovin romanttishenkinen kirjaileva lääkäri päätyy haahtelamaisen sattumanvaraisesti Helsingin Bulevardilla karkaavan sateenvarjon myötä. Haahtelan herkkävireinen tyyli ja viipyilevä ilmaisu ovat läheistä sukua Siekkiselle, ja kirja on epäilemättä kirjailijan kiitos ja kaunis kunnianosoitus esikuvalleen. KH

 

 

 

 

 

 

 

Mikko-Pekka Heikkinen: Nuorgamin Alkon tuho ja muutama erätarina

Hyvä idea on usein enemmän kuin puoli kirjaa. Tässä idea on erätarinaperinteen päivittäminen kolmannelle vuosituhannelle, ja yksin se riittää nostamaan teoksen esiin kotimaisesta proosamerestä. Välillä Heikkinen siirtää erähenkisen asenteen kaupunkioloihin, toisinaan kirjoittaa moderneja erätarinoita ja joskus käyttää Pohjois-Lappia vain tekstiensä miljöönä. Yhteistä on kontrastien rakentaminen ja siitä kumpuava komiikka. Heikkinen kirjoittaa paitsi kertomuksia myös pakinoita ja kehittelyjä, jotka ovat velkaa ja kumartavat Veikko Huoviselle ja Arto Paasilinnalle. KH

 

 

 

 

 Sami Hilvo: Viinakortti

Isoäitinsä hautajaisten jälkeen Hilvon esikoisromaanin kertoja Mikael valloittaa nimismies-isoisänsä työhuoneen ja ryhtyy siemailemaan konjakkia. Mikael elää läpi isoisänsä kokemuksia talvi- ja jatkosodassa päiväkirjamerkinnöin ja humalatilan edetessä yhä enemmän eläytyen. Romaani on suurten tunteiden vellontaa, ja sen ydin on, millaista on ollut olla homoseksuaali Suomessa 1940-luvulla. Kun homoseksuaalisuuden aiheen suodattaa pois, kirja on salatun ja häpeillynkin rakkauden kuvaus. KH

 

 

 

 

 

  

 

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Afrikan köyhyys, korruptio, väkivalta, terveydenhoidon ja koulutuksen puutteet murehduttavat suomalaista Paulia ja ”tämän maan” Estheriä. Ja silti ”ihmisissä toivo onnistuu aina murtautumaan esiin”. Hirvonen kirjoittaa kauhistuneita, kauhistuttavia kuvia siitä, miten käy rääkätyille lapsille. Romaani on hankala luettava: kiinnostus vaatii rientämään läpi lukujen, mutta yksityiskohtien vyöry ja kerronnan kauneus jarruttavat, pakottavat kääntymään jo luetulle sivulle, kertaamaan, heltymään. Tällainen hankaluus ei harmita! KN

 

 

 

 

 

 

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

On 17-vuotias nuorukainen Henrik, joka käy kesätöissä tavaratalossa ja joutuu oudoille reissuille vanhemman työkaverin kanssa. On nykyhetki, jossa tavaratalossa työskentelevä keski-ikäinen nainen, Päkä, lukee kirjailija Julius Ilosen pienoisromaania, jonka päähenkilö Henrik on hänen mielestään kirjailijan alter ego. Terapiakirjoittava Päkä lukee fiktiota faktana ja ajautuu konfliktiin kirjailijan kanssa. Itkosen taidolla tarinasta olisi tullut täyteläinen lukuromaani, kunhan sen olisi kirjoittanut loppuun. Nyt toteutettu taitto metafiktioon tekee teoksesta kirjallisuuselämän ajankuvan tai pamfletin. KH

 

 

 

 

 

 

Olli Jalonen: Poikakirja

Pojan kasvuvuosia kuvaava romaani liikuttaa. Lukijoille tarjoutuu tilaisuuksia läikähtävään myötätuntoon. Päivät ja työt 1960-luvun alkupuolen kansakoulussa ovat keskeisiä kuvattavia. Lapsi kertoo poikkeuksellisen rehellisesti siitä, miten vaikea on voittaa ällötys ja yltää myötätuntoon, kun poikaluokka rääkkää lihavaa luokkatoveria. Yhtä mutkikas on tunnesuhde raivosuomalaiseen, militaristiseen miesopettajaan, jota joutuu pelkäämään, oudoksumaan ja ihailemaan. Kotona tunteet ovat suorat ja myönteiset. Lapsirakastavaisten kohtaamisia romaani kuvaa kauniisti ja kunnioittaen. Luen silmät vesissä. KN

 

 

 

 

 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone

Joensuu on palannut rakkaudettomuuden teemaan. Rautahuoneen päähenkilöksi nousee äitinsä ja isoisänsä helmoissa asuva kolmikymppinen hieroja ja sivutoiminen mieshuora Orvo, joka muistuttaa ääneltään Joensuun parhaan romaanin ”Rakkauden nälän” Tipiä. Rikokset eivät nouse pääosaan vaan ihmiset, heidän synkät elämänsä. Ihmiset ovat yksinäisiä tai toinen toisilleen susia, ilkeitä äitipuolia ja huomiota kerjääviä isoisiä. Joensuu asemoi itsensä entistä selvemmin inhorealistiksi. Timo Harjunpäälle työn positiivinen kohokohta on hautajaiskutsu. KH

 

 

 

 

 

Pekka Kejonen: Kädettömän taputukset

Kejosen zeniläisvaikutteinen ajattelu kiteytyy ja tarkentuu lyhimmillään säkeen, pisimmillään sivun mittaisissa aforistisissa jatkumoissa: ”Maailmanloppu on jo tapahtunut, / kun uutiset tulevat. // Media, vallan vahtikoira. / Se haukkuu niitä jotka uhmaavat valtaa. // Valitettavan moni epäilee itseään, / ei maailmaa jonka tuote on.” Kirjallisuuden traditiota laajasti kommentoiva kokelma piirtää kokonaisen kuvan maailman kokemuksesta pilvien bongaamisesta pidättelemättömään yhteiskuntakritiikkiin: ”Kun keskiluokka lahjotaan hiljaiseksi / voi köyhille tehdä mitä tahansa.” JP

 

 

 

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Perunat, hanurimusiikki ja Tepon Jaakko muodostavat kahdeksankymppisen maalaismiehen elämänkatsomuksen ytimen. Likhti-juomat, itsensä lihomaan päästäneet sumopainijat, marketin kahvitarjoukset saati sitten muut nykyajan ilmiöt, niin kuin junan vessan avaaminen hipaisunappulalla, saavat hänet pahoittamaan mielensä kolmisivuisiin vuodatuksiin. Kyrön karvahattuhahmo on legenda on syntyessään. Mielensäpahoittajalla on tärkeä paikkansa suomalaisessa kuvastossa. KH

 

 

 

 

 

 

Leena Lander: Liekin lapset

Tässä on suuren kansalaissotaromaanin ainekset: vahva tarina, taitava juoni, upea henkilögalleria ja hieno loppu. Lander hyödyntää uudelleen autenttisen päiväkirjamateriaalin, jota hän käytti jo 1982. Henkilöistä esiin nousee päiväkirjamerkinnät kirjoittanut Joel Tammisto, Halikon työväenyhdistyksen perustaja, punaisten elintarvikelautakunnan puheenjohtaja ja punaisen kaartin apulaispäällikkö. Romaani kyseenalaistaa henkilöidensä motiiveja toistuvasti: ihmistä liikuttavat pohjimmiltaan vain kukkaron ja alushousujen sisältö. Painava loppu perää laillisen Suomen näkökulmasta kirjoitettua romaania kansalaissodasta. JP

 

 

 

 

 

Tommi Melender: Kuka nauttii eniten

Terävät, kriittiset ja tarkat esseet ovat parhaimmillaan käsitellessään kirjallisuutta, eurooppalaisuutta sekä nykyajan markkinafundamentalismia ja kulutuskulttuurin hedonistisuutta. Melender kirjoittaa myös ”taidelohdusta”, totuuden ja kauneuden läsnäolosta, ja analyysit Gustave Flaubertin, Michel Houellebecqin tai Don DeLillon romaaneista ja niiden merkityksestä kirjoittajalle ovat avartavaa luettavaa. Kokoelmaan on otettu myös aiemmin julkaistuja esseitä laajennettuina. JP

 

 

 

 

 

 

 Hannu Mäkelä: Kivi

Kansalliskirjailija elää viime hetkiään ja käy ryöpsähdellen läpi elämäänsä. Kuume- ja viinanhoureissa hän ei pysty puhumaan mutta äityy mylvimään kuin Viertolan härät. Teos on kielellinen syväsukellus kansalliskirjailijan mahdolliseen mieleen. Tiivistys lähelle kuolemaa on oivallinen intensiteettiä tuova rakenneratkaisu, joka rypyttää elämän tilinpäätöksen laatimisen assosiatiivisesti poukkoilevaksi ajatuspuheeksi. Lopputulos soi. Romaani velloo lyyrisenä, ja vaikka väliin se voi tuntua soutavalta, sitä palkitsevampi on lopun vyöry. KH

 

 

 

 

 

 

 

 Markus Nummi: Karkkipäivä

Romaani näyttää kirjavan aikuisjoukon. Vanhempia, muita omaisia, viranomaisia, aikuisten työtovereita sekä satunnaisia sivullisia. Kirjailija Arista tulee syvästi vaikka vastahakoisesti asianosainen. Kaksi vaikeassa tilanteessa rimpuilevaa keskeistä lasta ovat toimiva Tomi ja kätketty Mira/Mirja. Syrjemmällä näyttäytyy hirviölasten ryhmä, ja reuna-alueille Nummi on kirjoittanut tyttösiä, joiden elämä on kunnossa. Aikuiset näytetään päältä ja sisältä. Hauska erityispiirre on kirjailijan tapa antaa henkilöiden tulkita toistensa sanoja, ilmeitä, käyttäytymistä. KN

 

 

 

 

 

 

Riikka Pulkkinen: Totta

On kuolemaa tekevä Elsa, Elsan tytär Eleonoora ja Eleonooran tytär Anna – ja Eeva, joka on ollut Elsan perheessä kotiapulaisena. Anna eläytyy Eevaksi ja kertoo tarinaa tämän suulla. Hän peilaa elämäänsä ja ratkaisujaan 1960-luvun tapahtumiin, joissa Eeva ja Elsan mies Martti ajautuvat kaiken nielevään rakkaussuhteeseen. Epäpyhän perheen arki muuttuu draamaksi ja siitä vähitellen jopa melodraamaksi. Tapahtumien dramaattisuus melkein tukahduttaa, mutta Pulkkinen on onnistunut rakentamaan henkilöistä niin kiinnostavia, että heidän kohtalonsa liikuttaa aidosti. SS

 

 

 

 

 

 

Hannu Raittila: Marsalkka

Romaani sijoittuu Mannerheimin viimeisiin vuosiin Sveitsissä, jossa hän hoitaa terveyttä ja kirjoituttaa muistelmia. Kirjailija näkee Mannerheimin ennen kaikkea valkoisen Venäjän kenraalina, jonka päätehtävä oli Venäjän vapauttaminen bolševismista: ”Suomen itsenäisyys oli tämän taistelun sinänsä positiivinen sivutuote.” Mannerheim kuvataan raadollisesti, myyteistä riisuminen ja inhimillistäminen ovat pääteemat. Toden ja sepitteen rajapinnalla leikittelevä ja ironisoiva romaani huipentuu kuvaukseen Mannerheimin hautajaisista. JP

 

 

 

 

 

 

Asko Sahlberg: He

Näyttämönä on länsisuomalainen maatila. Talon pojat ovat taistelleet Suomen sodassa vastapuolilla. Nyt haetaan asemia kotona. Sahlberg antaa henkilöidensä vaihdella kertojina. Kohtalokkaat käänteet aavistaa jo hyvissä ajoin ennen taloudellis-eettisiä ratkaisun hetkiä, mutta saa aavistaakin. Kyse on sanataiteesta – tätä ilmaisua kirjailija tuntuu tuotannostaan käyttävän. Sahlberg kertoo jylhän tarinansa kauniisti. Useihin yksinpuheluihin on riittänyt juhlallisia, paisuvia, proosarunoksi kirjoitettuja elämänkuvauksia. KN

 

 

 

 

 

 

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Slovakialaissyntyinen, neljä vuotta Suomessa asunut Salmela kirjoitti suomeksi hauskan ja iloisesti piikikkään esikoisteoksen. Ahdistuneen Angien tavoitteena on kuolla Jim Morrisonin ja monien muiden taiteilijoiden tavoin 27-vuotiaana ja muuttua legendaksi. Angie ei ole siinä iässä edes taiteilija. Estoitta eri kirjallisuustyyleillä iloitteleva Salmela kelpuuttaa kertojakseen jopa possun. Teos voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon. RK

 

 

 

 

 

 

Juha Seppälä: Takla Makan

Eläkkeelle jäänyt insinööri vaeltaa tekemään kuolemaa sattumanvaraisesti valitsemaansa pikkukaupunkiin. Toinen tarina, Ristin tie, kertoo miehestä, joka kantaa pääsiäiskulkueessa Jeesuksen roolin ja ristin. Kuolevaisuudesta muistuttaminen on Seppälän tuotannon kantavin viesti. Takla Makan on passio, mutta juhlavien holvien sijaan se soi korostetun ankeasti pikkukaupungin kapakassa ja vanhojen tavaroiden varastossa. KH

 

 

 

 

 

 

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Runeberg on rakastettu runoruhtinas ja pelottava perheenisä, ilkeä ihminen. Kertojia on iso joukko, runoilija itse, rouva Fredrika, oppineita miehiä, entisiä morsiamia, saalislintuja, koiria, sika. Lapsuusvuosista haetaan syy luonteen hankaluuteen. Useat tilanteet tuntuvat kommentoivan meidän aikaamme. Wahlström ajatteluttaa. ”Mä näitä nähden aattelen.” KN

 

 

 

Koonnut: Jyrki Jantunen/Sk

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Elina Hirvonen, Hannu Mäkelä, Hannu Raittil, Joel Haahtela, Juha Itkonen, Leena Lander, Markus Nummi, Matti Yrjänä Joensuu, Mikko Rimminen, Mikko-Pekka Heikkinen, Olli Jalonen, Pekka Keijonen, Riikka Pulkkinen, Sami Hilvo, Tommi Melender, Tuomas Kyrö

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *