Panu Rajala: Runoilijan sydän

Kovan onnen Erkko 

J. H. Erkko uskoi aatteisiin, kansaan ja naisiin – kaikkiin hän joutui pettymään. Mutta hänen viimeinen toiveensa toteutui.

Aikansa johtava runoilija Juhana Henrik Erkko oli kiihkeä aatteiden mies ja todellinen joka paikan Heikki. Hänellä kaksi suurta tavoitetta: valaa kansaan sivistyneistön ja työväen yhteisrintama ja päästä naimisiin. Kummassakin hän epäonnistui. Suurlakon aikaan 1905 Helsingissä hulinoitiin. Unelma vapaudesta päihdytti kansanjoukot. Porvarit kulkivat kaulakkain venäläisten matruusien kanssa, molemmilla punarusetit rinnassaan. Uuden Suomettaren toimitustalon ikkunat lyötiin rikki.

J. H. Erkko katseli lakkojuhlia kauhuissaan. Koko miehuusikänsä hän oli runoillut ja puhunut kansallisen yhteisrintaman rakentamiseksi. Kun se viimein näytti syntyvän, kansa rellesti kaduilla ja toreilla ja vähät välitti kansallisromanttisista ihanteista, joita Erkko oli sille opettanut. Kansankokouksissa kajahti Työväen­ marssi: Käy eespäin, väki voimakas, äl’orjajoukko halpa täst’ alkain ole, tarmollas särje tieltäs salpa. Väärä marssi! Tuokon eli opettaja Antti Törneroosin sanat yllyttivät uusiin iskuihin, samoin Oskar Merikannon sävelpoljento. Sitä laulettiin pian kautta maan kaikissa työväenkokouksissa. J. H. Erkko kirjoitti oman Työkansan marssinsa vähän ennen Tuokkoa: Työkansa, nouskaamme!/ Tuo entisyyden loistoisuus/ Ja nykyisyyden mahtavuus/ On työtämme./ Nyt painavatko meitä ne!/ Ne niskoiltamme puistamme./ Täys’ikäisiksi kypsyttää/ Meit’ aika tää/ Ja neuvoo menneisyys.

Myttyyn mennyt ooppera

Jean Sibelius sävelsi marssin, silti se ei lähtenyt lentoon. Siitä ei tullut tarkoitettua suomalaista Marseljeesia. Sanat olivat liian laajakatseiset työkansan nostatuskokouksiin. Erkko masentui siitäkin. Hänen ihanteensa sortuivat toisensa perästä. Merikanto oli aiemmin säveltänyt kauniita lauluja Erkon runoihin. Miehet tapasivat 1888 Leipzigissä, missä Merikanto opiskeli pianonsoittoa ja sävellystä. Erkko matkaili Eurooppaa ristiin rastiin tämän tästä senaatin stipendeillä ja velaksi. Merikanto ihastui Erkon runoihin, mutta tämä epäröi. Voisiko hän antaa sydämensä herkkiä tuntoja aloittelevan säveltäjän pilattaviksi? Myöntyminen kannatti. Monet Erkon runot elävät edelleen Merikannon sävelsiivin. Merellä Erkko kirjoitti epätoivoissaan laivamatkalla Englannin Hulliin, kun hänen kosioaikeensa 15-vuotiaan kummityttärensä kanssa oli mennyt myttyyn. Samalla matkalla syntyivät Muistellessa ja Vältän pulan.

Yhteistyö Sibeliuksen kanssa takelteli muutenkin kuin Työkansan marssin osalta. Yhteinen ooppera ei koskaan valmistunut, vaikka Sibelius oli siitä innostunut. Hän halusi libretoksi Väinämöisen kosinnan, joka oli Erkollekin läheinen aihe. Libretto syntyi, mutta sävelletyksi tuli vain uroon veneenveistoa kuvaava osio. Erik Tawaststjernan mukaan Erkko oli liian hervoton runoilija Sibeliuksen innoittajaksi. Säveltäjä yritti houkutella August Strindbergiltäkin librettoa, mutta hanke ei liikahtanut. Ooppera ei ollut Sibeliuksen alaa. Hänen ainoa oopperansa Neito tornissa syntyi arpajaisia varten Rafael Hertzbergin librettoon. Tämä oli sentään Erkkoakin hervottomampi tekstinikkari.

”Liian nuori se on sinulle”

Vakiintuneen mutta vahvistamattoman tiedon mukaan J. H. Erkko oli neljä kertaa kihloissa ja kosi lisäksi kahdeksaa naista. Hänen kihlauksensa olivat epäonnisia ja monet kosinnat epämääräisiä yrityksiä. Varmaa on, että hän teki kaikkensa päästäkseen naimisiin. Hänen unelmansa oli elää vakiintuneena perheenisänä ja vapaana runoilijana. Erkko toimi opettajana Viipurissa 18 vuotta, siitä osan virkavapailla ja sairauslomilla. Hän jäi eläkkeelle 43-vuotiaana; eläke ei riittänyt kunnolla elantoon.

Ellei Juho Lallukka olisi tullut hätiin ja lahjoittanut kuukausittain yksityistä lisäavustusta, Erkko olisi oman arvionsa mukaan kuollut nälkään. Lallukka oli mieltynyt Erkkoon seuramiehenä. Heille oli yhteistä suomalaiskansallisten etujen ajaminen vieraskielisten hallitsemassa Viipurissa. Kumpikin rakasti myös teatteria. Lallukka seurasi tarkoin Erkon runoilijantyötä ja myös hänen naimayrityksiään. Kun Erkko riensi Viipurin näyttämään viimeisen kihlattunsa 19-vuotiaan Thyra Nyqvistin valokuvaa, rouva Maria Lallukka tokaisi heti: ”Liian nuori se on sinulle.” Erkko loukkaantui eikä uskonut. Muutama viikko myöhemmin tämäkin kihlaus purkautui. Laaja yleisö seurasi Suomessa ja vähän Saksassakin Erkon kihlauksia ja niiden päättymisiä. Hän rummutti kirjeitse riemuissaan uusista yrityksistä ystäväpiirilleen. Vimmoissaan hän etsi sitten lohdutusta samoilta tahoilta. Jos lööpit olisi keksitty 1800-luvun lopulla, J. H. Erkko olisi kuukaudesta toiseen loistanut niiden päähenkilönä.

”Lintu lensi tiehensä”

Syksyllä 1901 hän oli vakavammin palavissaan kuin koskaan aiemmin. Hän oli muuttanut hälisevästä Helsingistä Tuusulaan kanttori Sointeen kutsusta. Kanttori oli luvannut järjestää runoilijan naisasian kuntoon. Hänellä oli hyvä ehdokas varattuna. Valittu tyttö Thyra Nyqvist olikin suostuvainen 52-vuotiaan runoniekan kosintaan. Tosin hän ei paljon puhunut eikä sanonut mitään Erkon runoista. Se ei onnesta villiintyvää runoilijaa häirinnyt. Erkko alkoi rakentaa omaa hirsilinnaa avioautuuden tyyssijaksi. Pekka Halonen viimeisteli ateljeetaan Tuusulanjärven rannassa ja tarjosi auliisti apuaan. Hirret tuotettiin yhteisvoimin Konginkankaalta. Halonen laati piirustukset, valvoi töitä ja kannusti. Lallukka lähetti Viipurista lisää lainaa.

Sulhasmiehellä oli huima suunnitelma valtakunnallisista kaksoishäistä. Hän valmisteli samaan aikaan Kansallisteatterin talon vihkiäisnäytelmää Pohjolan häät. Ensin seppä Ilmarisen häät uudella kansallisnäyttämöllä, sitten tekijän omat häät uudessa hirsilinnassa. Kahdet häät, kahden talon vihkiäiset, kansallisromantiikan korkein juhlahuipennus. Hieno rakennelma romahti, kun Thyra Nyqvist ilmoitti livahtavansa leikistä. Hän purki kihlauksen vedoten liian suureen ikäeroon, 33 vuotta. Häntä oli varoiteltu joutumasta mahdikkaan runoilijan vangiksi. Erkon tyyli liiteli itsekeskeisissä korkeuksissa. ”Talo on valmis, mutta lintu lensi tiehensä.”

Erkko purki raivoaan paiskomalla huonekalut lumihankeen ja uhkaamalla muuttaa maasta. Hän ei enää toipunut viimeisestä iskusta. Kansan alkava kahtiajako vahvisti hänen totaalista pettymystään.

Tuusulan kaksi virkaveljeä

Pohjolan häät esitettiin näyttävästi Kansallisteatterissa keväällä 1902. Erkko ei juhlista iloinnut. Ohjaaja Kaarlo Bergbom lyhenteli hänen ryöppyäviä säkeitäänkin ja karsi rohkeita poliittisia viittauksia sortokauden aikaan. Nuorsuomalaiset Ida Aalberg ja J. H. Erkko olivat oppositiossa juhlivaa teatteria vastaan, vaikka olivat ohjelman päätähtiä. Erkon oli palattava Tuusulan yksinäisyyteen. Talo valmistui ja ristittiin Erkkolaksi. Vielä vajaa viisi vuotta isäntä hallitsi sitä, eikä muuttanut mihinkään vaikka oli uhannut. Erkkola sijaitsi Albert Stenvallin mökkiä vastapäätä; se innoitti toista runoilijaa.

Erkko poikkeili puhuttamassa Albertia ja kuuli tarinoita Aleksis Kiven viimeisistä ajoista. Hän oli aina ihaillut vanhempaa virkaveljeään, vaikka otti kyllä mielellään vastaan August Ahlqvistin kiitokset runoistaan. Erkko huomasi, että Albert esitteli mielellään mökkiään vierailijoille ja tarinoi kaikenlaista velivainaastaan. Tästähän oli saatava yleinen nähtävyys! Kun mökki oli mennä vasaran alle, Erkko ryhtyi ponnistelemaan sen suojelemiseksi. Hän pani amatöörivoimin toimeen Kih­lauksen näytäntöjä mökin pihamaalla varojen keräämiseksi. Ilman Erkon aktiivisuutta Kiven kuolinmökki olisi myyty ja hakattu polttopuiksi. Kaikesta hyörinnästä seurasi huhuja, jotka liioittelivat Albert Stenvallin kasvanutta varallisuutta. Ryöstömurhaaja vieraili mökissä ja tappoi vanhukset. Hän pesi veriset kätensä Erkkolan edustalla maantien ojassa.

Viimeinen toive toteutuu

Murhaa Erkon ei tarvinnut enää nähdä, ei myöskään kansan aseellista yhteenottoa 1918. Marraskuussa 1906 hän lyyhistyi lyhtytolpan varaan Helsingin Viiskulmassa. Hän kuoli Eiran sairaalassa 57-vuotiaana. Runoilijan kuoleman jälkeen 1906 Erkkola pantiin myyntiin. Erkko oli testamentannut talon perustamalleen Kirjailijaliitolle, mutta testamenttia ei voitu toteuttaa velkojen vuoksi. Tuusulan Rantatien kulttuurihistoriallisista rakennuksista jyhkeä hirsiseinäinen Erkkola on ainoana näihin päiviin saakka pysynyt yksityisomistuksessa. Kun 16. marraskuuta täyttyy sata vuotta J. H. Erkon kuolemasta, Erkkolankin synkästi alkanut historia näyttää viimein kääntävän uuden lehden.

Erkon kodista tulee viimein kirjallisen kulttuurin keskus. Muistovuoden kunniaksi Tuusulan kunta osti rakennuksen, Jane ja Aatos Erkon säätiön lahjoittamin varoin.  

Teksti: Panu Rajala/ SK

Comments

Teksti: Plaza
Avainsanat: Panu Rajala, Runoilijan sydän

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *